Perheen kauhunhetket: Omasta sängystä löytyi tiikeri – kuva massiivisesta kissapedosta leviää nyt maailmalla

Julkaistu:

Intia
Rauhallinen tiikeri poistui lopulta oma-aloitteisesti.
Tulvavedet ovat pakottaneet Kazirangan kansallispuiston eläimet hakemaan suojaa tällä viikolla Intiassa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Puistossa vettä on ollut vyötäröön asti. Osa eläimistä on hakeutunut lähialueen kyliin, ja torstaina täysikasvuinen tiikeri löydettiin nukkumassa erään kodin sängyllä.

– Vaikuttaa siltä, että tiikeri eksyi ihmisten asuinalueelle paetessaan tulvia ja vaikutti erittäin väsyneeltä, puistonjohtaja Shiv Kumar kommentoi.


CNN:n mukaan perhe löysi tiikerin ”rentoutumassa sängyllä”. Maailmalle on levinnyt kuvia massiivisesta kissapedosta, joka lepäilee Harmutin kylässä.

Tiikeri yritettiin useamman kerran siirtää pois, mutta se poistui lopulta oma-aloitteisesti. Eläintä ei tarvinnut nukuttaa, koska ”se oli rauhallinen eikä aiheuttanut vaaraa”.

Reutersin mukaan lukuisia eläimiä on kuollut tulvissa. Viranomaiset ovat huolissaan erityisesti intiansarvikuonosta, joka on vaarantunut laji.

– Suurin huoli tulvien aikana on se, että salametsästäjät voivat käyttää hyväkseen sarvikuonojen siirtymistä kukkuloille ja tappaa eläimet sarvien takia, Assamin osavaltion metsäministeri Parimal Suklabaidya sanoi.

Puistosta on kadonnut katastrofin aikana myös muun muassa peuroja ja norsuja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt