CNN: Iranilaisveneet yrittivät ottaa haltuun brittiläisen öljytankkerin Persianlahdella

Julkaistu:

Persianlahti
Britannian laivaston fregatti HMS Montrose kehotti vallankumouskaartin veneitä perääntymään.
Viisi iranilaisvenettä yritti keskiviikkona ottaa haltuun brittiläisen öljytankkerin Persianlahdella, uutisoi CNN verkkosivuillaan.

Yhdysvaltalaislähteet kertovat CNN:lle, että vallankumouskaartin veneet lähestyivät British Heritage -tankkeria Hormuzinsalmessa. Ne käskivät alusta muuttamaan kurssia ja pysähtymään läheisille Iranin aluevesille.

Tankkeria seurannut Britannian laivaston fregatti HMS Montrose käänsi kansiaseensa kohti iranilaisia, antoi sanallisen varoituksen ja kehotti näitä perääntymään. Iranilaiset poistuivat sen jälkeen paikalta.

Britannian viranomaiset ovat vahvistaneet, että fregatti on alueella ”valvomassa merenkulun turvallisuutta”. Yläpuolella ollut yhdysvaltalainen ilma-alus tallensi keskiviikon välikohtauksen videolle.


Iranin presidentti Hasan Ruhani varoitti aiemmin, että ”Britannia näkee seuraukset”, koska Gibraltarin poliisi ja tulliviranomaiset olivat pysäyttäneet iranilaistankkeri Grace 1:n Britannian laivaston avustuksella.

Jännitteet Iranin sekä Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten välillä ovat lisääntyneet entisestään sen jälkeen, kun Washington lisäsi talouspakotteita Irania vastaan. Iran puolestaan ilmoitti ryhtyvänsä rikastamaan uraania yli vuoden 2015 ydinsopimuksessa sovitun puhtaustason.

Useiden öljytankkereiden kimppuun hyökättiin toukokuussa ja kesäkuussa lähellä Iranin etelärannikkoa. Yhdysvallat on syyttänyt iskuista Irania, joka kuitenkin kiistää osallisuutensa.

Viime kuussa Iran ampui alas yhdysvaltalaisen valvontalennokin lähellä Hormuzinsalmea. Yhdysvallat ehti jo valmistautua kostamaan ilmaiskuilla, mutta presidentti Donald Trump perui suunnitelman viime hetkellä.



Lähteenä myös Reuters

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt