Katso hiostavat kuvat: Euroopassa on käristytty historiallisen kuumassa kesäsäässä – nyt lämpö on matkalla sulattamaan Grönlannin jäätikköä

rac

Julkaistu:

Sää
Yhdistyneet kansakunnat (YK) on perjantaina esittänyt huolensa Grönlannin jäätikön sulamisesta.
Hiki on virrannut tällä viikolla Euroopassa, sillä viikko on ollut historiallisen kuuma.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Eurooppaa kurittanut harvinaisen kuuma helleaalto on nyt matkalla kohti Grönlantia. YK on perjantaina esittänyt huolensa siitä, että Grönlannin jääpeite saattaisi sulaa nyt jopa pahemmin kuin ennätysvuonna 2012, jolloin jääpeite katosi lähes kokonaan ensimmäistä kertaa tutkimushistorian aikana.

Tutkijat ovat jo kesäkuussa kertoneet pelkäävänsä sitä, että tänä vuonna Grönlannissa rikottaisiin jäätikön sulamisennätyksiä.

Lue lisää: Grönlannista suli pelkästään torstaina 20 000 eduskuntatalon verran jäätä – tutkijat pelkäävät ennätysvuotta

Maailman ilmatieteen järjestö WMO twiittasi torstaina, että heinäkuun aikana Grönlannin jäätikköä on ehtinyt sulaa jo noin 160 miljardia tonnia eli noin 64 miljoonan olympiakokoisen uima-altaan verran.



Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka vahvistaa tiedon siitä, että lämmin ilmamassa on matkalla kohti Grönlantia.

– Osa Euroopan lämmöstä on eilisen aikana ja tänään lähtenyt matkaamaan Pohjanmerta pitkin kohti pohjoista Islannin ja Norjan väliselle merialuelle. Osa siitä lämmöstä kiertyy vaimentuen Grönlannin alueelle, Punkka sanoo.

Mitään helteitä ei Grönlannissa koeta, mutta paikallisiin olosuhteisiin nähden lämpötilat voivat olla hyvin korkeat.

– Ajankohdan keskiarvoon nähden ilmamassa tulee olemaan Grönlannin alueella alkuviikosta noin 5–10 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Keskimääräistä lämpimämpi ilmamassa vaikuttaa luonnollisesti jäätikön sulamiseen.

– Jäätikön sulaminen muuttuu paljon kiivastahtisemmaksi kuin yleensä tähän aikaan vuodesta.

Lue myös: Pysäyttävä kuva tulvivasta merijäästä leviää maailmalla: ”Paljastaa totuuden Grönlannin sulavasta jääpeitteestä”

Ilmatieteen palveluntarjoaja Met Office kertoo Twitter-tilillään, että torstaina lämpöennätyksiä rikottiin monin paikoin eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi Saksan Lingenissä mitattiin eilen ennätyksellinen 42,6 asteen lämpötila, Alankomaissa Gilze-Rijenissä 40,7 ja Belgiassa Beitemissä 40,6 astetta.



Myös muun muassa Pariisissa lämpötila nousi uuteen huippuunsa, kun helle kohosi torstaina tukahduttavaan 42,6 asteeseen. Pariisissa on ollut niin kuuma, että asiantuntijat pelkäävät kuumuuden aiheuttavat Notre Damen tulipalosta kärsineen katedraalin katon romahtamisen.


Torstaina Ranskassa oli kuuminta Saint-Maur-des-Fossésissa, jossa mitattiin hirvittävä 43,1 asteen lukema.

Maailman ilmatieteen järjestön edustaja Clare Nullis ilmaisi tänään ihmetyksensä siitä, että Pohjois-Afrikasta virtaava kuuma ilma ei ainoastaan ole rikkonut Euroopan lämpöennätyksiä hieman, vaan aiemmat ennätykset on itse asiassa ylitetty monella celsiusasteella.

– Se on suorastaan ennenkuulumatonta, hän totesi uutistoimisto Reutersin mukaan.


Keski-Euroopan lämpöaalto jatkaa vellomistaan vielä tänään, vaikkakin pahin kuumuus on jo hiipumassa pois. Severe Weather Europe -sääsivuston mukaan tänään esimerkiksi Saksan länsiosissa kivutaan vielä 39–40 asteen tuntumaan. Alankomaissa saatetaan tänäänkin päästä 40 asteeseen, eikä Ranskassa ja Italiassakaan olla siitä kaukana.

Myös muun muassa Unkarissa, Itävallassa, Tshekissä ja Espanjassa hikoillaan tänään jopa 35 asteen helteessä.

Suomen lisäksi muissakin Pohjoismaissa, esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa, paikkakuntakohtaisia lämpöennätyksiä menee viikonloppuna todennäköisesti rikki, sanoo Forecan meteorologi Markus Mäntykannas.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt