Näin kuulennot muuttivat maailmaa – Apollon perintö vaikuttaa sinunkin elämääsi

Julkaistu:

Apollo-ohjelma jätti ikuisen jäljen ihmisen historiaan; tieteen lisäksi se vaikutti myös kulttuuriin ja filosofiaan.
Mistä Michael Jackson sai idean Moonwalk-tanssiinsa? Tietenkin Apollo-astronauttien askeleista Kuun pinnalla. Jackson näytti Moonwalkissa kulkevan eteenpäin, vaikka suunta oli oikeasti taaksepäin. Popin kuningas oli virtuoosimainen esiintyjä.

Toisin kuin Moonwalk, avaruustutkimus ei Apollo-ohjelman inspiroimana lähtenyt kulkemaan taaksepäin, vaikka vauhti hidastuikin kuulentojen jälkeen. Apollo-astronautit veivät kuudella lennolla Kuuhun 2 100 kiloa tieteellisiä tutkimuslaitteita ja toivat Kuusta 383 kiloa näytteitä.


Kuunäytteistä paljastui yllätys: maankuoressa ja Kuun pinnalla on isotooppien suhdetta myöten lähes samoja alkuaineita. Volatiilit aineet kuten hiili, hiilidioksidi, typpi ja rikki kuitenkin puuttuvat Kuusta lähes kokonaan. Astronauttien tekemät geofysikaaliset mittaukset paljastivat lisäksi, että Kuulla on vain pieni rautaydin. Nämä havainnot yhdessä johtivat aivan uuteen törmäysteoriaan Kuun synnystä. Tämän teorian mukaan protomaapalloon törmäsi 4,4 miljardia vuotta sitten suuri, Mars-planeetan kokoinen taivaankappale, jonka avaruuteen heittämistä kappaleista muodostui Kuu.


Törmäysteoria on sittemmin tarkentunut. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyse ei ollut yhdestä jättiläismäisestä rysäyksestä vaan sarjasta pienempiä törmäyksiä.

Apollo-ohjelman ansiosta myös Kuun törmäyskraatterien synty voitiin ajoittaa entistä tarkemmin vertaamalla kraattereista otettujen näytteiden tiheyttä muualta otettuihin ja luotettavasti ajoitettuihin näytteisiin. Tästä prosessista kehitettyä laskentatapaa on voitu soveltaa myös muihin aurinkokunnan kohteisiin.

Astronautit jättivät Kuun pinnalle myös peilin, johon voidaan suunnata Maasta lasersäde. Näin Maan ja Kuun etäisyys voidaan mitata hyvin tarkasti. Kuu etääntyy meistä 3,8 sentin vuosivauhdilla.

Kuun syntyteoriat ja kraatteritutkimukset tuottivat tietenkin iloa lähinnä vain tieteentekijöille, ei miljoonille kuulennot kustantaneille veronmaksajille. He saattoivat kuitenkin iloita hieman myöhemmin, sillä Apollo-ohjelma potkaisi eteenpäin tietokoneiden kehitystä.

Kuumatkoilla suunnistukseen käytetty Apollo Guidance Computer -tietokone oli vain salkun kokoinen ja se oli rakennettu mikropiireistä. Tämä teknologia oli 1960-luvulla uutta – useimmat aikakauden tietokoneet olivat huoneen kokoisia kolosseja.


Apollo Guidance Computer suunniteltiin MIT-yliopistossa Bostonissa, ja Nasa tilasi siihen tarvitut mikropiirit Fairchild Semiconductor -yhtiöltä. Yhteistyö oli yhtiölle iso potku eteenpäin. Vuonna 1968 Fairchildista lähti joukko huippuosaajia, jotka perustivat Robert Noycen ja Gordon Mooren johdolla sittemmin jättiläiseksi kasvaneen Intelin. Yhtiö valmisti ensimmäisen mikroprosessorinsa vuonna 1971.


Noyce oli parhaita luovia kykyjä varhaisessa Piilaaksossa, ja häntä kutsuttiinkin Piilaakson pormestariksi. Moore puolestaan tuli kuuluisaksi vuoden 1965 Mooren laista, jonka mukaan transistoreiden määrä mikropiirissä tuplaantuu aina vuodessa. Moore muutti myöhemmin aikamäärettä kahdeksi vuodeksi, ja laki piti paikkansa useita vuosikymmeniä.

Noyce ja Moore vaikuttivat keskeisesti tietotekniikan vallankumoukseen, joka alkoi ensimmäisten kotimikrojen tulosta markkinoille 1970-luvun lopussa. Mikropiirien hinta laski muutenkin, ja se toi koteihin ensimmäiset taskulaskimet.

Apollo-astronauttien ottamat valokuvat muuttivat peruuttamattomasti ihmisen käsitystä itsestään, ympäristöstään ja paikastaan maailmankaikkeudessa. Ihminen ei ollutkaan keskiössä eikä kaikkivoipa, vaan häviävän pieni hippunen universumin tyhjyydessä.


Kaikkein vaikuttavimpia valokuvia on kaksi: Maan nousu ja Sininen marmorikuula. Edellisen otti astronautti Bill Anders joulukuussa 1968 Apollo 8:n komentomoduulista, jälkimmäisen geologi-astronautti Harrison Schmitt viimeisellä kuulennolla joulukuussa 1972.

Kuun horisontin takaa nouseva Maa on yhä edelleen sävähdyttävä näky. Tarkka 70 millin värifilmille otettu kuva näyttää maapallon sellaisena kuin se on: pienenä ja hauraana taivaankappaleena, joka kelluu kirkkaana ja elämäntäyteisenä mustassa avaruudessa. Vastakohta Kuun kiviseen autiuteen on valtava.


Kun Nasa julkaisi Maan nousu -kuvan alkuvuodesta 1969, se havahdutti miljoonat ihmiset huomaamaan kotiplaneettamme haurauden ja herkkyyden. Apollo 17:sta kuvattu Sininen marmorikuula oli yhtä tehokas viesti. Schmittin kuvassa maapallo näkyy kokonaan, mutta ylösalaisin: se johtui avaruusaluksen asennosta.

Aiemmin 1960-luvulla syntynyt moderni ympäristöliike sai näistä kahdesta Apollo-kuvasta aivan uutta virtaa. Aktivisti John McConnell esitti YK:lle maapallon rajallisista resursseista muistuttavan Earth Day -kampanjan aloittamista. Pääsihteeri U Thant hyväksyi esityksen, ja ensimmäinen Earth Day järjestettiin vuonna 1970. Sitä vietetään nykyisin noin 180 valtiossa joka vuosi.

Kuulennot opettivat myös projektinhallintaa todella suuressa mittakaavassa. Mutkikkuudessaan, nopeudessaan ja vaativuudessaan Apollo-ohjelma oli ainutlaatuinen hanke. Avaruushallinto Nasalla oli kiire, sillä presidentti John F. Kennedy antoi Kuun valloittamiseen aikaa vain vajaan vuosikymmenen.

Avaruuslentojen teknologia oli sinänsä jo olemassa, mutta Kennedyn asettaman tavoitteen saavuttamiseen tarvittiin aivan erityistä puristusta: kykyä käyttää tutkijoiden ja teollisuuden osaamista ja taitoa järkevällä tavalla ja hankkia sitä varten ennen näkemättömän suuret resurssit. Ylin vastuu hankkeen koordinoimisesta ja resurssien hankkimisesta oli Nasan silloisella pääjohtajalla James Webbillä. Nasa nimeää seuraavan suuren avaruusteleskooppinsa, Hubblen seuraajan, Webbin mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt