Äiti kysyi Elenalta luvan ja hyppäsi sitten kuolemaansa – psyykkisesti sairaan eutanasia jakaa mielipiteitä Hollannissa

Julkaistu:

Eutanasia
IS tutustui hollantilaisen eutanasiaklinikan toimintaan. Alankomaissa miltei joka kahdeskymmenes kuolema on eutanasia. Kun kotilääkäri ei auta, apua haetaan elämän lopun klinikalta.
Vakavasti ja parantumattomasti sairas ihminen makaa kotonaan läheistensä ympäröimänä. Olotila on sietämätön, eikä toivoa paranemisesta ole. Hoitoja on testattu riittävästi – elämä ei ole enää elämisen arvoista.

Hyvää kuolemaa odotetaan saapuvaksi. Sen tuo lasillinen myrkkyä tai lääkärin pistos.

Tällainen on perinteinen eutanasia Hollannissa.

Sallittua se on ollut vuodesta 2002 lääkäritaustaisen terveysministerin Els Borstin saatua eutanasialain läpi hallituksessa vuotta aiemmin. 2017 eutanasioita tehtiin enemmän kuin koskaan, 6 585. Reilu kolmannes hakeneista sai eutanasian.

Usein potilaalla on yksi tai useampi somaattinen sairaus. Yleisimmin eutanasia myönnetään parantumattoman syövän, sydän- ja verisuonisairauksien tai neurologisten sairauksien vuoksi.

Sen sijaan harva eutanasiaa hakevista mielenterveyspotilaista saa armokuoleman, vaikka laki ei tee eroa mielen tai kehon sairauden välille.

Vaikka eutanasioita suoritettiin vuonna 2017 ennätysmäärä, psykiatrisista syistä niitä suoritettiin vain 83:lle.

Psyykkisesti sairas ajautuukin usein itsemurhaan. Elämänsä päätti itse myös Elena Lindemansin äiti, joka hyppäsi kuolemaan 11. kerroksesta 2000-luvun alussa.

Hänellä oli lapsiensa lupa.


Lindemans, 45, saapuu Lloyd Hotellin koristeiseen kahvilaan. Aamu on seesteinen, ja tunnelma tuntuu sopivalta haastattelulle. Lindemansille äidin kuolemasta puhuminen ei ole enää vaikeaa. Puhe soljuu rauhallisesti ja naisen kasvoilla pysyy lämmin hymy.

Ammatiltaan hän on toimittaja-dokumentaristi. Menestystä niittänyt dokumentti Moeders springen niet van flats (Äidit eivät hyppää rakennuksista) on pitänyt naisen kiireisenä.

Vasta Lindemansin äidin tarinan kertova dokumentti nosti psykiatristen potilaiden eutanasiaoikeuden tikunnokkaan: muutama vuosi takaperin eutanasia sallittiin psykiatrisista syistä ani harvalle.

Lindemansin äidin sairaus ei ikinä selvinnyt.


Oireet alkoivat 11–12 vuotta ennen kuolemaa. Lähtölaukaisuna oli pettävä aviomies, joka sai rakastajattarensa kanssa lapsen. Lindemansin äiti ei halunnut erota ja pyrki sitomaan perhettä yhteen.

Ensin tuli pitkittynyt sairausjakso, jota luultiin kuumeeksi. Sitä seurasivat päänsäryt ja krampit, meni työkyky. Ahkeralle ja työtätekevälle naiselle se oli kolaus. Iho kalpeni. Normaalit asiat, kuten pihamaan ruoho, saattoivat pelottaa. Sairausjakso ei loppunutkaan.

– Äidillä oli jatkuva stressi. Sellainen joka meille tulee, kun hukkaamme laukkumme, Lindemans huokaa ja ottaa kulauksen minttuteetä.

Yölliset leukakrampit särkivät suuhun asetettavat purentasuojukset, joiden piti olla rikkoutumattomat. Psyykkisestä oli tullut somaattista.

Lopulta Lindemansin äiti erosi ja löysi uuden miesystävän, mutta entiseen ei ollut paluuta. Valtaosan ajasta äiti oli hyvin sairas, eikä kyennyt juuri puhumaan tai kohdistamaan katsettaan.

Lääkärit kehottivat häntä ryhdistäytymään. Hänen sanottiin kerjäävän huomiota ja väitettiin, ettei hän halua parantua. Kukaan ei uskonut, että äiti oikeasti olisi valmis itsemurhaan.


Hollannissa potilasta hoitaa lähtökohtaisesti huisarts, kotilääkäri. Kotilääkäriin potilaalla on vuosien potilassuhde. Yleensä kotilääkäri hoitaa myös eutanasian.

Lindemansin äidillä potilassuhde huisartsiin kesti 7 vuotta. Kotilääkäri olikin ainoa, joka näki potilaansa kärsimyksen kokonaisuudessaan ja olisi tahtonut myöntää eutanasian.

Mutta se ei ollut laillisesti mahdollista.

Eutanasian saadakseen potilaan tulee täyttää kaksi kriteeriä: olotilan tulee olla sietämätön ja toivoton. Lindemansin äidin tilannetta ei pidetty toivottomana.

– Osalle lääkäreistä ei ole toivotonta tilannetta: aina voi koettaa hoitoa 24 ja 25, tai uutta lääkettä. Mielestäni potilaaseen tulisi suhtautua vakavasti ja pohtia, voiko häntä auttaa parhaiten antamalla eutanasian.

Vaikka kotilääkäri olisi puoltanut eutanasiaa, sitä ei olisi välttämättä myönnetty.

Eutanasiapäätöstä tulee puoltaa toisen, objektiivisen lääkärin, SCEN-artsin. SCEN-artsilla ei saa olla yhteyksiä sen enempää hoitavaan lääkäriin kuin potilaaseenkaan. Järjestelmä huolehtii, että päätös kuolemasta tehdään objektiivisesti.

Lindemans on yhä vihainen äitiään hoitaneelle, eutanasiatoiveet sivuttaneelle psykiatrille.

– Joskus psykiatrit tunkevat päänsä hiekkaan, kun potilas mainitsee haluavansa kuolla. He toivovat halun menevän ohi. Se on ylimielistä.

Nykyään Lindemansin äiti olisi ehkä päätynyt Levenseindekliniekin potilaaksi. Kaikista eutanasiaan päätyvistä psykiatrisista potilaista klinikan potilaina kuolee kolme neljästä.

Haagissa sijaitseva elämän lopun klinikka tarjoaa eutanasiaa potilaille, joiden lääkäri on kieltäytynyt sitä tekemästä – esimerkiksi uskonnollisuuteen vedoten.

Laki on sama, mutta ero tulee käytännöissä – klinikan lääkärit ovat valmiimpia suorittamaan eutanasian kuin moni kotilääkäreistä.


Klinikan perusti vuonna 2012 NVVE, eutanasiaa ja siihen liittyvää tutkimusta lobbaava järjestö. Vuosi vuodelta se on saanut enemmän eutanasia-anomuksia ja jouduttanut yhä useamman ihmisen kuolemaa. Viime vuoden heinäkuuhun mennessä hakemuksia tuli 1 320. Eutanasia pystyttiin tarjoamaan 307 henkilölle.

Vuodesta 2017 vuoteen 2018 eutanasioiden määrä laski vajaalla 500:lla, mutta klinikalla laskua ei näy.

Aiemmin klinikka kiinnitti kutakin eutanasiapotilasta kohden pienen puisen perhosen seinälle. Tavasta jouduttiin luopumaan, kun potilaiden määrä kasvoi. Silti vieläkin puuperhoset symboloivat kuolemaan saatettuja.


Klinikan johtavalla lääkärillä Marc Muldersilla, 34, on vahva halu auttaa. Hän saattaa kuolemaan jopa 15 ihmistä vuodessa.

Työhönsä hän päätyi tutkittuaan kahta itsemurhatapausta oikeuslääkärinä. Uhrit olivat hakeneet eutanasiaa, mutta heidän kotilääkärinsä oli siitä kieltäytynyt. Muldersia vaivasi, etteivät he olleet tajunneet hakea apua Levenseindekliniekiltä vaan päätyivät itsemurhaan. Lääkäri halusi siirtyä työskentelemään klinikalle.

Potilaita yhdistää haavoittava elämäntilanne ja kuolemanhalu. Eutanasian voi Hollannissa saada yli 12-vuotias. 12–16-vuotiailla se vaatii vanhempien luvan, 16–18-vuotiaalla ilmoituksen vanhemmille. Toissa vuonna eutanasian sai kolme alaikäistä.

Yleensä psykiatriset eutanasiapotilaat ovat keskimääräistä eutanasiapotilasta nuorempia.

Raskainta työssä ovat tunteidensa kanssa taistelevat läheiset ja hyvästien näkeminen. Muldersin mukaan surun ja helpotuksen vuorottelussa ei ole mitään väärää.

Ammattiin on jo tottunut. Mulders muistaa ensimmäisen eutanasiansa tarkasti.

– Potilas oli tosi vanha ja kipeä keuhkosyöpäpotilas. Silloin oli vaikeaa hallita tunteitaan. Ensimmäisen eutanasiani jälkeen itkin ankarasti kotona.


Proseduuri on pitkä.

Ensin elämän lopun klinikalle tullut eutanasia-anomus käsitellään ja tehdään ennakkokarsinta: jos potilaan terveys- ja hoitohistoria ei täytä Hollannin lain vaatimuksia, hakemus hylätään. Jos vaatimukset täyttyvät, lääkäri tai hoitaja kysyy potilaan kotilääkäriltä, miksei tämä suorittanut eutanasiaa, ja matkustaa tapaamaan potilasta.

Klinikalla ei ole vastaanottoa, kaikki tapahtuu sairaan kotona, myös itse eutanasia.

Potilasta haastatellaan. Häneltä kysytään muun muassa, miksi kärsimys on sietämätöntä ja kuinka toivoton tilanne on. Lääkäri pyrkii selvittämään, millainen potilaan elämä on ollut, mitä esimerkiksi harrasti.

Myös potilaan läheisiä haastatellaan, jotta voidaan varmistua potilaan oikeustoimikelpoisuudesta.

Muldersin mukaan on tärkeää tuntea ihminen kauttaaltaan ymmärtääkseen, mikä on kenellekin henkilökohtaisesti sietämätöntä.

– Sietämätön on subjektiivista. Sinulle toimittajana voisi olla sietämätöntä, mikäli menettäisit kykysi kirjoittaa, ymmärtää tekstiä tai puhua. Toiselle potilaalle se voisi olla rankkaa, muttei sietämätöntä.

Jos kärsimys ei ole sietämätöntä, anomus hylätään.

Tapaamiskertojen määrä riippuu potilaan kunnosta. Kuoleman kolkutellessa ovella pari kohtaamista voi riittää. Useimmiten potilasta tavataan kuitenkin viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien ajan. Psyykkisesti sairaat vaativat eniten tapaamisia.

Muldersin mielestä olisi hyvä, että kotilääkäri suostuisi mahdollisimman usein tekemään eutanasian – häneen potilaalla on luottavaisin suhde. Tuntemattomalle kuolemanhalusta puhuminen voi puolestaan olla vaikeaa. Eutanasiapakkoa Mulders ei kannata, lääkärillä tulee olla oikeus kieltäytyä.

Jos eutanasia myönnetään, päätetään kuolinpäivä. Päivän pitää sopia niin lääkärin, hoitajan, potilaan kuin hänen omaistensa aikatauluihin. Potilaan halu on tietysti painavin.


Lääkäri noutaa lääkeainepakkauksen ja varapakkauksen apteekista.

Potilas voi kuolla kahdella tavalla: juomalla voimakasta rauhoittavaa tai lääkärin pistoksesta.

Mikäli potilas juo rauhoittavan, kyseessä on avustettu itsemurha. Uni tulee keskimäärin kymmenessä minuutissa, kuolo korjaa tunnissa.

