Raportti USA:n ydinaseiden sijainnista Euroopassa vuosi vahingossa julkisuuteen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Raportti USA:n ydinaseiden sijainnista Euroopassa vuosi vahingossa julkisuuteen

Hollantilaiset ihailivat taitolentonäytöstä Volkelin tukikohdassa maan eteläosassa.

Hollantilaiset ihailivat taitolentonäytöstä Volkelin tukikohdassa maan eteläosassa.

Julkaistu: 17.7.2019 13:16

Yhdysvaltojen ydinaseita on Belgiassa, Saksassa, Hollannissa, Turkissa ja Italiassa, Natoon kytkeytyvä raportti paljastaa.

Naton ydinasepolitiiikan tulevaisuutta käsittelevä raportti vuosi vahingossa julkisuuteen tiedot Yhdysvaltojen 150 ydinaseen sijoituspaikasta Euroopassa. Aseita sijaitsee kuudessa eri tukikohdassa: Belgiassa, Saksassa, Hollannissa, Turkissa sekä kahdessa paikassa Italiassa.

Kyseessä oli kanadalaissenaattori Joseph Dayn Naton parlamentaarisen yleiskokouksen puolustus- ja turvallisuuskomitealle laatiman raportin huhtikuussa julkaistu raakaversio. Lopullisessa, viime viikolla julkaistussa versiossa tarkkoja sijaintitietoja ei ole.

Eurooppalaislehdet tarttuivat raportin tietoihin, joita useat lehdet kuvasivat julkisten salaisuuksien lopulliseksi vahvistumiseksi.

The Telegraph viittaa belgialaismedian tietoihin, joiden mukaan tietovuoto oli vahinko. Belgialaislehti De Morgen julkaisi alkuperäistekstistä kuvan. Tarkat sijainnit käyvät siitä ilmi: Kleine Brogel Belgiassa, Büchel Saksassa, Volkel Hollannissa, Incirlik Turkissa ja Italiassa Aviano ja Ghedi-Torre.

Ainakin osa ydinaseista on B61-pommeja, joiden räjähdysvoima on jotakuinkin neljän Hiroshiman pommin suuruinen.

Hiroshimaan pudotettu pommi oli mallia Little Boy ja mitoiltaan 71 cm x 305 cm.

Hiroshimaan pudotettu pommi oli mallia Little Boy ja mitoiltaan 71 cm x 305 cm.

Raportissa käsitellään myös, millä Euroopan mailla on pommien kuljetukseen soveltuvia lentokoneita. Ainakin Belgia, Saksa, Italia, Hollanti ja Turkki mainitaan kuljettamiseen soveltuvina maina.

Raportin laatinut Joseph Day on The Washington Postin mukaan sanonut, että kyseessä oli vain luonnos ja että kaikki tieto on avoimista lähteistä peräisin.

Parlamentaarinen yleiskokous ei ole muodollisesti osa Natoa vaan foorumi, jossa Naton liittolaismaiden parlamenttien edustajat keskustelevat. Suomi on yksi yleiskokouksen 13 liitännäismaasta, jotka myös osallistuvat yleiskokoukseen mutta eivät saa äänestää.

Suomea yleiskokouksessa edustavat Ilkka Kanerva, Mika Kari, Tom Packalén ja Mikko Savola.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Tuoreimmat osastosta