Al-Holin ”Isis-leirin” suomalaiset nousivat esille Haaviston ja Zarifin keskustelussa – ”Olemme valmiita kirjoittamaan heille dokumentit”

Julkaistu:

Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi kertoneensa Pohjois-Syyriassa al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilanteesta Iranin ulkoministerille Mohammed Javad Zarifille.
Pohjoismaita parhaillaan kiertävä Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif aloitti maanantaina matkansa Helsingistä, jossa hän tapasi ulkoministeri Pekka Haaviston, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin sekä presidentti Sauli Niinistön.

Monien muiden asialistalla olleiden kysymysten lisäksi Haaviston ja Zarifin välisessä keskustelussa nousi esille Syyrian tilanne. Haaviston mukaan Zarif ilmaisi huolensa siitä, että Syyriassa, muun muassa Idlibin alueella, esiintyy edelleen ”radikaalia toimintaa”.

Haavisto kertoi Säätytalolla järjestetyn lehdistötilaisuuden jälkeen nostaneensa keskustelussa esille myös Pohjois-Syyriassa al-Holin leirillä olevat Suomen kansalaiset. Kurdien valvonnassa olevalla leirillä on edelleen ainakin 11 aikuista suomalaisnaista, joilla on yhteensä yli 30 lasta.

– Me olemme ilmoittaneet näille kansalaisille ja myöskin Pohjois-Syyrian kurdihallinnolle, että kansalaisilla on meidän mielestämme aina oikeus palata kotiin. Olemme valmiita kirjoittamaan heille dokumentit, jos he vain pääsevät lähetystön – minkä tahansa EU-maan lähetystön – piiriin.


Haaviston mukaan kurdihallinnolta ei ole toistaiseksi saatu asiaan tyydyttävää vastausta. Suomi ei kuitenkaan edelleenkään aio hakea kansalaisiaan pois leiriltä.

– Sellaisia keinoja suomalaisilla ei oikeastaan ole käytössä, että menisimme hakemaan sotilaiden valvomalta alueelta ketään pois. Meillä ei sellaista rynnäkköosastoa ole, Haavisto totesi.

Maanantaina uutisoitiin, että kurdiviranomaiset ovat luovuttaneet neljä äärijärjestö Isisiin kytköksissä ollutta lasta Saksaan.