Jos potilas valitsee pistokset, pistetään häntä kahdesti. Ensimmäinen, nukuttava pistos vaivuttaa koomaan jopa viidessä sekunnissa. Hengityksen pysäyttävä lihasrelaksanttipistos annetaan heti, kun tiedetään, ettei ihminen enää tunne mitään: ihminen ei näytä tukehtuvan, hengitys vain lakkaa. Kyseessä on niin sanottu puhdas eutanasia.

– Muistan potilaan, joka oli nukahtamassa antamani lääkkeen voimasta, ja sanoi, että tuntuu kuin lämmin peitto tulisi päälleni. Omaiset usein ällistyvät kuoleman rauhallisuudesta, Mulders kuvaa.

Myös avustetussa itsemurhassa lääkäri pistää, mikäli neste ei johtaisikaan kuolemaan.


Vaikka Hollannin eutanasialaki itsessään toimii, käytännöissä olisi korjattavaa. Lindemansin ja Muldersin mielestä varsinkin mielenterveyspotilaiden aseman tulisi kohentua.

Armokuolema jakaa mielipiteet myös Hollannissa. Oikeutta vastaan voidaan hyökätä rajusti. Esimerkiksi eutanasian lailliseksi tehnyt eläköitynyt terveysministeri Borst puukotettiin kotonaan kuoliaaksi. Murhaaja vastusti eutanasiaoikeutta.

Eutanasiaa kritisoi mediassa myös professori Theo Boer. Hän on esittänyt, että siitä olisi tullut liian normaali hoitamisen muoto. Hän väittää, että eutanasiasta on muotoutunut ”oikea tapa” kuolla, eikä luonnollista kuolemaa enää toivota.

Lindemans ja Mulders eivät usko, että eutanasiassa olisi menty liian pitkälle ja pitävät Boerin väitettä älyttömänä.

Lindemans muistuttaa, ettei eutanasian saaminen ole läpihuutojuttu: vain harva sitä hakeneista loppujen lopuksi saa armokuoleman. Mulders tyrmää väitteen, sillä lääkärin ei ole pakko suorittaa eutanasiaa.

– Lääkärin on onnettomuuden nähdessään autettava tai hän saa syytteet. Eutanasiaa lääkärin ei ole pakko tehdä. Siltä osin kyseessä ei ole normaali hoitotoimenpide.

Haastatellut luottavat, että eutanasia tulee lailliseksi myös muissa maissa. Lindemansin mukaan se voi viedä vuosikymmeniä ja vaatia onnea. Hollannissa eutanasialain läpimenoa edelsi pitkä keskustelu, eikä laki olisi konservatiivisemmassa hallituksessa välttämättä toteutunut.

Se, että eutanasia on kielletty, ei tarkoita etteikö sitä silti tehtäisi.

– Uskon että eutanasiaa tapahtuu kaikkialla maailmassa, se ei vain ole näkyvää. Eutanasian tultua lailliseksi Hollannissa vanhat lääkärit ovat myöntäneet tehneensä niitä jo vuosikymmeniä sitten. Sen piti tapahtua salassa, Mulders pohtii.

Lindemans taas kärjistää, että palliatiivinen hoito on jo hyvin lähellä armokuolemaa: ”sitä ei vain kutsuta, niin kuin se on”.


Joka 20. hollantilainen kuolee eutanasiaan. Määrä nousee, uskovat haastatellut. Syynä on väestön ikääntyminen, mutta myös viimeisten tabujen murtuminen. Vuoden 2018 laskun syytä voi vain arvailla: sitä on selitetty flunssa-aallolla ja muutamalla epäselvällä eutanasiatapauksella, joita käsitellään oikeudessa. Oikeuskäsittelyt ovat voineet saada lääkärit varovaisiksi.

Eutanasiaan tullaan aina päätymään vain viimeisenä vaihtoehtona.

– Toivon kuolevani luonnollisesti sängyssäni, kuten kaikki. Mutta on hyvä tietää, että kärsimykselle on olemassa vaihtoehto. En kadehdi maita, joissa eutanasia on laitonta, Lindemans päättää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt