Nuoret miehet tekevät kovaa työtä maan uumenissa ilman suojaimia – Malin kultakuume koskettaa miljoonia

Julkaistu:

Djelibougouhun kultakylässä Malin ja Guinean rajalla alaikäiset kaivavat kultaa. Jos ilmiö haluttaisiin kitkeä, kannattaisi suosia suuryrityksiä, jolloin voitot valuisivat maasta.
Istun vaappuvassa ja keinuvassa 70-luvun Mersussa pöllyävällä punahiekkatiellä. Matkaamme Bamakosta, Malin pääkaupungista tutustumaan Guinean rajalla olevaan kultakylään.

Puolituttu geologi halusi esitellä Malin lomamatkallani auttamansa kylän pärjäämistä. Kyläpäällikkö ilmoittautui isännäksi, myös bisnes mielessään. Silmät ja korvat auki katsomaan. Onko kaivostoiminta täällä köyhässä Sahelissa, Saharan ja keskisen Afrikan välimaastossa, vapaampaa kuin alan villiksi länneksi mainitussa Suomessa?

70 prosenttia Malin vientituloista tulee kullasta. Virallinen tuotanto on noin 50 tonnia vuodessa. Perinteinen kullankaivuu tuottaa toisen mokoman.

Etupenkillä istuu Djelibougoun kylän päällikkö Mamadou Fofana. Geologi Drisse Kande, hänen yhtiökumppaninsa Joao Carlos ja minä täytämme takapenkin. Ja vähän ylikin.


Kyläpäällikkö Mamadou avaa keskustelun. Voisin saada luvan kullan kaivamiseen 25–50 neliökilometrin alueella heidän kylässään. Esittää yhteistyötä.

Olin tiedustellut geologi Drissen arviota maan hinnoista. ”Neliökilometrin hinta liikkunee 1 000–3 000 euron välillä.” En lupaa ostoksia enkä vuokralaisuutta.

Drisse antaa pyytämättä ohjeita. Ensin vähintään vuosi kannattaa ostaa 2–3 kilon eriä kultaa ja katsoa mikä alue on tuottava. Sitten vasta kaupoille. Kaivuussa voisi käyttää kaivuria tai palkata paikallisia tai ketä tahansa.

Drisse on välimies. Hän kokoaa kullan huuhtojilta ja myy sitten harkkojen tekijöille. Hän arvio karaattimäärän ja tekee viralliset paperit kyläläisille.

Tulemme Bangoubanan kaupunkiin. Molemmin puolin myyntihökkeleitä, punaista hiekkaa, tilpehööriä, appelsiinitiskejä, kurpitsakekoja, taakkojaan kantavia naisia ja istuvia miesryhmiä.

Taaempana yksikerroksisia harmaita tiilirakennuksia. Pyöreitä savimajoja siellä täällä.


Nuotiolla tien vieressä on vuohen potkia. Pysähdymme syömään maistuvaista nyhtövuohta. Napsimme potkista paloja suihimme. Kevyt paikallinen röyhtäisy ja matkaan.

Kungalassa alkavat tietyöt. Mersun huojunta pahenee. Koko takapenkkimme pyytää yhteen ääneen hiljentämään. Oli sentään kaksi pikkulapsi-isää.

Perillä Djelibougouhussa nuori mies istuu pyörätuolissa jalka polvesta amputoituna. Miina? Ei, vaan jalkapallo. Oli pelissä murtanut jalkaansa. Se oli tulehtunut pahasti. Hoitoa ei ollut. Sitten jalka oli leikattu polven alapuolelta pois.

Terveydenhuolto on läsnä myös tuoreemman tapauksen kautta.

Kyläpäällikön lapsenlapsi on malariassa. Päällikkö ottaa juomalasista lääkenestettä, ripottelee sitä tytön rinnan päälle ja hieroo. Sitten polttaa tulitikkua lasin sisällä. Asettaa lasin nopeasti tytön rinnan päälle. Se imeytyy siihen kuin kupparin sarvi ikään. Silittää tytön päätä.

Tyypillinen tapaus. Vaille hoitoa tai lääkkeitä on malilaisista perheistä jäänyt edellisen vuoden aikana joka kolmas.



Suuntaamme kaivokselle. Luovia poikia näkyy jo. Hiekkaa. Sorarännikin on perinteinen, kuten Lemmenjoella. Samat vaskoolitkin. Yhdessä näkyy hiekan seassa havaittavia hippuja.


Tuolla kaivetaan koneella. On myös murskain, jonka desibelimäärä ylittää vain muutamakertaisesti ylärajat. Suojaimia ei ole. Eikä varoituskylttejä.

Sopivin välimatkoin maassa on reilun puolen metrin neliskanttisia aukkoja. Tarkemmin katsoen ne ovat 5–10 metriä pystysyviä kaivoja, joista naiset nostavat solmuköysillä kivisoraa täynnä olevia vasuja.

Kivisora kuljetetaan kolmipyöräisillä mopokärryillä huuhtelupaikoille. Haastavin työ on maan alla kivihakuilla nakuttavilla nuorilla miehillä.

Uusi kohteemme on Kokoyon noin 15 000 asukkaan kaivoskylä, valtava punahiekkapölyinen telttaleiri.

4 000 kiinalaisella on siellä aivan oma alueensa. Kurkistan sisälle kiinalaiseen teltta-apteekkiin. Paluumatkalla pohdin, noin paljonko kullankaivuu todella tuottaa potenssiongelmia. Muista ongelmista tiesinkin.



Perinteiseen kullankaivuuseen yhdistetään lapsityövoiman ja elohopean käyttö. Siihen ovat puuttuneet kansainvälinen työjärjestö ILO, Euroopan unioni ja Malin hallitus. Kultakylässä elohopeaa ei näy, mutta nuoria teinejä on töissä kuin entisaikojen heinäpellolla.

Aiemmin Burkina Fasoon mennessäni jututin suuren kansainvälisen kaivosyhtiön geologia. Hän arvioi, että teollisissa kaivoksissa on töissä vain aikuisia, valtaosin miehiä. Perinteisessä kaivuussa on naisia enemmistö ja lapsia noin 10–15 prosenttia.

– Ongelma on, että kaivajia voi tulla mistä tahansa ja he voivat kaivaa missä tahansa, myös heidän yhtiönsä mailla. Kontrollia ei ole, geologi jatkoi.

Yhtälö on vaikea. Jos valtio suosisi vain suuria monikansallisia kaivosyhtiöitä, nousisi protesteja hyvän valumisesta rajojen ulkopuolelle. Kullasta ainakin osittain elää yli kaksi miljoonaa malilaista.


Tämän päivän kullan jahtaajat jatkavat maailman historian erään rikkaimman ihmisen, malilaisen kuninkaan Mansa Musan bisneksen jäljillä. Hänen arvioidaan koonneen 1300-luvulla muutamassa vuodessa noin miljoona kiloa ehtaa kultaa. Tämän päivän Malissa siihen kuluu aikaa 10–15 vuotta.

Kanadalais-malilainen Scheike Suleiman yrittää pienessä mitassa samaa satojen muiden yrittäjien lailla. Hän ostaa viikossa noin viisi kiloa kultaa suoraan kylistä, muotoilee ne harkoiksi ja välittää maailmanmarkkinoille, lähinnä Kanadaan ja Abu Dhabiin.

Sheike korostaa laatua.

– Myyn aina 24 karaatin tavaraa. Jos jää alle, joutuu valtiosta tai osavaltiosta riippuen maksamaan 13–20 prosentin veron.

Kauppaisi minullekin.

Harmi. En ole kultaihmisiä.

Kullantuotanto 2018

1. Kiina: 426 tonnia

2. Australia: 297 tonnia

3. Venäjä: 271 tonnia

10. Ghana: 102 tonnia

11. Mauritania: 90 tonnia

18. Mali: 59 tonnia

21. Burkina Faso: 49 tonnia

40. Suomi: 9 tonnia

Kullan maailmanmarkkinahinta oli 1 144 euroa/unssi eli 36 650 euroa/kg (22.5.)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt