Jeffrey Epsteinin ruumiinavauksesta uutta tietoa – kaulasta löytyi murtuneita luita

rac

Julkaistu:

Ruumiinavauksessa on selvinnyt, että Epsteinillä oli murtunut kieliluu.
Raskaista seksuaalirikoksista ja ihmiskaupasta syytetyn ja vankilassa kuolleen Jeffrey Epsteinin ruumiinavauksesta on selvinnyt, että hänellä oli useita murtuneita luita kaulassaan. Asiasta Washington Post kertoi myöhään keskiviikkoiltana paikallista aikaa.

Kirjoituksessaan Washington Post viittaa kahteen nimettömänä pysyttelevään lähteeseen.

Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan vastaavia vammoja voi tulla ihmisille, jotka hirttävät itsensä varsinkin, jos tekijä on iältään vanhempi. Toisaalta myös kuristuksen seurauksena kuolleella ihmisellä voi murtua luita kaulasta, ja kieliluun murtumaa ilmenee jopa useimmin kuristuksen uhreilla kuin itsemurhan tehneillä.

Kieliluun murtuma ei kuitenkaan sulje pois sitä, että Epstein olisi tehnyt itsemurhan hirttäytymällä.

Epstein löydettiin lauantaiaamua sellistään liittovaltion vankilassa tajuttomana ja hänet todettiin myöhemmin kuolleeksi. Oikeusministeri William Barr on kutsunut kuolinsyytä ”ilmeiseksi itsemurhaksi”.

Kuolinsyytutkijat käyvät parhaillaan läpi Epsteinin viimeisiä tunteihin liittyvää materiaalia, kuten valvontakameroiden kuvia.

Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoi aiemmin, että kaksi vanginvartijaa pidätettiin virantoimituksesta Epsteinin kuoleman jälkeen.

Tiedotusvälineet spekuloivat, että yksin sellissään ollut Epstein olisi hirttäytynyt, mutta viranomaiset eivät ole vahvistaneet asia.

Ihmetystä on herättänyt muun muassa se, miten Epstein onnistui tekemään itsemurhan erikoisyksikössä, jossa häntä olisi pitänyt tarkkailla 30 minuutin välein.
Kuolemaan liittyvät salaliitoteoriat saivat sunnuntaina tulta alleen, kun ruumiinavauksen suorittanut viranomainen kieltäytyi julkistamasta Epsteinin kuolinsyytä. Osaltaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lietsonut salaliittoteorioita Twitterissään ja vihjannut, että Epstein olisi tiennyt entisen presidentin Bill Clintonin asioista.
15.8 12.17 Juttua päivitetty kauttaaltaan.