Trumpin haastajat ottivat yhteen ensimmäisessä tv-väittelyssään – Trump: ”TYLSÄÄ!”

Julkaistu: , Päivitetty:

Väittely on demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkiville ensimmäinen kunnon tilaisuus esiintyä koko kansan edessä.
Yhdysvalloissa demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi ovat ottaneet yhteen ensimmäisessä televisioväittelyssä. Kaksituntisessa tentissä päähuomio kohdistui Elizabeth Warreniin, joka on väittelyyn osallistuvista suosituin ehdokas.

Presidentti Donald Trumpin haastajaksi pyrkijöitä on niin paljon, että väittely on jaettu kahdelle päivälle. Ensimmäinen osa on monille politiikan seuraajille vasta lämmittelykierros, sillä toisessa osuudessa mukana on kisan selvä ennakkosuosikki Joe Biden sekä häntä haastava Bernie Sanders.

Warren sai ensimmäisen puheenvuoron ja käytti sen vaatimalla talousuudistuksia, joiden avulla myös vähäosaiset saataisiin hyötymään myönteisestä talouskehityksestä.

– Ketä tämä talous todella hyödyttää? Warren kysyi toistaen keskeistä kampanjaviestiään nykyisen talouspolitiikan eriarvoisuudesta.

– Kun meillä on hallitus ja talous, joka toimii hienosti niille, joilla on rahaa, eikä toimi hienosti muille, se on korruptiota, hän latasi.

Televisioväittely on ehdokkaille ensimmäinen kunnon tilaisuus esiintyä koko kansan edessä. Matka on kuitenkin pitkä, sillä demokraattien presidentinvaaliehdokas valitaan vasta ensi helmikuussa alkavissa osavaltiokohtaisissa esivaaleissa ja virallisesti ensi vuoden kesän puoluekokouksessa. Presidentinvaalit pidetään marraskuussa 2020.

Ensimmäiseen väittelysarjaan osallistuu yhteensä 20 demokraattiehdokasta. Ehdokkaat ovat kampanjoineet jo jonkin aikaa, mutta perinteisesti käsitys kansan mielipiteistä alkaa selvitä vasta ensimmäisten televisioväittelyiden jälkeen.

Moni asiantuntija on kehottanut laittamaan jäitä hattuun, sillä lähtöasetelmat ehtivät yli vuoden kuluessa hyvin muuttua.

Maahanmuutto haukkasi odotetusti ison roolin

Maahanmuutto sai väittelyssä odotetusti ison roolin, ja ehdokkaat puhuivat toistensa päälle vaatien kilpaa muutoksia Trumpin hallinnon tiukkaan linjaan Meksikon vastaisella rajalla. Huomiota sai äskettäin julkisuuteen tullut kuva nuoresta miehestä ja hänen pienestä lapsestaan, jotka löytyivät kuolleena Rio Granden rajajoesta. Myös siirtolaislasten kohtelussa havaitut puutteet Texasin raja-asemalla herättivät rajua arvostelua.

Entinen kongressiedustaja Beto O'Rourke ja afrikkalaisamerikkalainen senaattori Cory Booker vaihtoivat välillä espanjaan esitellessään näkemyksiään, kun taas Warren joutui seuraamaan keskustelua tällä kertaa pitkälti sivusta.

Senaattorina toimiva Warren, 70, on entinen oikeustieteen professori, joka tunnetaan Trumpin kovana arvostelijana. Hän on listannut monia muita selvemmin keskeiset tavoitteensa ja vaatinut muun muassa laajempaa terveydenhuoltoa, varallisuusveroa ja parempaa kuluttajansuojaa.

Ensimmäisenä päivänä väittelyssä kohtasivat Warrenin, Bookerin ja O'Rourken lisäksi Julian Castro, Bill de Blasio, John Delaney, Tulsi Gabbard, Jay Inslee, Amy Klobuchar ja Tim Ryan.

Trump huuteli sivusta

Väittelyn toinen osa järjestetään perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa. Väittelyt pidetään presidentinvaalien keskeisiin osavaltioihin kuuluvassa Floridassa, jossa myös Trump avasi äskettäin uudelleenvalintakampanjansa.

Käytännössä Trump on käynyt vaalikampanjaansa jo pitkään. Hän ei malttanut olla kommentoimatta demokraattien väittelyä, jota hän sanoi seuraavansa matkalla Aasiaan G20-maiden kokoukseen.

– TYLSÄÄ! hän tviittasi ykskantaan.
Väittelyn lähettäjiä eli NBC Newsiä ja MSNBC-kanavaa hän haukkui perinteiseen tyyliinsä "valeuutisista". Trump sanoi väittelyn seuraamisen keskeytyneen "hirveän teknisen vian takia", minkä hän pani kanavien epäammattimaisuuden piikkiin.