Britannian uusi pääministeri Boris Johnson alkoi muodostaa uutta hallitustaan

Julkaistu:

Britannia
Ulkoministeri Hunt ei jatka uudessa hallituksessa - tilalle tulee entinen brexit-ministeri Dominic Raab.
Britannian uusi pääministeri Boris Johnson alkoi illalla muodostaa uutta hallitustaan. Kuningatar Elisabet II nimitti Johnsonin keskiviikkona maan uudeksi pääministeriksi.

Iso osa maan aiemmasta hallituksesta oli keskiviikkoiltaan mennessä joko saanut potkut tai eronnut itse tehtävästään, monet heistä protestinomaisesti.

Johnsonin ensimmäinen ministerinimitys oli Sajid Javid, josta tuli maan valtiovarainministeri. Javid toimi aiemmassa hallituksessa sisäministerinä.

Javid korvaa aiemmin päivällä tehtävästään eronneen Philip Hammondin, joka oli toistamiseen tuominnut Johnsonin uhkaukset EU-erosta ilman sopimusta.

Yksi pois potkituista ministereistä oli väistyneen pääministerin Theresa Mayn hallituksessa ulkoministerinä toiminut Jeremy Hunt. Hunt kertoi Twitterissä, että Johnson oli "ystävällisesti" tarjonnut hänelle toista tehtävää hallinnossa, mutta hän on päättänyt keskittyä perheeseensä.

Entisen ulkoministerin tilalle nousee Johnsonin hallituksessa Dominic Raab, joka toimii jatkossa käytännössä myös maan varapääministerinä.

Raab toimi Mayn hallinnossa brexit-ministerinä, mutta erosi tehtävästään viime vuonna, koska hän koki Mayn tehneen liikaa kompromisseja EU:n kanssa neuvottelemassaan sopimuksessa.

Kovan luokan brexit-puolustaja Raab sysätään keskelle diplomaattista pattitilannetta Iranin kanssa. Britannian ja Iranin välit ovat kiristyneet huomattavasti sen jälkeen, kun Iran otti haltuunsa Britannian lipun alla purjehtivan Stena Impero -tankkerin Hormuzinsalmessa Persianlahdella viime perjantaina.

Eroa vaatinut kampanja näkyy vahvasti nimityksissä

Johnson nimitti hallituksensa sisäministeriksi entisen kehitysyhteistyöministerin Priti Patelin.

Brexitiä näkyvästi ajanut Patel erosi edellisestä ministeritehtävästään vuoden 2017 lopulla. Syynä eroon oli kohu, joka johtui hänen tapaamisistaan Israelin johdon kanssa.

Patel oli keskustellut lomamatkallaan Israelissa muun muassa pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa. Tapaamisia oli ollut kaikkiaan 12, eikä hän ollut kertonut niistä etukäteen ulkoministeriölle tai pääministerille, kuten olisi pitänyt.

Johnson oli ehtinyt ennen illan ministerinimityksiään nimittää Dominic Cummingsin korkeaksi neuvonantajakseen. Cummings oli Johnsonin mukana ajamassa EU-eroa vaatinutta lähtökampanjaa, joka voitti erokysymyksestä järjestetyn kansanäänestyksen.

Vaikka Johnson oli kampanjan keulakuva, on Cummingsin koettu olleen kulissien takana ratkaisevassa roolissa.

Johnson lupasi keskiviikkona ensimmäisessä puheessaan uuden virka-asuntonsa edessä viedä EU-eron maaliin lokakuun lopussa. Hän julisti myös neuvottelevansa uuden sopimuksen EU:n kanssa.

Johnsonin keskiviikkoisten sanojen mukaan hän ei halua lähteä unionista ilman sopimusta, ja tekee niin vain jos EU ei suostu neuvottelemaan sopimuksesta uudelleen.

Euroopan unionin brexit-neuvottelija Michel Barnier kertoi keskiviikkona, että odottaa innoissaan yhteistyötä Johnsonin kanssa, mutta teki samalla selväksi, ettei EU aio avata sopimusneuvotteluja uudelleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt