Venäjä sai Johan Bäckmanin avukseen ”Suomen teloittamien” kaivauksiin

Julkaistu:

Venäjä yritti värvätä myös suomalaisia sotavainajien asiantuntijoita mukaan etsimään ”Suomen teloittamia sotavankeja” Stalinin ajan joukkohaudoista, mutta kaikki IS:n tavoittamat historiantuntijat tyrmäsivät hankkeen propagandatempuksi.
Venäjä-mielisenä propagandistina Suomessa tunnettu dosentti Johan Bäckman on saanut näyttävän roolin Sandarmohin hiekkakankaan uusissa kaivauksissa, joissa etsitään väitettyjä ”Suomen armeijan jatkosodassa teloittamia neuvostosotavankeja” Josif Stalinin 1930-luvun vainouhrien joukkohaudoista.

Bäckman on vieraillut kaivauksilla ja lähettänyt sosiaaliseen mediaan videoita, joissa hän selostaa Venäjän puolustusministeriön ja sotahistoriallisen seuran organisoimien kaivausten etenemistä Itä-Karjalassa Karhumäen lähellä.

Venäjän sotahistoriallinen seura on kertonut lisäksi omilla sivuillaan kuvan kera Bäckmanin käynnistä Sandarmohissa.

Sotahistoriallinen seura on perustettu Venäjän presidentin Vladimir Putinin käskystä 2012. Seuran kerrotaan pyrkivän estämään Venäjän sotahistorian vääristely-yritykset ja lisäämään venäläisten tietämystä omasta historiastaan.
Bäckmanin kustantamana on ilmestynyt vastikään suomeksi myös pieni kirjanen nimeltä Sandarmohin arvoitus.

Kirjan kirjoittajiksi on merkitty Sandarmohin ”Suomi-teorian” toinen esittäjä, petroskoilainen historioitsija Sergei Verigin sekä Carelia-lehden päätoimittaja Armas Mashin, joka tunnetaan tinkimättömänä Putinin hallinnon puolustajana.


Bäckmania on haastateltu kirjan johdosta myös Venäjän valtiolliseen mediaan, jossa näyttää olevan menossa yhä yltyvä kampanja Sandarmohin ”vaihtoehtoisen” historiateorian edistämiseksi.

– Tämä kirja osoittaa, että Sandarmohissa ei ole syytä kehittää kulttia Stalinin vainojen uhreista. Venäjän sotahistoriallisen seuran tuoreiden tutkimusten tulokset osoittavat, että Sandarmohiin on haudattu puna-armeijan sotilaita, jotka on surmattu Suomen armeijan aseilla. Kaiken lisäksi joukkohautojen uhrien määrä ei ole tunnusomainen Stalinin ajan vainoille, uutistoimisto Ria Novosti siteeraa Bäckmania.

Bäckmanin, Veriginin ja Mashinin esittämät väitteet ovat jyrkässä ristiriidassa suomalaisten asiantuntijoiden käsityksen ja suomalaisten arkistotietojen kanssa.

Suomen armeijan ei tiedetä teloittaneen sen paremmin kuin haudanneenkaan sotavankejaan Sandarmohiin.

Sen sijaan Karhumäessä tiedetään teloitetun vuosina 1937-38 yli 900 suomalaista, jotka joutuivat Stalinin vainoharhaisen poliittisen terrorin uhreiksi. Heidän nimilistansa on julkaistu ja heidät on haudattu Sandarmohin hiekkakankaalle venäläisen Memorial-järjestön selvitysten mukaan.


Vielä alkukesästä Verigin antoi ymmärtää, että uusiin kaivauksiin olisi tulossa mukaan myös suomalainen sotavankihistorian tai sotavainajien jäänteiden etsinnän asiantuntija.

Moskovassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Verigin mainitsi jopa nimeltä Sallassa toimivan Lapin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtajan Pekka Moilasen, jonka annettiin ymmärtää olevan halukas ottamaan osaa kaivauksiin.

Moilanen kertoo IS:lle hämmästyneensä, kun hän sai lukea uutisista olevansa menossa mukaan kaivauksiin.

– En ole semmoista lupausta antanut enkä ole ollut sinne alkujaankaan menossa. Haistoin heti aika vahvasti, että tässä on tämmöinen propagandajuttu meneillään.

Moilasen mukaan häntä oli todellakin kysytty mukaan kaivauksiin ja hän oli tokaissut kysyjälle monimerkityksellisesti, että ”onpa mielenkiintoinen tapaus”.

– Venäläiset käänsivät sen kuitenkin heti omaksi edukseen niin, että minulla olisi mielenkiintoa lähteä tutkimaan Sandarmohiin heidän kanssaan. Sitten sainkin lukea netistä, että jaa-a, minä olen sinne mukamas menossa, Moilanen kuvailee.

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen kertoo yhdistyksen saaneen Veriginiltä avunantopyynnön myös sähköpostitse.

Suomisen mukaan yhdistys ei osallistu kaivauksiin eikä suosittele sitä myöskään yksittäisille suomalaisille sotavainajien jäänteiden etsijöille.

– Yhdistyksemme toiminta perustuu Suomen ja Venäjän väliseen valtiosopimukseen, ja meidän toimintaamme kuuluu toisen maailmansodan seurauksena menehtyneiden suomalaissotilaiden jäänteiden etsintä. Käsitykseni mukaan Sandarmohissa ei ole menehtyneitä suomalaissotilaita, joten edes teoriassa emme voisi olla mukana kaivauksissa.

Suomisen mukaan suomalaisarkistojen tiedot eivät myöskään tue venäläisteoriaa, että Sandarmohissa voisi olla suomalaisten teloittamia neuvostosotavankeja haudattuna.

– Se on propagandaa. Tutkija Antti Kujala on vastannut jo aiemmin näihin venäläisväitteisiin parhaiten eikä minulla ole hänen lausuntoonsa siltä osin lisättävää, Suominen toteaa.

Dosentti Antti Kujala pitää Venäjän tuoreita kaivauksia tilaustyönä, joka suunnattu ensisijaisesti Stalinin uhrien kohtaloa selvitellyttä Memorial-järjestöä vastaan. Kaivauksilla on siten laajempi propagandatavoite Venäjän sisällä ja Suomea käytetään siinä yhtenä välikappaleena.

Kujalan mukaan venäläiset eivät ole pyytäneet häntä mukaan asiantuntijaksi kaivauksiin.

– Ei ole kysytty enkä olisi lähtenyt vaikka olisikin kysyttykin. Suomalainen tutkija vain siunaisi kaivausten tilaajien toimet pystymättä itse vaikuttamaan mitenkään, Kujala arvioi IS:lle.

Kujala epäilee, että tällä kertaa kaivausten tulokset on etukäteen varmistettu niin, että ne tulevat tyydyttämään etsintöjen tilaajia.

Viime syksynä Venäjän puolustusministeriön ja sotahistoriallisen seuran kaivauksissa nostettiin esiin viiden ihmisen jäänteet, mutta jäänteiden analyysin tuloksista on kerrottu sen jälkeen julkisuuteen vain pintapuolisesti.

Tuoreissa kaivauksissa venäläiset kertovat puolestaan nostaneensa esiin tähän mennessä jo kuudentoista ihmisen jäänteet.

– Uskon, että nyt he löytävät sen, mitä haluavatkin löytää. Ulkopuolisten on puolestaan vaikea vakuuttua siitä, ovatko löydökset oikeasti Sandarmohista löytyneitä vai esimerkiksi sinne jostain tuotuja.

Kujala on selvittänyt Suomen sotien sotavankisurmia laajasti tutkimuksissaan, mutta mikään hänen arkistolöydöistään ei tue venäläisväitteitä, joiden mukaan suomalaiset olisivat teloittaneet Sandarmohissa sotavankeja.

Suomella oli kyllä Karhumäessä sotavankileirejä, mutta niissä menehtyneet tai ammutut haudattiin välittömästi leirin läheisyyteen eli kauas eturintamalta, joka sijaitsi puolestaan aivan Sandarmohin tuntumassa.

– Kaikkineen tämä on kyllä todella kaukaa haettu juttu. En usko, että suomalaiset olisivat lähteneet ketään kuljettamaan Sandarmohiin haudattavaksi. Koko Sandarmoh-nimeen törmäsin ensimmäisen kerran 2016, kun venäläiset esittivät ensi kertaa teoriansa, Kujala kuvailee.

IS oli yhteydessä myös professori Lars Westerlundiin ja Kansallisarkiston kehittämispäällikköön Dmitri Froloviin, jotka molemmat ovat perehtyneet laajasti sotavankien kohtaloihin talvi- ja jatkosodan ajalta.

