Yhdysvaltain laivasto hahmottelee henkilökunnalleen uusia ohjeita ufojen raportoimiseen

Julkaistu:

Yhdysvallat
Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon myönsi vuonna 2017, että sillä on ollut vuosia salassa pidetty ufohavaintojen tutkimusohjelma.
Verkkolehti Politico kertoo, että Yhdysvaltain laivasto hahmottelee uusia ohjeita piloteilleen ja muulle henkilöstölle kohtaamisista tunnistamattomien ilma-alusten kanssa.

Kyseessä on Politicon tietojen mukaan merkittävä uusi askel muodollisen prosessin luomisessa selittämättömien havaintojen keräämiseksi ja analysoimiseksi – sekä niiden tuhoamiseksi.
Havaintoja tunnistamattomista ilma-aluksista on laivastosta Politicolle toimitetun lausunnon mukaan tehty useita viime vuosina.

– Turvallisuussyistä laivasto ja ilmavoimat ottavat havainnot vakavasti ja tutkivat jokaisen niistä tehdyn raportin, lausunnossa sanottiin.
Politicon mukaan ohjeiden valmistelu on ilmeisesti seurausta siitä, että Yhdysvaltain kongressin jäsenten kiinnostus aiheeseen on kasvanut sen jälkeen, kun New York Times -lehti julkaisi vuonna 2017 hävittäjälentäjien kuvaaman, aiemmin salatun videon tuntemattomasta esineestä.

Tuolloin Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon myönsi myös ensimmäistä kertaa, että sillä on ollut vuosia salassa pidetty ufohavaintojen tutkimusohjelma.
Yhdysvaltain hallinnon salainen ufo-tutkimusohjelma käynnistyi vuonna 2007 ja jatkui ilmeisesti aivan viime vuosiin asti. Rahaa käytettiin vuodessa 22 miljoonaa dollaria (noin 18,5 miljoonaa euroa), jotka oli kätketty pieninä erinä puolustusministeriön mammuttimaiseen yli 600 miljardin vuosibudjettiin.

Uutiskanava CNN haastatteli joulukuussa 2017 tutkimusohjelmasta pitkään vastannutta tiedustelu-upseeria Luis Elizondoa, joka paljasti uskovansa, että niin sanottujen alienien eli avaruusolentojen olemassaolo on mahdollista.

Laivastosta kuitenkin korostetaan Politicolle, ettei laivasto tue näkemystä siitä, että merimiehet olisivat tehneet havaintoja tuntemattomista avaruusaluksista. Se kuitenkin tunnustetaan, että uskottava ja korkeasti koulutettu sotilashenkilöstö on havainnut tarpeeksi outoja näkyjä ilmassa, että ne on kirjattava virallisesti ja tutkittava sen sijaan, että ne jätetään huomiotta scifi-ilmiöinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt