Ensin lähtivät bikinit, sitten meinasi lähteä liikuntakyky – egyptiläisessä vesipuistossa loukkaantunut brittituristi haastaa matkanjärjestäjän oikeuteen

rac

Julkaistu:

Perheenäiti Tracy Turner sanoo vesipuiston aaltokoneeseen menemisen olleen elämänsä pahin virhe.
Brittituristi Tracy Turner, 51, koki taannoin kovia laskiessaan laudalla aaltokoneessa Egyptin Sharm El Sheikhissä sijaitsevassa vesipuistossa. Lasku näytti ensin sujuneen normaalisti, jos lukuun ei oteta sitä, että virta nykäisi Turnerin bikinien yläosan paikoiltaan.

Sitten virtaus veti Turnerin yhtäkkiä mukaansa, tempaisten hänet takaisin mäen yläosassa olevaan altaaseen. Vesipuiston työntekijät nostivat aaltojen myllytykseen päätyneen naisen ylös altaasta.
  • Kameraan tallentunut tilanne on nähtävissä yllä olevalla videolla.
Vaikka tilanne ei videolla välttämättä näyttänyt erityisen vakavalta, Turner sai rytäkässä murtumia muun muassa selkä- ja niskanikamiinsa. Video jo vuonna 2015 tapahtuneesta onnettomuudesta on levinnyt viime aikoina maailmalla, ja nyt Turner on kertonut kokemuksistaan ja sen jälkiseurauksista kotikaupunkinsa Pontefractin paikallislehdelle Pontefract & Castleford Expressille.

Haastattelussa nainen kertoo aikovansa ryhtyä oikeustoimiin matkanjärjestäjä TUI:ta vastaan.

Kahden lapsen äidin mukaan lääkärit kertoivat hänelle myöhemmin, että hän oli ollut vain muutamien millimetrien päässä elinikäisestä halvaantumisesta. Hän joutuu edelleen ottamaan säännöllisiä kipulääkepistoksia selkärankaansa sekä syömään useita lääkkeitä myös suun kautta kipua helpottaakseen.

– Ihmisten täytyy ymmärtää, että nämä vesipuistot ovat vaarallisia. Olin onnekas, kun en ole pyörätuolissa, mutta seuraava laskija ei saata olla. Elämäni on muuttunut lopullisesti, ja sen pilasi yksinkertainen vesileikki, Turner kertoo, koska haluaa varoittaa muita lomailijoita.

Nainen kertoo myös painonsa lisääntyneen, koska hän ei enää kykene harrastamaan kunnolla liikuntaa.

”Elämäni pahin virhe”

Onnettomuus tapahtui heti loman alkuvaiheessa.

– Menin laitteeseen, eikä siellä ollut turvaohjeistusta. Mies käski minun mennä polvilleni laudalle, ja niin myös tein. Noudatin kaikkia hänen ohjeitaan, mutta laitteeseen meneminen oli elämäni pahin virhe, nainen sanoo.

– Veden paine oli uskomaton. Se heitteli minua kuin räsynukkea kuivausrummussa. Minulla ei ollut kontrollia. Olin veden armoilla koko ajan, Turner kertaa kokemaansa.

Hän oli omien sanojensa mukaan pyörtyä kipujen vuoksi altaasta pois päästyään. Loppulomakin oli pilalla.

Lehden artikkelissa vesipuistojen asiantuntijaksi tituleerattu Allen Wilson sanoo aaltoaltaiden olevan pahamaineisia niissä tapahtuvien loukkaantumisten vuoksi. Hän kertoo kuulleensa useista tapauksista, joissa vesileikit ovat jättäneet ihmisille elinikäisiä vammoja.

– Matkanjärjestäjien täytyy kuunnella asiantuntijoiden neuvoja, kun tämän tyyppisiä kohteita suunnitellaan ja huolletaan, Wilson sanoo.

TUI:n edustaja kertoo yhtiön olevan tietoinen asiasta, mutta hän ei halunnut kommentoida sitä edessä olevasta oikeuskäsittelystä johtuen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt