Helsinkiläinen Oscar, 25, joutui keskelle Kreikan supermyrskyä – tällaista jälkeä syntyi, kun rajuilma iski lomakohteeseen

rac

Julkaistu:

Aamupäivän tuulenpuuskat antoivat Oscar Gullin mukaan pahaenteisiä ennusmerkkejä tulevasta.
Ainakin kuusi turistia on kuollut ja yli sata loukkaantunut rajujen raemyrskyjen seurauksena Pohjois-Kreikassa.

Pohjois-Kreikassa lomailee myös helsinkiläinen Oscar Gull puolisonsa ja tämän vanhempien kanssa. Odotukset olivat kovat, sillä edellisestä yhteisestä rantalomasta oli kuusi vuotta.
  • Yllä olevalta videolta näet uutistoimisto Reutersin välittämää videota Pohjois-Kreikasta.
Vielä eilen aamupäivällä loma sujui odotusten mukaisesti rannalla makoillessa. Asteita oli kolmisenkymmentä ja aurinko paistoi.

Yhtäkkiä Halkidikin idyllin rikkoi kova tuulenpuuska. Aurinkovarjot lentelivät ja ihmiset huusivat.

Puuska laantui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Se kesti ehkä 15 sekuntia, Gull arvioi.

– Tuntuu, että se oli varoitus siitä, mitä tuleman pitää, Gull sanoo.

Illemmalla pohjoisesta alkoi kerääntyä tummia pilviä.


Kauempana ukkosti, ja illallisen jälkeen seurue istuskeli parvekkeella ihailemassa vaikuttavaa luonnonnäytelmää. Gull lähti uima-altaalle, koska halusi nähdä etäällä riehuvan ukkosen vielä paremmin.

Paluu omaan hotellihuoneeseen koitti pian ja tapahtui nopeasti.

– Kuului outo ääni, joka tuli lähemmäs ja lähemmäs.
Se oli tuuli. Yhtäkkiä alkoi kaatosade ja ukkonen oli päällä.

Aurinkotuolit lensivät taas.

– En ole ikinä ollut tuollaisessa kelissä aiemmin, vaikka olen matkustanut aika paljon.

Autojen hälyttimet laukesivat, kun puita kaatui niiden päälle. Hälytinten sointi jatkui koko yön.

Sähköt menivät jo illalla eivätkä ole vielä palanneet.


Tänäänkin piti olla rantapäivä.

Asiakkaiden sijaan rannalla ovat tänään hotellien työntekijät. Heillä riittää siivottavaa.

Ranta on täynnä sikin sokin lentäneitä aurinkovarjoja ja -tuoleja, kenkiä ja roskia, kaatuneita puita. Ilma on eilistä viileämpi.

Gullin seurue jatkanee matkaansa Thessalonikiin. Siellä on odotettavissa 28 astetta.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt