Poliisi vahvisti: Natsibunkkerista Kreetalta kuolleena löydetty amerikkalais­tutkija oli raiskattu – näin tapahtumat etenivät

rac

Julkaistu:

Kreikka
Henkirikoksesta epäilty on kreikkalainen nuori perheenisä.
Viikon kateissa ollut ja sittemmin kuolleena löydetty amerikkalaistutkija Suzanne Eaton, 59, raiskattiin, Kreikan poliisi vahvisti tiistaina.

Saksassa Dresdenin yliopiston Max Planck -instituutissa työskennellyt biologi katosi tiistaina 2. heinäkuuta, kun hän oli konferenssimatkalla Hanian kaupungissa Kreetalla.

Tutkijan ruumis löydettiin viime viikolla toisen maailmansodan aikaisesta natsien bunkkerista. Ruumis oli kätketty vanerisen kannen alle noin 60 metrin päähän bunkkerin sisäänkäynniltä.


Maanantaina Kreikan poliisi kertoi pidättäneensä 27-vuotiaan kreikkalaismiehen Eatonin murhasta epäiltynä. Epäillyn todettiin olevan kreikkalainen perheenisä, jolla on vaimo ja kaksi lasta.
Muutamia tunteja kestäneiden kuulustelujen jälkeen epäilty tunnusti syyllistyneensä henkirikokseen.

Tiistaina Kreikan poliisi kertoi tapahtumien kulusta lisätietoja Kreetalla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.


CNN:n mukaan epäilty on kuulusteluissa kertonut nähneensä Eatonin juoksemassa tienlaidassa, jolloin hän päätti ajaa naisen päälle. Kreikan poliisi on kertonut miehen törmänneen Eatoniin kahdesti, tarkoituksenaan tehdä nainen toimintakyvyttömäksi.

Törmäyksen jälkeen mies raiskasi Eatonin. Toistaiseksi poliisin tiedossa ei ole, oliko Eaton elossa seksuaalirikoksen tapahtuessa.

Myöhemmin mies pyrki hävittämään rikoksen jäljet sullomalla Eatonin autonsa takakonttiin ja piilottamalla hänet bunkkerin tuuletuskuiluun.

Ruumiin löysi kaksi paikallista. Noin viikon ajan tuuletuskuilussa ollut ruumis oli ehtinyt hajota niin pahoin, että tunnistuksessa oli käytettävä apuna hammaskarttoja.


Poliisit pääsivät epäillyn jäljille bunkkerin lähistöltä löytyneiden renkaanjälkien avulla. Lisäksi epäillyn matkapuhelin linkittyi rikospaikan lähelle samana päivänä, jolloin Eaton katosi.

Alustavissa selvityksissä epäilty kiisti olleensa lähelläkään bunkkeria noin kuukauteen, mikä herätti poliisin epäilykset. Bunkkerin lähistöltä löytyneiden renkaanjälkien vertaaminen epäillyn auton renkaisiin osoitti niiden kuviointien olevan yhtenevät.

Epäilty on kertonut, ettei kohdannut Eatonia ennen henkirikosta, mutta oli nähnyt hänet jo ennen tapahtumapäivää lenkkeilemässä.