Astronauttilegenda Buzz Aldrin kertoi presidentti Trumpille olevansa pettynyt - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Astronauttilegenda Buzz Aldrin kertoi presidentti Trumpille olevansa pettynyt

Presidentti Donald Trump (kesk.) toivotti Buzz Aldrinin (oik.) ja Michael Collinsin (vas.) tervetulleeksi Valkoiseen taloon 19. heinäkuuta 2019.

Julkaistu: 20.7.2019 1:41

Buzz Aldrin, Michael Collins ja Neil Armstrongin läheiset vierailivat Valkoisessa talossa.

Toisena ihmisenä Kuun pinnalle astuneella Edwin ”Buzz” Aldrinilla oli perjantaina vastaus valmiina, kun presidentti Donald Trump kysyi häneltä mielipidettä Yhdysvaltojen tämän hetken avaruusvalmiuksista.

– Itse asiassa olen ollut hieman pettynyt viimeksi kuluneen 10 tai 15 vuoden aikana, Aldrin sanoi Trumpille.

Historiallisesta Apollo 11 -lennosta tulee tällä viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Trump kutsui sen kunniaksi astronautit Aldrinin ja Michael Collinsin sekä edesmenneen Neil Armstrongin sukulaisia Valkoisen talon Oval Officeen.

Trump on vihjannut, että ihmisen lähettäminen takaisin Kuuhun olisi pelkkä ponnahduslauta kunnianhimoisemmalle Mars-projektille. Hän kysyikin Aldrinilta, Collinsilta ja avaruushallinto Nasan edustajalta Jim Bridenstinelta, pitäisikö yhdysvaltalaisten suunnata suoraan punaiselle planeetalle.

– Suoraan Marsiin, 88-vuotias Collins vastasi välittömästi.

– Minusta vaikuttaa siltä, että pitäisi mennä suoraan Marsiin. Kuka tuntee asian paremmin kuin nämä ihmiset? sanoi Trump.

– Olette malttamaton, Aldrin heitti.

Edwin ”Buzz” Aldrin astui aikoinaan toisena ihmisenä Kuun pinnalle.

Aldrinin mukaan avaruusohjelma saavutti paljon 50 vuotta sitten, mutta viime aikoina tilanne on ollut hankalampi. Hän arvioi, että nykyaluksilla tulee ongelmia ohjattavuuden kanssa Kuun kiertoradalla.

Trump kääntyi sen jälkeen Nasa-pomo Bridenstinen puoleen ja kysyi, mitä mieltä tämä on asiasta.

– Itse asiassa teemme töitä sen kanssa, vastasi Bridenstine.

Presidentti pyysi Nasan edustajaa ottamaan huomioon Aldrinin huolen.

– No, haluaisin teidän kuuntelevan myös toista puolta. Koska jotkut ihmiset haluaisivat tehdä sen eri tavalla, joten kuuntelettehan Buzzia ja joitakin muita ihmisiä, tuumi presidentti.

– Kyllä, sir, Bridenstine vastasi.

Michael Collins kuunteli tarkasti, mitä presidentillä oli sanottavaa.

Lähde: Reuters