Norjan moskeija-ampumisesta epäilty kuului ampumaseuraan

Julkaistu:

Poliisi selvittää, oliko epäillyllä laillisten aseiden lisäksi saatavillaan laittomia aseita.
Norjan lauantaisesta moskeija-ampumisesta epäilty 21-vuotias mies oli ampumaseuran jäsen, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Poliisi on vahvistanut, että epäillyllä oli saatavillaan laillisia aseita, mutta on silti mahdollista, että käytössä oli myös laittomia.

Poliisin mukaan miehen lailliset aseet ovat tavallisia metsästysaseita.

Al-Noor-nimiseen moskeijaan Bärumissa viikonloppuna tehdyssä iskussa loukkaantui yksi ihminen. Lisäksi miehen epäillään tappaneen siskopuolensa.
Myös norjalainen uutistoimisto NTB kertoo, että epäillyllä oli mukanaan useita aseita. Poliisi arvioi, että vaikka osa aseista oli todennäköisesti laillisesti säilytettyjä, epäillyllä ei välttämättä ollut niihin käyttöoikeutta.

Epäilty määrättiin eilen neljän viikon tutkintavankeuteen.

Tulossa mielentilatutkimus

NRK:n tietojen perusteella epäilty on kuulunut Oslon seudulla toimivaan ampumaseuraan keväästä 2018 alkaen. NRK on pyytänyt kommentteja sekä ampumaseuralta että ampumaradalta, jossa seura järjestää harjoituksia. Kumpikaan ei ole kommentoinut asiaa, ja ampumaradan mukaan sen edustajia on pyydetty olemaan puhumatta tapahtuneesta medialle.

NTB kertoo, että poliisi pitää edelleen todennäköisimpänä, että epäilty toimi yksin. Asiaa kuitenkin tutkitaan edelleen.

Samoin selvitetään epäillyn mahdollista syyntakeettomuutta. Syyttäjä on vaatinut mielentilatutkimusta, mutta epäillyn asianajaja ei ole vielä kertonut, onko epäilty tähän suostuvainen. Poliisin mukaan epäilty on tähän asti kieltäytynyt tutkimuksesta. Poliisi kertoo NTB:lle, että tutkimus on määrä tehdä vaikka ilman suostumusta.


Turvatoimia jo Uuden-Seelannin iskun jälkeen

Tapaus on herättänyt huolta moskeijoiden turvallisuudesta. Norjan muslimeita edustavan järjestön edustaja Abdirahman Diriye on kertonut NTB:lle, että järjestö oli yhteydessä poliisiin Uuden-Seelannin ampumisten jälkeen. Uudessa-Seelannissa yli 50 ihmistä kuoli kahteen moskeijaan tehdyissä iskuissa maaliskuussa.

Diriye sanoo poliisin tuolloin vakuutelleen, että asiaan suhtaudutaan vakavasti mutta syytä välittömään huoleen ei ole. Järjestö kuitenkin pyysi moskeijoita lisäämään turvajärjestelyitään, mikä Diriyen mukaan auttoi pitämään lauantain iskun tuhot verrattain vähäisinä.

Al-Noor-moskeijan tiedotusvastaava Waheed Ahmed on kertonut VG-lehdelle, että moskeijan etuovi oli hyökkäyksen tapahtuessa lukossa. Tämä oli yksi keinoista, jolla turvallisuutta pyrittiin Uuden-Seelannin tapauksen jälkeen parantamaan.

Norjan pääministeri Erna Solberg on painottanut, että iskusta on otettava opiksi.

– Emme selvästi ole riittävän hyviä estämään tämän kaltaista ääritoimintaa, hän on todennut.

Solberg on myös korostanut, että kaikkien on nyt tärkeää kääntää selkänsä uusnatsismille ja rasismille.