Pentagon varoitti ”myrkkypilleristä”: Euroopan yhteisen puolustuksen kehittäminen ei kelpaa Yhdysvalloille

Julkaistu:

EU:n ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini pitää Yhdysvaltain kritiikkiä perusteettomana.
Euroopan unionin ei pidä sulkea yhdysvaltalaisia yhtiöitä ulos unionin yhteisistä puolustushankkeista, varoittavat korkea-arvoiset Washingtonin virkailijat.

Apulaispuolustusministeri Ellen Lord ja apulaisulkoministeri Andrea Thompson lähettivät asiasta toukokuun 1. päivänä kirjeen EU:n ulkoasiain korkealle edustajalle Federica Mogherinille. Kirjeestä kertoivat useat eurooppalaiset tiedotusvälineet tiistaina.

Lordin ja Thompsonin mukaan kaavailtu EU:n puolustussopimus olisi Yhdysvalloille ”myrkkypilleri”, jos se sisältää rajoituksia unionin ulkopuolisten maiden osallistumiselle yhteisiin puolustushankintoihin.

– On selvää, etteivät Yhdysvaltain vastaavat rajoitukset olisi tervetulleita eurooppalaisille kumppaneillemme ja liittolaisillemme, emmekä pitäisi hyvänä jos joutuisimme harkitsemaan niitä tulevaisuudessa, kirjoittavat apulaisministerit.

Mogherinin mukaan Yhdysvaltain pelot ovat perusteettomia.

– Euroopan unioni on ja pysyy avoinna Yhdysvaltain yhtiöille ja tarvikkeille, kertoi Mogherini medialle.

Eurooppalaiset puolustusalan markkinat ovat Mogherinin mukaan avoimemmat kuin Yhdysvaltain, jonka valmistajat hallitsevat maailman asekauppaa.

EU on sopinut yhteisen puolustusrahaston perustamisesta ja pysyvän rakenteellisen yhteistyön aloittamisesta puolustusalalla. Päämääränä on rahoittaa, kehittää ja ottaa palveluskäyttöön yhteisiä järjestelmiä, jotka säästäisivät hankintamenoja.

Ranska ja Saksa muun muassa kehittävät jo yhdessä seuraavan sukupolven taistelulentokonetta. Pysyvän rakenteellisen yhteistyön piirissä on useita kymmeniä yhteishankkeita, joista useissa Suomi on mukana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt