Kommentti: Pieni puolustuspuhe Theresa Maylle

Julkaistu:

Jotain winstonchurchillmäisen peräänantamatonta hänessä oli, kirjoittaa Ilta-Sanomien ulkomaanuutisten tuottaja Jari Alenius.
Atlantin valli murtui 75 vuotta sitten 6. kesäkuuta D-Dayna, kun liittoutuneet hyökkäsivät natsi-Saksan Ranskan rannikolle rakentaman puolustuslinjan kimppuun Normandiassa.

Perjantaina murtui Theresa Mayn puolustusvalli, kun Britannian pääministeri ilmoitti vihdoin erostaan brexitin paineen kasvettua liian suureksi. Samalla murtui myös teräksisenä pidetyn Mayn kuukausia koeteltu itsehillintä, kun hän antoi tunteilleen vallan puheensa päätteeksi. Hänen itkuisista kasvoistaan saattaa tulla nyt brexitin kasvot historiankirjoihin.
Mayn on koottava itsensä nopeasti, sillä juuri ennen ilmoitettua eropäiväänsä 7. kesäkuuta hänen on määrä osallistua edellisenä päivänä D-Dayn muistotilaisuuksiin Normandiassa Ranskassa. Sitä ennen hän ottaa 3. kesäkuuta vastaan Donald Trumpin tämän valtiovierailulla Britanniaan.

On jotenkin ajankuvallemme ja brexitille ominaista, että noissa tilaisuuksissa nähdään valtansa täydellisen romahduksen kokenut brittipääministeri.

Olen aina mielessäni jollain tasolla puolustanut pääministeri Theresa Mayta. Totta kai hän teki virheitä, mutta taistelutahdon puutteesta häntä ei voi syyttää. Jotain winstonchurchillmäisen peräänantamatonta hänessä oli. Sellaista ”antaa tulla murkulaa poteroon, minä en lähde mihinkään” -asennetta.

Britannian konservatiivipuoluetta on vuosikaudet, ellei jopa -kymmenet jäytänyt suuri erimielisyys Eurooppa-politiikasta. Myös Mayn edeltäjä, pääministeri David Cameron joutui kamppailemaan jääräpäisiä, Britannian mennyttä mahtia kaihoavia puolueensa kansallismielisiä takapenkkiläisiä vastaan. Yleisen käsityksen mukaan Cameron valitsi osaksi heidät hiljentääkseen aseeksi kansanäänestyksen, ja hävisi.

Theresa May tuli jälkien siivoojaksi, veti pitkät neuvottelut EU:n ja takapenkkiläistensä kanssa, äänestytti parlamenttia ja vitkutteli loputtomiin pääministerinvirassa, ja hävisi. Sekä Cameron että May tavoittelivat maalleen ja myös maanosalleen hyvää, ja on sääli, että he hävisivät.

Jatkosta ei voi olla kuviteltavissa kovin hyvää kenellekään. Kammoksuttu kova brexit on taas todennäköisempi. Brittikonservatiivit käyvät puheenjohtajataiston, jonka lopputulos pitää kaikkia epävarmuudessa, ja sitten sekä Britannian parlamentin että EU:n olisi tultava toimeen uuden pääministerin kanssa. Tai oltava tulematta.

On periaatteessa mahdollista, että uusi brittipääministeri ilmoittaa ensi töikseen, että tämä oli nyt tässä, me lähdemme EU:sta ilman sopimusta. Se on moro.

On myös huomattava, että kaikki tämä tapahtuu Suomen EU-puheenjohtajakauden alkua odotellessa ja jatkuu sen aikana. Siksi ajatukset menevät parhaillaan puheenjohtajakautta valmistelevan maamme EU-virkamiehistön suuntaan.

Voimia sinne.