Kommentti: Henkilönpalvonta pettää – yhden ihmisen heikkoudet saattavat tuhota koko liikkeen

Julkaistu:

KOMMENTTI
Esikuvalliset johtajat ovat vapauden puolesta taisteleville tärkeitä, mutta heidän palvontansa johtaa usein pettymykseen, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Kuoppaisia ovat kunnian polut.

Kesäkuun alussa Budapestissä tapasivat Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyi. Puhuttiin maahanmuutosta.

Orbánin ja Suu Kyin mukaan se on haaste sekä Euroopassa että Kaakkois-Aasiassa. Erityisenä ongelmana he pitivät kasvavia muslimiyhteisöjä.

Orbán tunnetaan kovista puheista. Suu Kyin Myanmar tunnetaan karmeista teoista. Viime vuosien aikana maassa on surmattu tuhansittain islamilaisen rohingya-kansan jäseniä. Sadattuhannet ovat paenneet Bangladeshiin. Myanmarin mukaan he ovat sieltä hiljan tulleetkin, mutta yleisen käsityksen mukaan rohikylät Myanmarissa ovat satoja vuosia vanhoja.

Vuonna 1991 Suu Kyi sai Nobelin rauhanpalkinnon. Hän vietti 15 vuotta kotiarestissa, koska johti demokratialiikettä sotilashallintoa vastaan. Norjan Nobel-komitean lausunnon mukaan Suu Kyi omaksui jo nuorena Gandhin väkivallattoman vastarinnan ajatuksia. Komitea kiitti hänen haluaan sovitella Myanmarin monien etnisten ja uskonnollisten ryhmien välejä. Muistettiin mainita, että Suu Kyin isä oli Burman, nykyisen Myanmarin vapaussankari Aung San.

Suu Kyillä oli paljon ihailijoita länsimaissa. Hänet tunnettiin ”rautaperhosena”. Jäljellä olevat ihailijat lännessä puolustavat Suu Kyitä sillä, että todellinen valta on yhä armeijalla. Suu Kyi ei kuitenkaan ole osoittanut rohingyoille mitään sympatiaa. Hänen lausuntonsa ovat koventuneet, niin nyt Unkarissakin. Voi olla, että läntiset ihailijat eivät ole ymmärtäneet sankarinsa taustaa, tilannetta ja ajatuksia.

Suu Kyi oli kaksivuotias vuonna 1947, kun Aung San murhattiin. Hänen kannatuksensa pohja on isän maineessa. Aung San oli suurimman osan toista maailmansotaa japanilaisten liittolainen, vaikka kääntyi lopulta näitä vastaan. Tämän voi ymmärtää, koska hänen varsinainen vastustajansa oli brittien siirtomaahallinto. Japani oli kuitenkin valtaamillaan alueilla usein brittejä julmempi ja Hitlerin liittolainen.

Nykykatsonnossa isän kaikki moraaliset valinnat eivät näytä hyviltä. Tyttären näyttävät vielä huonommilta. Rautaperhonen ruostui viattomien veressä.

Siirrytään toiseen aikaan, toiseen maanosaan, toisenlaisiin tekoihin.

Martin Luther King on rauhannobelisteista arvostetuimpia. Pappismies King johti 1950- ja 1960-luvuilla rotuerottelun vastaisia kampanjoita Yhdysvalloissa. Putkat ja poliisiväkivalta tulivat hänelle tutuiksi. Vuonna 1968 rasistinen kiihkoilija ja pikkurikollinen James Earl Ray ampui Kingin.

Yhdysvaltain liittovaltionpoliisin FBI:n johtaja J. Edgar Hoover vihasi Kingiä. Poliisijärjestö seurasi tarkasti Kingin liikkeitä ja salakuunteli häntä.

Toukokuussa ilmestyi historioitsija David Garrow’n artikkeli, joka herätti huomiota. Se käsitteli FBI:n keräämiä todisteita Kingin seksisuhteista ja uskottomuudesta. Vakavin väite oli, että King seurasi sivusta ja jopa kannusti, kun hänen lähipiiriinsä kuulunut mies raiskasi naisen.

Garrow on arvostettu historioitsija, jonka erikoisalaa kansalaisoikeusliike on. Hänen vuonna 1987 ilmestynyt King-elämäkertansa sai Pulitzerin palkinnon.

Nyt artikkeli kuitenkin ilmestyi Britanniassa pienessä oikeistolaisessa Standpoint-julkaisussa. Guardian-lehden mukaan monet arvostetut mediat Atlantin kummallakin puolella kieltäytyivät julkaisemasta sitä. Joukossa oli itse Guardian.

Kriitikoiden mukaan Garrow’n väite perustuu tulkinnanvaraiseen merkintään FBI:n papereissa. Nauhat, joihin asiakirjat liittyvät, eivät ole julkisia.

FBI:n luotettavuus asiassa kyseenalaistetaan. Vuonna 1964 Kingin kotiin lähetettiin kirje ja ääninauha, jonka piti todistaa hänen uskottomuutensa. Kirjeessä Kingiä kehotettiin tekemään ”ainoa valinta, joka sinulla on jäljellä”. King tulkitsi tämän tarkoittavan itsemurhaa. 1970-luvulla tuli julki todisteita, joiden perusteella kirjettä pidetään yleisesti FBI:n lähettämänä.

Toisaalta Kingin uskottomuudesta ovat vuosien varrella vihjanneet myös tämän lähipiiriin kuuluneet. Asiaa on käsitelty kirjoissa, myös Garrow’n palkitussa elämäkerrassa. On tulkintakysymys, lisääkö vai vähentääkö tämä nyt hänen uskottavuuttaan.

King on Yhdysvalloissa poliittinen pyhimys, jonka kunniaksi on kalenterissa juhlapäivä. Muuten hänen uskottomuudellaan ja naissuhteillaan tuskin olisi paljon väliä yli 50 vuotta hänen murhansa jälkeen. Osallisuudella raiskaukseen tietenkin olisi.



Sekä Myanmarin demokratialiike että Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike kävivät kamppailua, joka johti puolittaiseen menestykseen. Ankarina hetkinä ne tarvitsivat esikuvia.

Kun esikuvat ovat ihmisiä, heillä on aina myös ihmisten heikkoudet. Gandhilla oli niitä, niin myös Nelson Mandelalla. Jos esikuvia palvotaan liikaa, yhden ihmisen heikkoudet saattavat tuhota koko liikkeen. Silloinkin kun ne johtavat syytöksiin, jotka eivät edes olisi totta.

Nykyaikana politiikka henkilöityy yhä enemmän kautta maailman, myös pienessä Suomessa. Täälläkin joistakin puoluejohtajista on tulossa puoluettaan suurempia. Mutta jos johtaja tekee itsestään korvaamattoman, liike loppuu häneen.

Ei enää sankareita.