Ruokakauppias yritti nolata asiakkaansa lopettamaan muovi­pussien käytön – humoristinen suunnitelma epäonnistui täysin

Julkaistu:

Kanada
Asiakkaat eivät olleet niin herkkiä nolostumaan kuin kanadalaiskauppias kuvitteli.
Vancouverilainen ruokakauppias David Kwen halusi saada asiakkaansa vähentämään muovipussien käyttöä ja valitsi epätavallisen keinon: asiakkaidensa saattamisen häpeään.

Kwen päätti painattaa kaupan muovipusseihin niin noloja iskulauseita, etteivät asiakkaat kehtaisi kantaa niitä kaupungilla.

Siispä kaupan muovikasseihin ilmestyivät tekstit Into the Weird Adult Video Emporium, Wart Ointment Wholesale ja The Colon Care Co-Op.

Eli osapuilleen ”Outoon aikuisvideomyymälään”, ”Syylävoidetukku” ja ”Paksusuolenhoito-osuuskunta”.

– On vaikea muistaa aina ottaa kestokassi mukaan. Suunnittelimme muovipussimme niin, ettet unohda enää ikinä! kauppa selitti Instagramissa.



Viiden sentin hintaisissa kertakäyttökasseissa luki lisäksi pienemmällä: ”Vältä häpeä. Tuo kestokassi.”

East West Market -kaupan muovikasseista kertovat muun muassa yhdysvaltalaiskanavat NPR ja WBUR.

Suunnitelma epäonnistui täysin. Ihmiset ihastuivat ainutlaatuisiin muovikasseihin.

Kauppaan alkoi virrata asiakkaita nimenomaisena tarkoituksenaan saada nolo muovikassi, ja vieläpä koko sarja.

Kwen ei sure epäonnistumistaan. Perimmäisenä tarkoituksena oli saada ihmiset kiinnittämään huomiota muovipussien käyttöön, ja siinä hän totisesti onnistui.

Hassuja logoja painatettiin sittemmin myös kaupan kangaskasseihin.

Kanada päätti viime kuussa kieltää kertakäyttöisten muovipussien käytön vuonna 2021. Muovipussin maatuminen voi kestää jopa 600 vuotta, päätöstä perusteltiin. Lisäksi vuosittain miljoona lintua ja yli satatuhatta merinisäkästä loukkaa itsensä muoviroskiin tai kuolee niiden vuoksi.

Kauppias Kwen uskoo huumorin voimaan myös vakavissa asioissa.

– Uskon, että kun ihmisille puhuu mukavalla ja humoristisella tavalla, he kuuntelevat, Kwen sanoo yhdysvaltalaiselle NPR:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt