Ydinkäyttöinen ohjusmoottori on mahdollista kehittää ja Venäjällä tapahtunut onnettomuus voi hyvin liittyä juuri sellaisen testiin, kuten kansainvälisesti on arvioitu. Näin sanoo maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen erikoistutkija ja Helsingin yliopiston dosentti Juha Honkonen.
Hän arvionsa asiasta perustuu täysin julkisuudessa esitettyihin tietoihin.
– Venäläisten Burevestnikin on pakko olla kaksivaiheinen, mikä tarkoittaa sitä, että siinä lähdetään liikkeelle tavallisella raketti tai suihkumoottorilla. Tällaista reaktoria ei saada nopeasti toimimaan riittävällä teholla lämmön tuottamista varten, vaan sille täytyy antaa aikaa käynnistyä ja vasta sen jälkeen matkalennossa voidaan käyttää ydinreaktoria, Honkonen sanoo.
– Siinä voi sitten tulla teknisiä ongelmia, ja todennäköisesti onkin tullut, kun kaksi aggressiivista järjestelmää yritetään saadaan sopimaan yhteen.
Tavalliseen ohjukseen verrattuna ydinmoottorilla toimivan ohjuksen etuna on se että siihen ei tarvitse kovin paljon energialähdettä, eli uraania. Jos reaktori saadaan riittävän pieneksi, niin se lentää pienellä polttoainemäärällä pitkään ja kauas.
Modernit risteilyohjukset käyttävät suihku- tai ohivirtausmoottoreita voimalähteinään. Honkonen sanoo, että vahvistamattomien tietojen mukaan uusimmat venäläiset risteilyohjukset H-101 voivat yltää yli 5000 kilometrin kantamaan.
Honkonen kertoo, että pienelläkin ydinmoottorilla varustetun risteilyohjuksen kantama on huomattavasti pidempi kuin perinteisen risteilyaluksen.
– Ydinreaktoreissa polttoainetta kuluu hyvin vähän lämmön tuottamiseen, joten mikäli tällainen ydinkäyttöinen suihkumoottori on olemassa, se ei tarvitse pitkän matkan lentoon kuin muutama sataa grammaa tai muutaman kilon polttoainetta, kun taas perinteiseen suihkumoottoriin joudutaan pistää satoja ellei tuhansia kiloja, jotta saadaan ne edes muutaman tuhannen kilometrin päähän, hän sanoo.
Eli raketti voisi teoriassa lentää minne vain ja laskeutua minne tahansa.
Yhdysvalloilla oli suunnitelmia ydinmoottorilla varustetun ohjukseen kehittämiseen jo 1950-luvuilla, mutta Honkasen mukaan silloin ydinteknologia ei ollut vielä kehittynyt tarpeeksi, eikä sitä olisi saatu sijoitettua risteilyohjuksen kokoiseen laitteeseen.
Puoli vuosisataa myöhemmin Honkanen sanoo, että teknologiassa on edistytty jo niin, että hän ei pidä mahdottomana, että sellaista asetta voisi kehittää.
– Isona ongelmana siinä on se, että siihen ei voi laittaa minkäänlaisia säteilysuojauksia, eli se on säteilyn lähde silloin kun se toimii.
Honkasen mukaan teknisesti ydinkäyttöisellä moottorilla lentävän ohjuksen on mahdollista kehittää, mutta kyseenalaista on, salliiko sitä kansainväliset sopimukset.
Nykyisten sopimusten valossa näyttää, että Putinin superaseen kehittelemistä ei estä mikään.
Kansainvälinen avaruussopimus kieltää joukkotuhoaseiden sijoittamisen maata kiertävälle radalle.
Risteilyohjukset eivät varsinaisesti kuulu sopimuksen piiriin, sillä ne eivät kulje maan kiertoradalla. Ydinkäyttöinen risteilyohjuskaan ei olisi sopimuksen kirjaimen vastainen, koska se kulkee ilmassa, eikä kiertoradalla, mutta se voisi olla sopimuksen hengen vastainen.
Venäjän aseprojektia on kritisoitu sekä järjettömäksi että myös epäilty, että se olisi pelkkää näytöstä.
– En luule, että venäläiset bluffaavat. Amerikkalaiset ovat yrittäneet sitä jo 60 vuotta sitten ja teknologia on siitä lähtien kehittynyt. Nykyään on jo olemassa aika pieniä ydinvoimalaitoksiakin, joten teknisesti tämä voi olla mahdollisena.
Putinin superasetta voi verrata pikkuruiseen ydinvoimalaan. Jos laite putoaa se ei Honkasen mukaan tarkoita automaattisesti ydinkatastrofia rakettimoottorin takia, mutta säteilyvaara on mahdollinen.
– Mutta jos sellaista käytetään niin siinä on todennäköisesti taisteluosana ydinpommi ja silloin tämä moottori on hyvänä lisänä.
Juttua päivitetty14.8 klo. 8.01. Korjattu Honkonen on Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen erikoistutkija, ei dosentti, kuten jutussa aiemin väitettiin.