Kumpikaan heistä ei ole mukana venäläisten Sandarmoh-etsinnöissä eikä heitä ole myöskään pyydetty mukaan. Jostain syystä venäläiset etsijät eivät ole heidän mukaansa olleet edes kiinnostuneita tutkimaan Suomen arkistoista löytyviä tietoja sotavankien kohtaloista.

Frolovin mukaan Suomi on avannut kaikki sotavankeja koskevat arkistonsa, ja vuosina 2010-2011 sotavankikortit on luovutettu myös Venäjälle.

– Suomella ei ole salaisuuksia, joten toivotamme venäläiset tutkijat tutustumaan Kansallisarkiston tietoihin. Vielä ainakaan heitä ei ole täällä näkynyt, Frolov huomioi.

Vuonna 2008 ilmestynyt Westerlundin toimittama käsikirjamainen opus Talvi-, jatko- ja Lapin sodan sotavanki- ja siviilileirit 1939–1944 löytyy myös vapaasti luettavana internetistä Kansallisarkiston sivuilta tästä linkistä.

Kirjassa on listattu myös Neuvostoliiton puolella olleet ja nykyisen Venäjän puolelle jääneet sotavankileirit, niiden kuolleisuus, vankien teloitukset ja hautapaikat.
Suomella oli jatkosodan aikana noin 67 000 sotavankia, joista yksi kolmasosa menehtyi. Reilut 1 019 henkilöä merkittiin tilastoihin ammutuiksi, mutta Kujalan mukaan todellinen ammuttujen lukumäärä lienee noin 1 200.

Sandarmohin lähellä sijaitsevassa Karhumäessä eli venäläisittäin Medvezhegorskissa toimi jatkosodan aikana kolme leiriä.

Sotavankileiri numero 31:llä menehtyi suomalaistietojen mukaan seitsemän sotavankia, joista yksi ammuttiin. Ruumiit haudattiin vankileirin hautausmaalle. Karhumäen leiri nro 74 tunnetaan myös nimellä 4. sotavankikomppania. Vangeista yhteensä neljä menehtyi, ja heistä kolme ammuttiin. Heidät on haudattu komppanian hautausmaalle Karhumäessä. Leirinä nro 80 tunnetun sotavankikomppanian osalta tilastoihin ei ole merkitty yhtään kuollutta tai ammuttua.

Karhumäestä 17 kilometriä länteen sijaitsi Tsopinan leiri numero 73, joka tunnetaan myös nimellä 3. sotavankikomppania. Leirillä ammuttiin kolme vankia ja heidät on haudattu Kumsjärvelle johtavan tien varteen. Muista mahdollisista Karhumäen lähellä kuolleista tai ammutuista sotavangeista ei ole tietoja Suomen arkistoissa.

Kansallisarkisto sivuilta löytyy myös Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–55 -tutkimushankkeen tietokanta, jossa on tiedot Suomessa jatkosodan aikana (1941-44) kuolleista neuvostosotavangeista ja Itä-Karjalan siviilileireillä kuolleista. Tietokantaan pääset tästä linkistä.

Venäläisten tuoreen ”vaihtoehtoisen teorian” mukaan Sandarmohiin olisi kuitenkin haudattu mahdollisesti jopa 500 suomalaisten surmaamaa tai suomalaisilla leireillä kuollutta sotavankia. Tiedossa ei ole, mistä venäläiset ovat kyseisen luvun ottaneet.

Petroskoin yliopiston historian dosentti Irina Takala arvioi IS:lle vuosi sitten, että mikäli Sandarmohista löytyisi todella surmattuja neuvostosotavankeja, heidät olisi saatettu teloittaa neuvostoliittolaisten itsensä toimesta sen jälkeen, kun vangit ovat joko karanneet tai vapautuneet suomalaisten vankeudesta.
Neuvostoliiton sisäiset turvallisuuselimet suhtautuivat takaisin palanneisiin sotavankeihin kuin maanpettureihin tai potentiaalisiin Suomen puolelle kääntyneisiin vakoilijoihin.

Takalan mukaan voisikin olla mahdollista, että palanneet neuvostosotavangit olisi ensin kuulusteltu ja sen jälkeen NKVD olisi teloittanut heidät vanhassa tutussa paikassa eli Sandarmohin hiekkakankaalla.