Sri Lankassa asuva Timo kertoo katujen tyhjentyneen terrori-iskujen jälkeen: ”Puolet vähemmän väkeä oli liikkeellä”

rac

Julkaistu:

Suomalainen Timo Rovas kuvailee sunnuntaina vallinneen järkytyksen vaihtuneen rauhallisempaan tunnelmaan. Terrori-iskujen uhreja surraan kuitenkin yhä Sri Lankassa.
Pääsiäissunnuntain terrori-iskujen sarjassa Sri Lankassa kuoli ainakin 290 ihmistä. Lisäksi kirkkoihin ja luksushotelleihin tehdyissä iskuissa haavoittui 500 ihmistä.

Viranomaisten mukaan useimmat räjähdyksistä olivat ilmeisesti itsemurhaiskuja. Kiinni on otettu 24 henkilöä, mutta mikään taho ei ole vieläkään ilmoittautunut terrori-iskujen tekijäksi.

Sri Lankan hallitus syyttää iskuista paikallista radikaalia NTJ-muslimiryhmää. Hallituksen edustaja sanoi Colombossa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että kaikkien tiedossa olevien seitsemän itsemurhapommittajan uskotaan olleen srilankalaisia. Heidän epäillään kuitenkin saaneen apua kansainväliseltä verkostolta.
Tuhoisien terrori-iskujen jälkeen määrättiin maanantaina uusi ulkonaliikkumiskielto, joka on voimassa iltakahdeksasta aamuneljään paikallista aikaa.

Valtion virastot ja koulut pitävät ovensa kiinni maanantaina ja tiistaina. Myös osa yksityisistä yrityksistä on päätynyt samaan ratkaisuun.

Tämän havaitsi katukuvassa Colombon kaupungissa asuva ja työskentelevä Timo Rovas. Hän kertoo käyneensä kaupassa sen jälkeen, kun edellinen ulkonaliikkumiskielto päättyi.
– Puolet vähemmän väkeä oli liikkeellä normaaliin verrattuna. Meidän toimistotalossa on neljä firmaa, joista yhdessä on vain puolet porukasta töissä, kertoo Rovas ja kuvailee tunnelman olleen maanantaina jo varsin rauhallinen.


– Eilen porukka oli hyvin järkyttynyttä. Ei tätä kukaan oikein osannut odottaa. Tänään on rauhoituttu ja tuntuu, että yleistunnelma on se, että tämä on ohimenevä tilanne. Toivottavasti tämä ei saa aikaan epävakautta, mikä tämmöisen iskun perimmäinen tarkoitus on mahdollisesti ollut, hän pohtii.
Kauppareissullaan Rovas kertoo nähneensä, että kaduilla partioi paljon poliiseja ja puolustusvoimien henkilöstöä. Hänen kotoaan lähimmälle iskupaikalle on matkaa useita kilometrejä. Sunnuntaina päivällä tapahtuneet räjähdykset eivät kuuluneet niin kauas.

– Illemmalla olin kuulevinani jotain, mutta se saattoi olla ukkonen.

Emoyhtiö Mediconsultin toimitusjohtaja Tommi Salaspuro vahvisti aiemmin maanantaina, että Rovaksen johtaman tytäryhtiön M C Medisoftin kaikki työntekijät ovat kunnossa.
– Tämä on kuitenkin tietysti kamalaa niille, joiden omaisia on uhrien joukossa. Täällä on yhteisöllinen tunnelma yleensäkin. Surullisia ihmisiä on ollut puhelimessa, kertoo vuoden verran Sri Lankassa työskennellyt Rovas.


Hän kertoo viihtyneensä hyvin Sri Lankassa, jossa on tähän asti ollut hyvin rauhallista.

– Täällä on hyvin kunnioittava suhtautuminen ihmisiin uskontoon tai etniseen taustaan katsomatta. Mistään ei uskoisi, että sodasta on vasta kymmenen vuotta. Esimerkiksi koulutus ja terveydenhuolto ovat hyvällä tasolla, jolloin elintasokuilu ei aiheuta ehkä samanlaisia jännitteitä, kuin muualla, Rovas pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt