Ruotsin poliisi: Linköpingin räjähdys vaurioitti 109 asuntoa – kaksi ihmistä edelleen sairaala­hoidossa

Julkaistu:

25 ihmistä loukkaantui räjähdyksessä. Poliisin mukaan räjähdys tapahtui rakennuksen ulkopuolella.
Voimakas räjähdys vavisutti Linköpingiä perjantaina kello yhdeksän jälkeen aamulla paikallista aikaa. Räjähdys tapahtui kerrostaloalueella Hamngatanin ja Ådalagatanin risteyksen lähistöllä Linköpingin keskustassa.

Itä-Götanmaan poliisi, pelastuslaitos ja kunnan edustajat kertoivat tutkimuksista tiedotustilaisuudessa.

– Saimme hälytyksen useilta ihmisiltä voimakkaasta räjähdyksestä. Olimme nopeasti paikalla. Eristimme alueen nopeasti Björn Öberg Itä-Götanmaan poliisista kertoi.

Poliisi kutsui kansallisen pommiryhmän paikalle. Poliisin mukaan räjähdys tapahtui rakennuksen ulkopuolella.

– Emme tiedä vielä tarkasti, mikä räjähti ja missä räjähdys tarkkaan ottaen tapahtui, Öberg sanoi.

Viranomaiset lähtevät liikkeelle oletuksesta, että kyseessä on rikos, mutta myöskään onnettomuuden mahdollisuutta ei voi poissulkea. Poliisilla ei ole tiedossa teosta epäiltyä.

Juttua tutkitaan Ruotsin rikoslain mukaan rikosnimikkeellä yleisvaarallisen tuhon aiheuttaminen. Sen rangaistusasteikko Ruotsissa on sama kuin murhapolton. Teosta voidaan tuomita vähintään vuoden ja enintään 18 vuoden vankeusrangaistus.

Alkutiedon tiedon mukaan kukaan ei ole menehtynyt eikä loukkaantunut vakavasti. Lievästi loukkaantuneita on yhteensä 25. Heitä hoidettiin useissa sairaaloissa. Kolme sairaalaa oli hälytystilassa räjähdyksen takia. Suurin osa loukkaantuneista on jo päässyt kotiin. Kahta potilasta hoidetaan vielä Linköpingin sairaalassa.

Pahiten vahingoittunut huoneisto on osoitteessa Ådalagatan 1-3. Yhteensä 109 huoneistoa koki vahinkoja räjähdyksen takia.

Poliisin mukaan uusien räjähdysten vaaraa ei ole tiedossa.