Kommentti: Uusi Ukrainan presidentti ei ole pelkkä vitsi – vaikka onkin koomikko

rac

Julkaistu:

Koomikko-näyttelijä Volodymyr Zelenskyn valinta Ukrainan presidentiksi ei ole sellainen pohjanoteeraus kuin aluksi voisi luulla, Arja Paananen kirjoittaa.
Ensin ajatus tuntui käsittämättömältä ja jopa nololta.

Kaiken maailman Trump-, some- ja populistikohujen jälkeen Ukrainan presidentinvaalien mielipidetiedusteluissa johtoon nousi jo hyvissä ajoin alkukeväästä koomikko-näyttelijä Volodymyr Zelensky, 41.

Eli siis Venäjän kanssa sodassa oleva maa oli aivan vakavissaan valitsemassa itselleen uudeksi presidentiksi todellisen untuvikon, koomikko-presidentin!
  • Jutun päävideolla Zelensky juhlii voittoaan.
Väkisinkin tuli mieleen, ovatko ukrainalaiset sekoittaneet keskenään tv-show’n ja todellisuuden. Zelenskyhän on jo muutaman vuoden ajan näytellyt Ukrainan fiktiivistä presidenttiä suositussa Kansan palvelija -tv-sarjassa, joka pyörii parhaillaankin 1+1-tv-kanavalla.

Vastaavaa rinnastusta ei löydy suoraan Suomesta.

Mutta kuvitelkaapa vaikkapa edesmennyt Ismo Kallio Mauno Koivistona, Jope Ruonansuu Martti Ahtisaarena, Jenni Kokander Tarja Halosena tai Jukka Puotila Sauli Niinistönä – ja sitten joku heistä olisi lähtenyt ehdolle presidentinvaaleissa ja tullut myös valituksi aivan heittämällä Suomen seuraavaksi presidentiksi!

Ukrainan presidentinvaalien äänestyspaikat ovat vastikään sulkeutuneet ja exit pollien perusteella tulevan presidentin nimi on todellakin Volodymyr Zelensky.

Istuva presidentti Petro Poroshenko, 53, näyttää kärsivän selvääkin selvemmän tappion, kuten hänelle ennustettiin jo ensimmäisen vaalikierroksen ja useiden mielipidetutkimusten perusteella. Tappio on niin selvä, että jopa Poroshenko itse myönsi häviönsä pian exit pollien julkistamisen jälkeen ja lupasi soittaa onnittelupuhelun Zelenskylle.

Tulevaisuus näyttää, tuoko koomikko-presidentti aidosti jotain iloa Ukrainalle. Tässä vaiheessa Zelensky on vielä kuin tyhjä taulu, johon jokainen äänestäjä heijastaa omia toiveitaan ja pelkojaan.


Vaalikamppailun aikana Ukrainassa tuli julki myös useita tietovuotoja, joiden perusteella Zelenskyn taustajoukot kyseenalaistettiin.

Epäiltiin, että hän on omaehtoisessa maanpaossa olevan miljardööri Ihor Kolomoiskyn sätkynukke-ehdokas – eli oligarkki-Poroshenkon valta vaihtuisi Zelenskyn myötä vain toisenlaiseen oligarkkileiriin.

Zelenskyn Venäjä-yhteyksistä esitettiin niin ikään useita epäilyksiä. Vain muutamaa päivää ennen vaaleja julki tuli esimerkiksi väitetty sähköpostivuoto, jonka vihjattiin paljastavan, että Venäjän turvallisuuspalvelu olisi pyrkinyt rahoittamaan Zelenskyn pääsyä presidentiksi.

Tuorein outo episodi vaalikamppailussa tapahtui vain vajaa vuorokausi ennen äänestyksen alkua, kun Zelensky yritettiin sulkea viime hetkellä ulos vaaleista väitetyn äänestäjien ostamisen vuoksi. Kiovalainen vetoomustuomioistuin päätti kuitenkin sunnuntaiaamun varhaisina tunteina, että Zelensky ei ole syyllistynyt äänten ostamiseen jakaessaan ihmisille ilmaislippuja perjantaiseen stadionin vaaliväittelyyn.

Jossain vaiheessa vaalikamppailua tuli jopa tunne, että ukrainalaisia äänestäjiä käy jo sääliksi. Kun tähän vehkeilyyn yhdistää vielä Zelenskyn leirin taidokkaan tv- ja nettikampanjan, kukaan ei tiedä varmaksi, kuka johtaa harhaan ketäkin ja missä virtuaalitodellisuus vaihtuu oikeaksi todellisuudeksi.


Tämän kaiken keskellä Ukrainassa pilkottaa kuitenkin uusi toivon kipinä.

Ukraina on tänään valinnut itselleen uuden presidentin vapailla vaaleilla, joissa istuva presidentti ei ole pyrkinyt estämään haastajansa nousua epärehellisin keinoin. Tai vaikka olisi pyrkinytkin, niin ei ole ainakaan siihen pystynyt.

Ei ole ollut massiivista vaalivilppiä, ei myrkytystä eikä veristä vallankumousta – vaan on ollut vapaat vaalit, joissa kansa on valinnut itselleen uudeksi presidentiksi koomikko-Zelenskyn.

Siitä voidaan tietenkin olla eri mieltä, oliko kansa sittenkään oikeassa. Tai tekikö kansa päätöksensä kaiken saatavilla olevan tiedon pohjalta – tai oliko kansalla kaikki tieto saatavillaan?

Mahdollista on, että saamme vasta myöhemmin tietää, ketkä oikeasti ovat Zelenskyn takana ja millaisia Venäjä-yhteyksiä hänellä todellisuudessa on.

Kaikesta huolimatta kansa teki kuitenkin päätöksensä vapaasti valiten. Eikä Zelensky ainakaan julkisten kannanottojensa perusteella vaikuta miltään Venäjän juoksupojalta, vaikka sellaistakin hänestä on yritetty maalailla.

Monet venäläistoimittajat ovat seuranneet avoimesti kadehtien Ukrainan vaaliprosessia.

Venäjällä olisi nimittäin täysi mahdottomuus ajatella, että Vladimir Putin suostuisi vaaliväittelyyn haastajansa kanssa stadionilla kaiken kansan edessä. Tai että Putinin haastajan annettaisiin voittaa istuva presidentti vapaissa vaaleissa.


Tällä hetkellä suurin osa ukrainalaisista vastustaa Poroshenkoa, mutta on myös heitä, jotka antavat arvoa hänen suoraselkäiselle häviölleen. Eli jos Venäjän tavoitteena on ollut luoda Ukrainaan kaikin tavoin kaaosta ja epäjärjestystä, niin ainakin vaalien suhteen Ukraina näyttää etenevän rohkeasti kohti demokratiaa.

Vaikka mehän tiedämme toki, että demokratia on hidas, epävarma, poukkoileva ja kaikin puolin huono hallintotapa. Ellei sitten laske mukaan niitä muita vielä paljon huonompia tapoja, joita on sekä Ukrainassa että Venäjällä vuosien saatossa kokeiltu.
  • Alla olevalla videolla Volodymyr Zelensky äänestää Kiovassa.