Siepattua Alexandraa ei otettu hätäkeskuksessa tosissaan – sitten Romanian poliisi löysi kahden teinin ruumiit - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Siepattua Alexandraa ei otettu hätäkeskuksessa tosissaan – sitten Romanian poliisi löysi kahden teinin ruumiit

Romanialaiset ovat tuoneet kynttilöitä Alexandran muistolle.

Romanialaiset ovat tuoneet kynttilöitä Alexandran muistolle.

Julkaistu: 28.7.2019 22:13

Alexandra, 15, soitti kolme kertaa hätänumeroon ja kertoi hädästään. Mielenosoittajat ovat kerääntyneet kaduille Romaniassa järkyttyneinä poliisin toiminnasta.

Romanialainen Alexandra, 15, yritti liftata keskiviikkona kotiin Etelä-Romaniassa sijaitsevasta Caracalin kaupungista mutta joutui kidnapatuksi. Hän onnistui soittamaan hätänumeroon kolmeen otteeseen torstaiaamuna ja kertomaan tietoja olinpaikastaan. Silti hänet murhattiin.

– Hän on tulossa, hän on tulossa, tyttö huusi poliisin mukaan ennen kuin linja katkesi.

Romanialaiset ovat poliisin toimintaan pettyneitä.

Romanialaiset ovat poliisin toimintaan pettyneitä.

Tuhannet ovat kokoontuneet Romaniassa osoittamaan mieltään Alexandran kohtalon vuoksi. Poliisi ei heidän mielestään alkuun ottanut hätäpuheluita tosissaan. Protestoijien mielestä Alexandran tapaus on osoitus maassa vallitsevasta korruptiosta ja oikeuslaitoksen heikosta tilasta.

Kun poliisi 19 tuntia viimeisen puhelun jälkeen meni tytön epäillylle olinpaikalle, he löysivät ihmisen jäännöksiä. Jäännökset on tunnistettu kuuluvaksi Alexandralle sekä huhtikuussa kadonneelle Luizalle, 19.

Poliisin tutkijat tutkivat epäille kuuluvaa autoa.

Poliisin tutkijat tutkivat epäille kuuluvaa autoa.

Poliisit odottivat virallista kotietsintälupaa, vaikka hätätilanteissa kuten kidnappaustilanteessa sitä ei Romaniassa vaadita. Mielenosoittajat syyttävät poliisin toimia liian hitaiksi. Poliisin mukaan heillä oli vaikeuksia paikantaa Alexandraa.

Sisäministeri Nicolae Moga on erottanut poliisipäällikön, ja neljä muuta viranomaista on pakotettu irtisanoutumaan. Presidentti Klaus Johannis on vaatinut kaikkien asiaa epäonnistuneesti hoitaneiden eroa.

– Meidän täytyy selvittää, miksi poliisit jahkailivat. Tyttö, jonka kaiken järjen mukaan piti olla pelastettavissa, on nyt kuollut, totesi maan yleinen syyttäjä Bogdan Licu.

Kimppu ruusuja sisäministeriön edessä Bukarestissa.

Kimppu ruusuja sisäministeriön edessä Bukarestissa.

65-vuotias epäilty on tunnustanut rikokset, kertoi hänen asianajajansa Alexandru Bogdan Agerpres-uutistoimistolle. Mies on tunnustanut paitsi Alexandran, myös huhtikuussa kadonneen Luizan murhan.

AFP:n mukaan Luizan vanhemmat ovat syyttäneen tällä viikolla poliisia töpeksinnästä. Heidän mukaansa poliisi epäili, että tytär on karannut prinssi Uljaansa kanssa, kun vanhemmat kertoivat tyttären katoamisesta huhtikuussa.