Missouri aikoo rajata aborttioikeutta – raskaudenkeskeytys kielletään heti kun sikiön sydämenlyönnit kuuluvat

Julkaistu:

Yhdysvallat
Yhdysvalloissa aborttioikeutta rajaavien osavaltioiden määrä kasvaa.
Missourin osavaltiossa parlamentin edustajainhuone on hyväksynyt lakiesityksen, joka kieltäisi raskaudenkeskeytyksen heti kun sikiön sydämenlyönnit kuuluvat. Käytännössä abortti olisi kielletty noin kahdeksannesta raskausviikosta eteenpäin.

Tullakseen voimaan laki tarvitsee osavaltion kuvernöörin hyväksynnän. Republikaanikuvernööri Mike Parsonin odotetaan allekirjoittavan lain.

Yhdysvaltain osavaltioista Georgia, Ohio, Mississippi, Kentucky, Iowa ja Pohjois-Dakota ovat säätäneet lain, joka kieltää abortin sikiön sydämenlyöntien kuuluessa. Florida ja Texas ovat suunnitelleet seuraavansa perässä.

Yhtään lakia ei ole vielä käytössä, sillä tuomarit ovat joko estäneet niiden toimeenpanon tai niistä on valitettu oikeuteen.

Alabamassa hyväksyttiin aiemmin tällä viikolla Yhdysvaltojen tiukin aborttilaki. Sen myötä raskaudenkeskeytys on kielletty myös raiskaus- ja insestitapauksissa. Lisäksi abortin tehneitä lääkäreitä voi uhata jopa 99 vuoden vankeus.

Missourin aborttilaki sallii abortin raiskauksen tai insestin uhrilta vain silloin, jos äidin henki on vaarassa. Toimenpiteen suorittava lääkäri voi saada 5–15 vuoden vankeusrangaistuksen.

Abortin vastustajat tavoittelevat korkeinta oikeutta

Yhdysvalloissa naisten oikeus aborttiin nojaa vuonna 1973 tehtyyn korkeimman oikeuden ratkaisuun. Kuuluisa oikeusjuttu tunnetaan maassa nimeltä Roe vs. Wade.

Osavaltioiden säätämät aborttioikeutta rajoittavat lait päätyvät usein oikeuteen, ja juuri sitä abortin vastustajat toivovat. Tällöin korkein oikeus voi ottaa tapauksia käsittelyyn ja tulkita uudelleen koko aborttioikeutta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyökännyt aborttioikeutta vastaan muun muassa taannoisessa Liittovaltion tila -puheessaan. Trump on saanut nimittää jo kaksi korkeimman oikeuden yhdeksästä tuomarista, minkä seurauksena korkeimman oikeuden katsotaankin nyt olevan konservatiivienemmistöinen ja aborttioikeuden vahvemmin uhattuna kuin vuosikymmeniin.

Eräänlaisessa vaa'ankieliasemassa on korkeimman oikeuden tuomari John Roberts, jota on luonnehdittu konservatiiviseksi. Hän kuitenkin asettui helmikuussa liberaalien tuomareiden linjalle, kun korkein oikeus esti 5–4-enemmistöllä aborttiin liittyvän lain voimaantulon Louisianan osavaltiossa. Laki olisi jättänyt osavaltioon vain yhden abortteja tarjoavan klinikan.

Oikeustieteen professori Lawrence Gostin Georgetownin yliopistosta ei usko, että korkein oikeus kiirehtii aborttioikeuden käsittelemistä. Hän korostaa, että useat oikeuden jäsenet Roberts mukaan lukien uskovat oikeuden riippumattomuuteen.

– He ymmärtävät, että jos oikeus kumoaa Roen (ennakkotapauksen), se veisi oikeudelta legitimiteetin ja saisi sen näyttämään politisoituneelta, Gostin sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt