Norjassa merestä löytyi kesy valas, jonka ylle oli puettu valjaat – professori: jäljet johtavat Venäjän laivastoon - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Norjassa merestä löytyi kesy valas, jonka ylle oli puettu valjaat – professori: jäljet johtavat Venäjän laivastoon

Norjassa vapautettiin maitovalas valjaista. Tutkijat epäilevät valaan karanneen Venäjän laivastolta.

28.4.2019 14:16

Norjalaiset kalastajat kohtasivat merellä valaan, jolla oli valjaat. Asiasta kertoivat Norjan yleisradioyhtiö NRK ja Verdens Gang.

Kalastajat Joar, Håvard ja Erlend Hesten yllättyivät torstaina, kun heidän aluksensa viereen ui maitovalas, jolla oli tiukat valjaat.

– Hämmästyin, kun maitovalas tuli aivan lähelle alustamme. Sitten huomasin, että sillä oli valjaat, Joar Hesten kertoo Verdens Gang -lehdessä.

Kalastajat ottivat valaista kuvia ja videoivat valaan käyttäytymistä. He lähettivät aineiston meribiologille Tromssaan.

Heidän huolenaan oli, ettei valas voi uida kunnolla, kun sillä on kireät valjaat. He toivoivat, että asiantuntijat voisivat auttaa valasta.

Tapaus muuttui kuitenkin biologiasta turvallisuuspolitiikan pohtimiseksi.

– Ei ole varmaa, mistä valas on tullut, mutta valjaiden sisäpuolella näkyi teksti ”Equipment of St. Petersburg” eli ”Pietarin laitteistoa”, mikä viittaa siihen, että valas on paennut Venäjältä, meribiologi Jørgen Wiig kertoo norjalaismediassa.

Hän ei osaa arvioida, mikä valjaiden tarkoitus on ollut.

– On selvää, että valas on ollut pitkään vankeudessa, sillä se vaikutti aivan kesyltä, hän sanoo.

Toisen tutkijan arvio: Venäjän laivaston valas

Tromssan yliopisto professori Audun Rikardsen arvioi puolestaan, etteivät norjalaiset tai venäläiset tutkijat aseta valjaita valaille.

– Olen ollut yhteydessä venäläisiin meribiologeihin ja he vahvistavat, ettei tutkimuksissa saa valjastaa valaita. Heidän mukaansa todennäköisempää on se, että valas on karannut Venäjän laivastosta Murmanskista, Rikardsen sanoo.

Valjastaminen herättää huolta myös Suomessa, sillä esimerkiksi taistelukuvaaja (Combat Camera Operator) Samuli Haapala kertoi aiheesta Twitter-tilillään.

Valjaissa oli norjalaismedian mukaan kiinnike GoPro-kameraa varten. GoPro-kamerassa on tehokas laajakulmaobjektiivi. Sen avulla kuvaan saa mahtumaan laajan tapahtumaympäristön.

Rikardsen arvelee, että valaan valjaissa ollut kamera on saattanut pudota tartuttuaan ensin johonkin.

Tutkijoiden mukaan valaan käytös viittaa siihen, että valas oli niin kesy, että se tuli hakemaan ruokaa kalastajilta.

– Emme tiedä, onnistuuko se enää sopeutumaan luontoon, Audun Rikardsen pohtii

Tutkijat ja kalastajat saivat valjaat pois valaan ympäriltä.

Venäjän laivaston uskotaan kouluttaneen merinisäkkäitä, kuten valaita kylmän sodan aikana. Maitovalaat voivat elää jopa 70-vuotiaiksi.

Juttua on korjattu 28.4.2019 kello 15.20. Twitter-tilillään valaasta kertoi taistelukuvaaja Samuli Haapala eikä eversti Tommi Haapala.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?