Venäjällä käydään syyskuun 8. päivänä useita eritasoisia paikallisvaaleja, joiden ehdokasasettelusta on paljastunut systemaattista opposition ehdokkaiden simputtamista ja ulossulkemista.
Esimerkiksi Pietarissa valitaan uusi kuvernööri ja Moskovassa kaupunginvaltuusto. Lisäksi eri puolilla maata valitaan paikallisparlamentteja ja aluejohtajia sekä äänestetään Venäjän valtionduumaan täydennysehdokkaita toisiin tehtäviin siirtyneiden tai edesmenneiden kansanedustajien tilalle.
Moskovan kaupunginvaltuuston vaaleista hylättiin kyseenalaisin perustein kokonainen joukko Venäjän opposition nuoria tähtiehdokkaita.
Hylättyjen joukossa ovat murhatun oppositiojohtaja Boris Nemtsovin läheinen työtoveri Ilja Jashin, oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin säätiössä juristina työskentelevä Ljubov Sobol sekä entinen kansanedustaja Dmitri Gudkov, joka erotettiin aiemmasta Oikeudenmukainen Venäjä -puolueestaan väitetyn amerikkalaismielisyytensä vuoksi.
Ljubov Sobol käynnisti hylkäämisensä jälkeen syömälakon ja valitti päätöksestä.
Moskovan alueellinen vaalilautakunta ilmoitti kuitenkin tiistai-iltana lopullisena kantanaan, että Sobolia ei hyväksytä ehdokkaaksi kannattajanimien epäselvyyksien vuoksi. Samaan aikaan oppositio jatkoi Moskovassa jo kolmatta päivää mielenosoitustaan vaatien rehellisiä vaaleja ja opposition ehdokkaiden päästämistä vaaleihin.
Sobolin mukaan hänen kannattajanimien kerääjänsä kohtasivat eri puolilla Moskovaa uhkaavasti käyttäytyneitä nuoria miehiä, jotka olivat huomattavan suurikokoisia ja urheilullisia.
– He uhkailevat nimienkerääjiä, repivät jo täytettyjä lomakkeita ja kaatavat limonadia lomakkeiden päälle, Sobol kertoi Radio Svobodalle.
– He eivät ole selvästikään paikallisia asukkaita, vaan palkattuja häirikköjä, tulevat vain pelottelemaan meitä ja tuhoamaan nimikirjoituksia, Sobol valitti.
Ainakin kolme Sobolin nimenkeruupistettä joutui myös ulostehyökkäyksen kohteeksi. Vandaalit heittivät suuret sangolliset ruskeaa ulosteliejua Sobolin kampanjajulisteen päälle sekä hänen apunaan työskennelleiden nimienkerääjien kasvoille.
Venäjän lakien mukaan kaikkien riippumattomien ehdokkaiden tai pienpuolueiden ehdokkaiden on kerättävä tietty määrä kannattajien allekirjoituksia, jotta heidät voidaan hyväksyä ehdokkaiksi.
Kerättävien nimikirjoitusten määrä vaihtelee eri vaaleissa, mutta se on yleensä 0,5–3 prosenttia kunkin vaalipiirin potentiaalisten äänestäjien määrästä. Venäjän duumassa edustettuina olevien puolueiden ehdokkaiden ei tarvitse nimikirjoituksia kerätä.
Yksi perinteisistä keinoista opposition ehdokkaiden hylkäämiseen on kannattajalistojen nimikirjoitusten toteaminen väärennetyiksi. Jos ehdokkaalla on yli 10 prosenttia hylättyjä nimikirjoituksia, hänet suljetaan pois vaaleista.
Tällä kertaa useat ehdokkaat eivät kuitenkaan tyytyneet hylkäämiseen, vaan he etsivät ”väärennettyjen” kannattajakorttien henkilöitä todistamaan videolle, että kyseessä on todellakin heidän oma allekirjoituksensa ja että he kannattavat oikeasti kyseistä ehdokasta.
Tämäkään ei kuitenkaan riittänyt viranomaisille, sillä heidän mukaansa esitetyt videot voivat olla manipuloituja. Ilja Jashinin hylättyjä kannattajia saapui jopa Moskovan vaalilautakuntaan henkilökohtaisesti, mutta heidän todistustaan ei suostuttu ottamaan huomioon. Jashin aikoo jatkaa yhä taisteluaan ja valittaa hylkäyksestä.
Venäjän tunnetuimpiin nuoriin oppositiovaikuttajiin kuuluvaa Ilja Jashinia ei hyväksytty ehdolle Moskovan kaupunginvaltuustoon, koska hänen kannattajanimissään oli viranomaisten mukaan liikaa epäselvyyksiä. Jashin aikoo valittaa päätöksestä.
Pietarin Jabloko-puolueen johtaja Jekaterina Kuznetsova joutui puolestaan tilanteeseen, jossa hänen oma allekirjoituksensa todettiin vääräksi. Kun Kuznetsova todisti olevansa itse kyseinen allekirjoittaja, vaalilautakunta vaihtoi perusteluita ja väitti, ettei se ollut koskaan saanutkaan kyseistä dokumenttia aiemmasta vastaanottokirjauksestaan huolimatta.
Venäjän vaalilautakunnissa kannattajanimiä tutkitaan vertailemalla eri allekirjoituksia grafologien avulla. Lisäksi ihmisten tietoja tarkistetaan vaaliluetteloista ja poliisin osoiterekistereistä.
Opposition ehdokkaiden mukaan monien aitojen ihmisten allekirjoitus hylättiin sillä perusteella, että viranomaiset itse kirjoittivat henkilötiedot hieman väärin tietokannasta etsiessään. Lisäksi viranomaiset väittivät, että opposition ehdokkaat olivat lisänneet kannattajanimiinsä useita jo kuolleita äänestäjiä.
Tänä vuonna Venäjän vaaliviranomaiset vaikuttavat kuitenkin olleen erityisen kekseliäitä, sillä opposition ehdokkaat ovat kertoneet useista uusista opposition lannistamiskeinoista.
Esimerkiksi Pietarissa kaupunginosavaltuuston ehdokkaaksi pyrkinyt Pavel Tshuprunov kertoi, että hän joutui jonottamaan useita päiviä ja öitä päästäkseen ylipäätään jättämään paperinsa sisälle vaalilautakuntaan.
Tshuprunovin mukaan vaalilautakuntaan jonotti jopa aamuneljältä useita ”vale-ehdokkaita”, joiden tehtävänä oli vain muodostaa jono ja estää oikeita ehdokkaita tuomasta papereitaan.
Kuudentena jonotuspäivänä Tshuprunov sai paperinsa jätettyä, mutta hänen ehdokkuutensa hylättiin lopulta sillä perusteella, että hänellä ei ollut esittää hyväksyttävää todistusta oman Oikeudenmukainen Venäjä -puolueensa ehdokasasettelua edeltäneestä puoluekokouksesta.
Vale-ehdokkaiden muodostamista jonoista raportoi myös Navalnyin tukijoihin kuuluva Fjodor Gorozhanko.
Lisäksi ainakin Jekaterina Fesikin pääsy vaalilautakuntaan oli estetty sillä perusteella, että poliisi oli saanut vihjeen mahdollisesta terrori-iskusta. Mediazona-sivuston mukaan rakennuksen sisällä olleita virkailijoita ei kuitenkaan evakuoitu väitetystä terroriuhasta huolimatta.
Myös perinteisempää väkivaltaa esiintyi. Pietarissa esimerkiksi Navalnyin kannattaja Aleksandr Shurshev joutui hakatuksi vaalilautakunnan rakennuksen edustalla.
Joitakin ehdokkaaksi pyrkineitä syytettiin puolestaan tulojensa pimittämisestä ja heidät hylättiin sillä perusteella. Näin kävi esimerkiksi Olga Lysovalle, joka unohti merkitä dokumentteihinsa, että hän on saanut Venäjän valtiolta 176 ruplaa eli noin 2,5 euroa lapsilisää.
Kommunistien ehdokkaaksi pyrkinyt Timur Abushajev puolestaan jätti omista dokumenteistaan tyhjäksi kohdan, jossa kysyttiin hänen ulkomailla olevasta omaisuudestaan. Mediazona-sivuston mukaan Abushajevilla ei ole todellisuudessa omaisuutta ulkomailla, mutta hänen olisi pitänyt oikeaoppisesti kirjoittaa paperiin sanat ”ei ole”.
Pietarin virkaa tekevä kuvernööri Aleksandr Beglov pyrkii syksyn vaaleissa varsinaiseksi kuvernööriksi. Aleksei Navalnyin kannattajat onnistuivat kuvaamaan videon, jossa Belgovin kannattajanimiä kopioitiin urakalla Pietarin asukaslistoista.
Pietarissa uudeksi kuvernööriksi pyrkii nykyinen virkaa tekevä kuvernööri Aleksandr Beglov, jonka on vaaleissa ehdolla taktisesti riippumattomana kannattajana, vaikka hän on todellisuudessa Kremlin ja valtapuolue Yhtenäisen Venäjän tukema ehdokas. Sääntöjen mukaan Beglovin oli kerättävä vähintään 76 000 kannattajanimeä, jotka hän keräsikin ennätysajassa ja ilman oppositiolle tyypillistä väärennettyjen nimien ongelmaa.
Samaan aikaan Navalnyin kannattajat onnistuivat kuitenkin kuvaamaan videon, jonka he kertoivat esittävän Beglovin kannattajanimien monistamista.
Videolla ryhmä naisia näkyy kopioimassa pietarilaisessa hallintorakennuksessa Beglovin kannattajalistoihin sekä naisten että miesten nimiä passitietoineen Pietarin kaupungin asukasluetteloista.
Kun Beglov sai tietää videosta, hän kutsui sitä ensin ”tyhmyydeksi tai provokaatioksi”, mutta ilmoitti sitten jättävänsä käyttämättä kyseisestä kaupunginosasta kerätyt epäilyttävään valoon joutuneet nimet.
Venäjän oppositio osoitti maanantaina mieltään Moskovassa syksyn paikallisvaalien ehdokasasettelun mielivallan vuoksi.
Skandaali paikallisvaalien ehdokasasettelusta ei ole vielä ohi, sillä opposition kannattajat ovat osoittaneet mieltään Moskovassa väärinkäytösten vuoksi jo sunnuntaina ja maanantaina. Sunnuntain mielenosoituksessa poliisi pidätti kymmeniä ihmisiä kovin ottein.
Seuraavaksi opposition ehdokkaat vaativat tapaamista Venäjän keskuslautakunnan puheenjohtajan Ella Pamfilovan kanssa. Pamfilovan mukaan tapaaminen on kuitenkin mahdollista vasta 22. heinäkuuta, sillä hän on parhaillaan toipumassa leikkauksesta.
– Jos jotkut heistä suljetaan laittomasti pois vaaleista sitä ennen, me palautamme heidät ehdokkaaksi, lupaan sen, Pamfilova sanoi Kommersantin mukaan.
Juttua päivitetty 16.07. klo 20.45 uusilla tiedoilla Sobolin hylkäämisestä.