Neljä saa syytteet MH17-lennon alas ampumisesta – epäillyistä kolme venäläisiä, yksi ukrainalainen

rac

Julkaistu:

298 ihmistä sai surmansa, kun Malaysia Airlinesin matkustajakone pudotettiin heinäkuussa 2014.
Neljää ihmistä aiotaan syyttää murhasta liittyen vuonna 2014 alas ammuttuun Malaysia Airlinesin matkustajakoneeseen, Hollannin johtama kansainvälinen rikostutkintaryhmä JIT tiedottaa. Henkilöiden epäillään tuoneen ohjusjärjestelmä, jota käytettiin koneen alas ampumiseen, Venäjältä Itä-Ukrainaan.

JIT:n mukaan neljästä epäillystä kolme on Venäjän kansalaisia ja heidän uskotaan oleskelevan Venäjällä. Neljäs epäilty on Ukrainan kansalainen ja hänen uskotaan oleskelevan Itä-Ukrainassa. Tutkijoiden mukaan nelikon myötä Donetskin kapinallisilla oli suora yhteys Venäjään.

Oikeudenkäynti alkaa 9. maaliskuuta 2020 Haagissa. Epäiltyjä aiotaan syyttää MH17-lennon pudottamisesta ja 298 ihmisen murhasta.

Amsterdamista Kuala Lumpuriin matkalla ollut lentokone ammuttiin alas Itä-Ukrainassa. Kaikki koneessa olleet 298 ihmistä, joista suurin osa oli hollantilaisia, kuolivat turmassa. JIT oli jo aiemmin todennut, että kone ammuttiin alas Venäjän asevoimille kuuluvalla Buk-ilmatorjuntaohjuksella.

JIT kertoi uudesta käänteestä uhrien omaisille ennen tiedotustilaisuutta.

– Olen onnellinen, että oikeudenkäynti alkaa vihdoin ja, että (syytettyjen) nimet on julkistettu. Se on alku. Olen tyytyväinen, kommentoi poikansa ja miniänsä turmassa menettänyt Silene Fredriksz AFP:lle.

Fredriksz kertoi syyttävänsä tapahtumista Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia.

– Koska hän mahdollisti tämän. Hän loi tämän tilanteen. Hän on päävastuussa.

Alas ampumisen tutkinta jatkuu edelleen. Tutkijat aikovat pyytää Venäjää ja Ukrainaa kuulustelemaan epäiltyjä, sillä kyseisten maiden perustuslait estävät epäilyjen luovutuksen Hollantiin. Epäillyistä aiotaan antaa kuitenkin myös kansainvälinen etsintäkuulutus.

Epäiltyjä on myös pyydetty saapumaan oikeudenkäynnin istuntoon. Tutkijoiden mukaan on kuitenkin epätodennäköistä, että näin tapahtuisi.

Yksi epäillyistä kommentoi tulevia syytteitä sanoen, etteivät kapinalliset ampuneet matkustajakonetta alas.