Niinistö varoitti voimapoliittisesta konfliktista Arktiksella – haluaa yhä Trumpin ja Putinin huippukokoukseen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Niinistö varoitti voimapoliittisesta konfliktista Arktiksella – haluaa yhä Trumpin ja Putinin huippukokoukseen

Julkaistu: 7.5.2019 19:28

Presidentti Niinistön mielestä Rovaniemen kokouksen lässähdys korostaa entisestään, ettei Arktinen neuvosto voi enää vältellä kovista turvallisuusuhkista puhumista. Niinistön mielestä huippukokous olisi oikea paikka, vaikka oma isännöinti ei olisi tärkeintä.

Presidentti Sauli Niinistö toisti tiistaina Suomen kutsun järjestää huippukokous Arktisen alueen turvallisuusasioista. Aiemmin päivällä oli Arktisen neuvoston ulkoministerikokous Rovaniemellä päättynyt pettyneissä tunnelmissa, kun ensimmäistä kertaa osapuolet eivät päässeet sopuun yhteisestä loppujulistuksesta. Erimielisyyttä aiheuttivat ilmastopolitiikkaan liittyvät sanamuodot.

Presidentti Niinistön mielestä dialogia arktisista asioista täytyisi jatkaa Arktisen neuvoston ulkopuolella tapahtuvan huippukokouksen merkeissä, jossa olisivat mukana etenkin Venäjän ja Yhdysvaltain päämiehet.

Niinistö on kertonut aiemmin julkisuuteen, että hän esitti ajatuksen arktisesta huippukokouksesta jo vuonna 2013 presidentti Barack Obamalle. Pian tuon jälkeen Venäjän 2014 suorittama Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan sota viilensivät kuitenkin kansainvälisen ilmapiirin ja suunnitelmat laitettiin tuolloin jo kertaalleen jäihin.

Donald Trumpin noustua presidentiksi piti Niinistö yllä ideaansa. Etenkin viime kesäisen Trumpin ja Vladimir Putinin Helsingin-tapaamisen jälkeen vaikutti, että presidentit voisivat kohdata uudestaan Niinistön isännöiminä arktisissa merkeissä.

– Näytti jopa silti, että he olisivat tulossa, kertoi presidentti Niinistö tiistaina Helsingissä.

Hän ei osallistunut Rovaniemen ministeritapaamiseen.

– Olimme syksyllä aika mukavissa asetelmissa, mutta sitten tuli näitä Asovanmeren tapahtumia.

Tiistaina Niinistö oli pessimistisempi sen suhteen, että huippukokous toteutuisi vielä hänen presidenttikaudellaan.

– Se ei ole tärkeätä, kuka isännöi, vaan että saman aikaan pöydässä olisivat kaikki keskustelemassa samalta pohjalta. En minä mihinkään suuriin todennäköisyyksiin osaa uskoa, Niinistö totesi IS:lle.

Niinistö piti Eduskunnan Pikkuparlamentissa avajaispuheenvuoron Münchenin turvallisuuskokouksen kanssa yhteistyössä järjestetyssä arktisen turvallisuuden keskustelutilaisuudessa.

Niinistö korosti, että Suomen puheenjohtajakauden päättänyt Rovaniemen kokous oli vasta toinen kerta neuvoston historiassa, kun paikalle olivat saapuneet kaikkien kahdeksan jäsenmaan ministerit.

– Tämä osoittaa mielenkiinnon Arktista aluetta kohtaan kasvaneen. Se voi olla myös huolestuttavaa, koska voimakkaat taloudelliset intressit vallitsevat.

Arktisen neuvoston toiminnan periaatteena on etenkin Pohjoismaiden vaikutuksesta ollut se, ettei siellä keskustella turvallisuuskysymyksistä. Nyt Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kyseenalaisti tämän syrjäyttäen ilmastoaiheen ja korostaen, kuinka arktisesta alueesta on tulossa suurvaltojen kiistan kohde.

Pompeon jyrkän puheen jälkeen Niinistökin katsoi tarpeelliseksi huomauttaa nyt aiempaa suoremmin, ettei Arktisella alueella ole enää kysymys pelkästään ilmastohuolista.

– Ei Arktinen alue ole immuuni jännitteille. Valitettavasti emme voi enää sulkea pois voimapoliittista konfliktia, totesi Niinistö tiistaina Arktista turvallisuutta pohtineen tilaisuuden avajaispuheessaan.

– Kovaan turvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat pysytelleet pois Arktisen neuvoston asialistalta. Se on ollut tarkoituksellista ja osaksi neuvoston menestyksen takeena. Mutta näiden asioiden välttäminen neuvoston agendalta eivät saa niitä katoamaankaan.

Niinistön mielestä olisi luontevampaa, että turvallisuusasioita hoidettaisiin Arktisen neuvoston toiminnan ulkopuolella.

– Olimme varautuneet siihen, että avataan uusi väylä – huippukokous. Se ei suoraan liittyisi arktiseen ilmastoon. Muistetaan se, että neuvosto ja huippukokous ovat aivan eri asioita.

– Huomasin kyllä pitkin syksyä, että suurvalloilla olisi ollut suurta mielenkiintoa huippukokoukseen, jotta pääsisi puhumaan myös kovan turvallisuuden asioista

Presidentti totesi, ettei Rovaniemen kokouksen lopputulos vaikuta millään tavalla mahdollisen huippukokouksen toteutumiseen.

– Olen ilmoittanut kaikissa yhteyksissä, että Suomi on hyvin valmis järjestämään tämän. Se ei ole kiinni siitä, kuka on Arktisen neuvoston puheenjohtajana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?