Toinenkin venäläistoimittaja pääsi vapaaksi

Julkaistu:

Venäjä
Tukijoiden mukaan Igor Rudnikovin syytteet olivat tekaistuja.
Venäläinen oikeusistuin vapautti maanantaina marraskuusta 2017 pidätettynä olleen kaliningradilaisen Novje Kolesa -lehden päätoimittajan ja perustajan Igor Rudnikovin. Rudnikoville, 53, vaadittiin kymmenen vuoden työleirirangaistusta kiristyksestä.

Rudnikovin tukijoiden mukaan syytteet olivat tekaistuja ja johtuivat Rudnikovin työstä tutkivana toimittajana.

Pietarilaisen oikeusistuimen mukaan perusteita kiristystuomioon ei ollut, mutta sen sijaan Rudnikov sai yhdyskuntapalvelurangaistuksen luparikoksista. Sitä ei kuitenkaan panna toimeen, koska päätoimittaja oli jo ollut pitkään vangittuna.

– Uskoin, että oikeus voittaisi kahdesta kuuteen vuoden sisällä, mutta en uskonut sen tapahtuvan tänään, Rudnikov sanoi.

Rudnikovin mukaan hänen vapautumiseensa vaikutti tutkivan toimittajan Ivan Golunovin vapauttaminen viime viikolla. Golunov vapautettiin sen jälkeen, kun hänen huumepidätyksensä oli nostattanut valtaisan protestiaallon.