Kommentti: Oli hieno tunne pitää Kuun valloitusta ihmiskunnan yhteisenä saavutuksena

Julkaistu:

Tunnelma ensimmäisen kuulennon kesänä oli ihmeellinen, kirjoittaa Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Jouko Juonala.
Isot pojat sanoivat, että kun Kuuta katsoi oikein tarkasti kaukoputkella, saattoi nähdä Rauhallisuuden meressä liehuvan Yhdysvaltain lipun.

Minä uskoin tietysti. Ja yritin kovasti katsoa kaveriperheen pienellä teleskoopilla. Lippua ei näkynyt.

Se oli ensimmäisen kuulennon kesä 1969.

Muistan sen ihmeellisen, taivaallisen tunnelman, joka välittyi Kuusta tulleista ensimmäisistä rakeisista kuvista. Ja silmälasipäisen Pertti Jotunin, Yleisradion kuustudion asiantuntijan.

Isä hommasi meille lastenhuoneen seinälle ison kuukartan.


Apollo 11:n komentaja Neil Armstrong, kuumoduulin lentäjä Buzz Aldrin ja komento- ja huoltomoduulin lentäjä Michael Collins olivat periamerikkalaisia sankareita, mutta kyllä he kuuluivat myös meille suomalaisille. Syksyllä 1969 menin toiselle luokalle kansakouluun. Halusin isona astronautiksi.

Kuulentäjien viesti maailmanrauhasta teki minuun suuren vaikutuksen. Tosin voi hyvin olla, että tämä muistikuva on jäänyt mieleeni vasta myöhemmin, 1970-luvun alussa.

 

Tarkoituksena oli osoittaa Neuvostoliitolle, että vapaa demokratia ja markkinatalous ovat parempia järjestelmiä kuin kommunismi ja suunnitelmatalous.

”Tässä planeetta Maasta tulleet ihmiset astuivat ensimmäisen kerran Kuun pinnalle heinäkuussa 1969 AD. Tulimme rauhassa koko ihmiskunnan puolesta”, lukee Apollo 11:n kuumoduulin Eaglen jalkaan kiinnitetyssä muistolaatassa. Moduulissa on myös piikiekko, jonne on tallennettu hyvän tahdon viestit 73:lta maailman silloiselta johtajalta.

Oli hieno tunne pitää Kuun valloitusta ihmiskunnan yhteisenä saavutuksena.

Maailma oli kuitenkin 1960-luvulla kaikkea muuta kuin rauhallinen. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto aloittivat verisen kilpailun jo pian toisen maailmansodan päätyttyä. Avaruuskilpailussa Yhdysvallat oli aluksi häviöllä: maailman ensimmäinen keinotekoinen satelliitti oli nimeltään Sputnik-1 ja ensimmäinen ihminen avaruudessa oli kosmonautti Juri Gagarin.

Presidentti John Kennedyn kerrotaan kuitenkin tarjonneen neuvostojohtaja Nikita Hrushtsheville yhteistyötä kuuohjelmassa 1960-luvun alkupuolella. Maailmanpoliittinen tilanne oli niin kireä, ettei siitä tullut mitään: Berliinin muurin rakentaminen ja Kuuban ohjuskriisi veivät maat lähes sotaan. Amerikkalaiset ja neuvostoliittolaiset avaruuslentäjät puristivat toistensa kättä Maata kiertävällä radalla vasta Apollo-Sojuz-yhteislennolla vuonna 1975.

 

Järkevää olisi yhdistää resurssit ja ryhtyä toteuttamaan tavoitteita yhdessä kaikkien muiden avaruusvaltojen kanssa, mutta maailmantilanne ei ole vieläkään siihen kypsä.

Rauhan sanoman julistaminen kuuohjelman yhteydessä oli osittain vain silmänlumetta. Kun Kennedy asetti Yhdysvaltain tavoitteeksi lähettää astronautti Kuuhun 1960-luvun loppuun mennessä, hänen pyrkimyksensä olivat poliittisia. Tarkoituksena oli osoittaa Neuvostoliitolle, että vapaa demokratia ja markkinatalous ovat parempia järjestelmiä kuin kommunismi ja suunnitelmatalous. Kennedyn tavoite sai Yhdysvallat sijoittamaan kuulentoihin valtavasti rahaa ja voimavaroja.

Pian Apollo 11:n jälkeen kuuohjelman kansansuosio lopahti. Äänestäjät eivät enää ymmärtäneet, miksi taivaan tuuliin olisi vielä pitänyt heittää niin paljon dollareita, kun Kuussa kerran jo liehui tähtilippu. Apollo 17:n astronautit Eugene Cernan ja Harrison Schmitt kävivät Kuussa joulukuussa 1972, toistaiseksi viimeisinä ihmisinä.

Kongressi sai vuonna 1973 raportin, jonka mukaan koko Apollo-ohjelma oli maksanut 25,4 miljardia dollaria. Nykyrahassa se on noin 146,5 miljardia dollaria, eli noin 130 miljardia euroa. Rahasumma on iso, mutta ei sittenkään niin iso, kuin voisi kuvitella. Yhdysvaltain puolustusbudjetti tälle vuodelle on noin 608 miljardia euroa, ja avaruusvirasto Nasan budjetti vain runsaat 17,5 miljardia euroa. Liittovaltio käyttää siis avaruusohjelmiin pikkurahoja asevoimiin verrattuna.


Yhdysvaltain paluu Kuuhun voi kuitenkin toteutua jo ensi vuosikymmenellä, jos Nasan uusi kuuohjelma Artemis pääsee kunnolla lentoon. Kreikan tarustossa Artemis on Apollon sisar. Myös Kiinalla on oma kunnianhimoinen kuuohjelmansa. Seuraava suuri tavoite on miehitetty lento Marsiin. Järkevää olisi yhdistää resurssit ja ryhtyä toteuttamaan tavoitteita yhdessä kaikkien muiden avaruusvaltojen kanssa, mutta maailmantilanne ei ole vieläkään siihen kypsä. Taistelu vallasta moninapaisessa maailmassa on vasta alussa.

Avaruuslennoissa ja avaruuden tutkimuksessa on jotakin äärettömän kiehtovaa ja ylevää. Astronautit näkevät avaruudesta maapallon pilvet, meret ja mantereet, mutta eivät rajoja, ristiriitoja ja poliittisia jakolinjoja. Heille kotiplaneetta näyttäytyy pienenä, hauraana ja avaruudessa kelluvana pallona, jonka elämää suojelee vain hiuksen hieno ilmakehän kalvo.

Kun Michael Collins katseli ulos komentomoduulistaan Kuun kiertoradalla, hän saattoi peittää Maan näkyvistä peukalonkärjellä. Sellainen on avaruuslentäjän perspektiivi. Astronautit ymmärtävät, kuinka tyhmä ihminen on tuhotessaan kotiaan.