Tietokoneen salasanan keksinyt Fernando Corbató on kuollut – piti nykypäivän salasanaviidakkoa ”painajaisena”

Julkaistu:

Fernando Corbató loi pitkän uran MIT:ssä tietojenkäsittelytieteilijänä.
Tietokoneen salasanan keksijänä pidetty yhdysvaltalainen Fernando Corbató, 93, on kuollut, muun muassa The New York Times uutisoi. Corbatón vaimo kertoi miehen kuolleen diabeteksen aiheuttamiin komplikaatioihin hoitokodissa Newburyportissa, Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Corbató loi uransa Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa MIT:ssä, jossa hän 1960-luvulla valvoi projektia nimeltä Compatible Time-Sharing System, lyhennettynä C.T.S.S. Kyseinen järjestelmä mahdollisti sen, että eri käyttäjät pystyivät käyttämään yhtä tietokonetta samanaikaisesti puhelinlinjojen kautta. Vielä ennen projektia tietokonetta oli pidetty lähinnä valtavana laskurina. Tämä näkemys alkoi kuitenkin pian muuttua.

– Tähän päivään asti muistan yhä sen, kun ihmiset tajusivat nähdessään demon: ”Hei, tämähän puhuu takaisin. Vau! Voit kirjoittaa ja saada heti vastauksen, Corbató muisteli vuonna 1989 antamassaan haastattelussa.
Salasanan luomiseen Corbató päätyi, kun tutkijoiden omat tiedostot piti jollain keinolla erottaa toisistaan. C.T.S.S. antoi käyttäjille omat henkilökohtaiset tiedostot, mutta koska koneelle ei tarvinnut kirjautua, tiedostot olivat kaikkien nähtävillä ja käytettävissä.

– Salasanan luominen jokaiselle käyttäjälle kuin lukoksi vaikutti hyvin selkeältä ratkaisulta, Corbató sanoi Wiredin haastattelussa vuonna 2012.

Vaikka Corbató tunnetaan tietokoneen salasanan keksijänä, ei hän itse tunnustautunut salasanojen suureksi ystäväksi. The Wall Street Journalin haastattelussa vuonna 2014 Corbató kuvaili nykypäivän salasanaviidakko ”painajaiseksi”.

– Valitettavasti siitä on tullut eräänlainen painajainen internetin myötä. En usko, että kukaan voi muistaa salasanoja, joita heille on annettu tai jotka he ovat keksineet. Se jättää ihmisille kaksi vaihtoehtoa. Joko kirjoitat salasanat muistilapulle, mikä on hieman no-no, tai käytät jonkinlaista ohjelmaa salasanojen hallintaan. Kumpikin tapa on maanvaiva.

Corbató kertoi itse kirjoittavansa salasanat ylös muistiin.

– Kolme sivua. Varmaankin 150 salasanaa vuosien aikana, Corbató kuvaili salasanojensa määrää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt