Ääni muuttui kellossa – Trump haluaa sittenkin Iranin kanssa samaan neuvottelupöytään

Julkaistu:

Yhdysvallat pitää Irania syyllisenä torstain tankkeri-iskuihin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi perjantaina olevansa halukas neuvotteluihin Iranin kanssa, vaikka pitää Irania syyllisenä Omaninlahden tankkeriräjähdyksiin.

– Haluamme saada heidät takaisin neuvottelupöytään. Olen valmis heti kun Iran on valmis, ei kiirettä, Trump sanoi Fox News-kanavan haastattelussa perjantaina.

Trump piti myös epätodennäköisenä, että Iran toteuttaisi aiemmin esittämänsä uhkauksen sulkea maailman öljykuljetuksille elintärkeän Hormuzinsalmen.

Useat tiedotusvälineet kertoivat torstaina, että öljytankkereihin kohdistuvien iskujen pelätään kiristävän Washingtonin ja Iranin välisiä jännitteitä entisestään ja ruokkivan räjähdysherkkää tilannetta Lähi-idässä.

Trump sanoi tuolloin, että on liian aikaista edes harkita neuvottelujen aloittamista Iranin kanssa.


Myös ulkoministeri Mike Pompeo sanoi torstaina tiedustelutietoihin nojaten, että Iran on iskujen takana. Hän ei kuitenkaan esittänyt näyttöä, joka yhdistäisi Teheranin päivän tapahtumiin.

Iran on kiistänyt osallisuutensa tapahtumiin.