Maissinviljelijä joutui karmeaan onnettomuuteen Nebraskassa – joutui amputoimaan oman jalkansa taskuveitsellä: ”Tunsin, kuinka se leikkasi hermojani”

rac

Julkaistu:

Kurt Kaser, 63, joutui huhtikuun lopulla tekemään pellolla työskennellessään nopean päätöksen, jossa oli kyse elämästä ja kuolemasta.
Nebraskalainen maissinviljelijä Kurt Kaser, 63, joutui huhtikuun lopulla pellolla työskennellessään painajaismaiseen tilanteeseen. Yksin töissä ollut Kaser käytti ruuvikuljetinta täyttääkseen säiliötä jyvillä, mutta hän unohti, että osa laitteen suojakuvusta puuttui talvella tehtyjen korjausten jäljiltä.

– Astuin suoraan siihen helkkarin juttuun. Se sai minusta otteen, Kaiser kertoi ABC Newsille.

Käynnissä ollut kone imaisi sisäänsä miehen vasemman jalan. Ketään muuta ei ollut lähelläkään ja myös matkapuhelin oli jäänyt kotiin.

Samaan aikaan kone veti Kaserin jalkaa jatkuvasti yhä syvemmälle, repien pois sen ihoa, kudoksia ja lihaksia. Pian hän näki luun pilkottavan jalan alaosasta.

”Olin aivan varma siitä, että pyörtyisin”

Kaser joutui tekemään nopean päätöksen, jossa oli kyse elämästä tai kuolemasta. Hän ryhtyi amputoimaan itse omaa jalkaansa mukanaan olleella taskuveitsellä.

– Olin aivan varma siitä, että pyörtyisin, mutta jokin käski minua jatkamaan. Tein, mitä mielestäni piti tehdä, ja se toimi, Kaser kertoi NBC Newsin mukaan.

– Tunsin, kuinka se leikkasi hermojani. Lopulta pääsin irti ja lähdin ryömimään kohti taloa.


Talolle oli matkaa noin 50 metriä. Kaser kertoi, ettei muista tunteneensa kovinkaan paljoa kipua, minkä hän uskoi olleen adrenaliiniryöpystä ansiota. Tajuntaansa hän ei menettänyt missään vaiheessa, vaikka pelkäsi niin käyvän.

Puhelimeen lopulta päästyään mies soitti aikuiselle pojalleen, joka puolestaan otti yhteyttä hätäkeskukseen. Pian Kaseria kiidätettiin jo helikopterilla noin 150 kilometrin päässä sijaitsevaan sairaalaan, jossa hänet leikattiin.

”Taidan olla aika itsepäinen”

Nyt takana on kolmen viikon hoito- ja kuntoutusjakso, ja viime perjantaina Kaser pääsi palaamaan kotiinsa. Hän odottaa parhaillaan jalkaproteesia, jonka avulla elämä voi jatkua lähes entisellään.

Kun Kaserilta kysyttiin, kuinka hän on onnistunut säilyttämään positiivisuutensa, hän uskoi sen johtuvan uppiniskaisesta luonteestaan.

– Taidan olla aika itsepäinen. En halua luovuttaa, hän totesi.


Toipumisprosessia mies kuvaili tuskalliseksi, mutta hän kertoi tajunneensa kuntoutuksen aikana olevansa oikeastaan todella onnekas. Kuntoutuskeskuksessa kun oli samaan aikaan potilaita, joiden tilanne oli paljon huonompi.

– He ovat pyörätuoleissa, eivätkä pääse niistä pois. Tilanne voisi aina olla huonompi. Minä saan mahdollisuuden päästä melko lähelle normaalia. He eivät, ja olen pahoillani heidän puolestaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt