Bernie Sanders teki vaalilupauksen: kertoisi kansalle ufoista

Julkaistu:

Bernie Sandersin mukaan hänen vaimonsa vaatisi, että ufo-asiat kerrotaan julki.
Bernie Sanders lupasi viime viikon tiistaina, että mikäli hänet valitaan Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi ja hän saa tietää ufojen olemassaolosta, hän kertoo kansalle asiasta suositussa Joe Rogan Experience -podcastissa, jonka vieraana hän tiistaina oli.

– Kuule, kerron sinulle, vaimoni vaatisi, että kerron, Sanders vastasi uteluihin.

– Hän kysyi minulta, että mitä oikein tapahtuu ja onko minulla pääsyä salaisiin tietoihin.

Vaimo ei kuitenkaan ole ”ufo-hullu”, hän totesi.

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi esivaaleissa pyrkivä Bernie Sanders ei ole ufo-kannanotoista kuuluisa, mutta Joe Rogan tivaa vierailtaan usein heidän avaruusoliokantoja. Suositulla podcastilla on kuukausitasolla yli 10 miljoonaa kuuntelijaa.


Ufosalaliittoteoriat ovat äärimmäisen suosittuja. Muun muassa puolustusvoimien nevadalaisessa lentotukikohdassa, joka tunnetaan Area 51:na, on vuosikaudet uskottu olevan haaksirikkoutuneita avaruusaluksia ja mahdollisesti Maan päälle joutuneita avaruuden asukkeja.

Yli 1,5 miljoonaa osallistujaa netissä kerännyt Facebook-tapahtuma Area 51:lle tunkeutumisesta syyskuussa sai huhujen mukaan lähtönsä juuri siitä, kun Bob Lazar vieraili Roganin podcastissa kesäkuussa.

Fyysikkona toiminut Lazar kertoi 1989 televisiossa tutkineensa avaruusaluksia Area 51:lla, mikä nostatti alueen ympärillä pyörineet ufohuhut aivan uudelle tasolle.
Salaliittoteoreetikot uskovat, että valtaapitävät presidenttiä myöten tietävät lentävistä lautasista mutta pimittävät tiedon julkisuudesta. YouGovin tutkimuksen mukaan 54 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoo, että hallitus salaa jotain ufoista.


Podcastissa tällä hetkellä sitoutumattomana senaattorina Yhdysvaltojen senaatissa Vermontin edustajana toimiva Sanders kertoi ufojuttelun lisäksi, mitä muuta tekisi presidenttinä. Hän puhui muun muassa terveydenhoitoreformista sekä opintolainojen anteeksiantamisesta.

Sanders,77, nousi viime vaaleissa erittäin suosituksi niin sanottujen edistyksellisten amerikkalaisten keskuudessa mutta hävisi puolueen presidenttiehdokkuuden Hillary Clintonille. Tällä hetkellä hän on kannatustilastoissa toisena puolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta Joe Bidenillä on selvä johto.

Sanders on ristinnyt itsensä ”demokraattiseksi sosialistiksi” ja kannattaa hyvinvointivaltion rakentamista Yhdysvaltoihin. Hän on usein twiiteissään kehunut Suomea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt