FBI aloittaa Kalifornian ruokafestarien ampumisesta terrorismitutkinnan

Julkaistu:

Epäillyn laitteilta löytyi todisteita "väkivaltaisista ideologioista.
Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI alkaa tutkia viime kuussa Kalifornian ruokafestivaaleilla sattunutta joukkoampumista terrorismirikoksena. FBI päätti tutkinnan avaamisesta sen jälkeen, kun epäillyn ampujan digilaitteilta löytyy todisteita "väkivaltaisista ideologioista".

FBI:n agentin John Bennettin mukaan ampujan motiiveista ei silti ole vielä täyttä varmuutta. Hän kuvaili epäillyn ideologiaa sirpaleiseksi.

19-vuotiaan miehen epäillään ampuneen toissa viikolla kolme ihmistä kuoliaaksi Gilroyn ruokafestivaalilla. Myös ampuja kuoli hyökkäyksen aikana. Poliisin mukaan mies kuoli ammuttuaan itseään päähän. Poliisi ampui hyökkääjää useita kertoja, mutta tällä oli päällään luotiliivi.

Poliisin mukaan mies oli koonnut listaa mahdollisista hyökkäyksen kohteista. Listalla oli uskonnollisia yhteisöjä, valtion rakennuksia, oikeussaleja ja demokraatti- sekä republikaanipuolueet.

– Listan sekä muun tutkinnan aikana löytämämme tiedon takia FBI on avannut kotimaisen terrorismitutkinnan joukkoampumisesta, Bennett kertoi tiistaina Gilroyssa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Jo lähes 300 uhria tänä vuonna

Gilroyn joukkoampuminen on vain yksi viime viikkoina Yhdysvaltoja järkyttäneistä tapauksista. Viime viikonloppuna yhteensä 32 ihmistä kuoli kahdessa erillisessä joukkoampumisessa. Poliisi yrittääkin selvittää myös Teksasin El Pason ja Ohion Daytonin ampumisten syitä.

El Pason joukkoampuja julkaisi ennen hyökkäystään verkossa rasistisen kirjoituksen, jossa paasasi "latinalaisamerikkalaistaustaisten tunkeutumisesta Texasiin". Ohion ampujan motiivit ovat vielä epäselvät, mutta uutistoimisto AFP:n mukaan mies ilmeisesti halveksi naisia.

Joukkoampumisia tilastoivan Mass Shooting Trackerin mukaan tänä vuonna jo lähes 300 ihmistä on kuollut Yhdysvalloissa sattuneissa joukkoampumisissa. Viimeaikaiset tapahtumat ovat jälleen nostattaneet kritiikkiä sekä maan löyhiä aselakeja että presidentti Donald Trumpin kovaa kielenkäyttöä vastaan. Trump on muun muassa toistuvasti puhunut latinalaisamerikkalaisten maahanmuuttajien tunkeutumisesta Yhdysvaltoihin.