Uumajan turmakoneessa ei ollut mustaa laatikkoa – näin tutkijat yrittävät selvittää onnettomuuden syyn - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uumajan turmakoneessa ei ollut mustaa laatikkoa – näin tutkijat yrittävät selvittää onnettomuuden syyn

Poliisi tutkii muun muassa lentokoneessa olleita tablettitietokoneita ja puhelimia.

15.7.2019 8:31

Ruotsissa Uumajan lähellä sattuneessa lento-onnettomuudessa kuoli sunnuntaina yhdeksän ihmistä, kun pienkone syöksyi nokka edellä maahan. Syytä siihen, miksi laskuvarjohyppääjiä kuljettanut kone putosi, ei vielä tiedetä.

Ruotsalainen Expressen-lehti kertoo, että GippsAero GA8 Airvan -tyypin lentokoneessa ei ollut lainkaan mustaa laatikkoa, mikä hankaloittaa onnettomuuden tutkintaa. Musta laatikko on tiedonkeruulaite, jota voidaan käyttää onnettomuuden tutkinnassa.

Kone oli niin kevyt, ettei laatikkoa ollut.

Kun mustaa laatikkoa ei ole, onnettomuutta täytyy tutkia muilla tavoilla. Nyt poliisi tutkiikin lentokoneessa olleita tablettitietokoneita ja puhelimia, joista voi mahdollisesti selvitä jotain. Svenska Dagbladetin mukaan niistä voidaan katsoa esimerkiksi korkeustietoja ja sijaintitietoja.

– Puhelimet ja tabletit eivät kuitenkaan kirjaa sitä, mitä lentäjä on tehnyt tai mitä moottorille on tapahtunut, sanoi onnettomuustutkintakeskuksen osastonjohtaja Peter Swaffer sunnuntaina uutistoimisto TT:lle.

Poliisi myös haastattelee silminnäkijöitä, katsoo tilanteesta otettuja videotallenteita ja tutkii turmapaikkaa, kertoo Enköpings-Posten.

Ilta-Sanomat kertoi aikaisemmin, että lentoasiantuntija Jan Ohlsson sanoi Aftonbladetille antamassaan haastattelussa, että onnettomuus johtui todennäköisesti lentokoneen tasapainon häiriytymisestä, minkä seurauksena kone lähti syöksykierteeseen.

Ohlssonin mukaan painopiste voi pienkoneessa muuttua esimerkiksi silloin, jos matkustaja liikkuu koneen sisällä tai jos laskuvarjohyppääjä hyppää ulos koneesta.

Asiantuntijoiden mukaan Uumajan lentoturmassa ei ole toistaiseksi ilmennyt viitteitä siitä, että onnettomuus olisi johtunut moottoriviasta.

– Normaalisti koneen hallintaa ei menetetä, jos moottori sammuu. Silloin voidaan tehdä hallittu hätälaskeutuminen. Lentäjät harjoittelevat sitä monta kertaa, sanoi TT:n haastattelema lentoasiantuntija Hans Kjäll sunnuntaina.

Kaikki sunnuntain lento-onnettomuudessa menehtyneet olivat ruotsalaisia Norrbottenin tai Västerbottenin asukkaita. Yhdellä kuolleista oli kaksoiskansalaisuus.

Onnettomuus sattui puoli kahdelta iltapäivällä.

Tapahtumapaikalla kuvatulla videolla näkyy, kuinka kone syöksyy maahan nokka edellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?