Kommentti: Odotettu Mueller-raportti ei ole viimeinen sana Yhdysvaltoja repivässä kiistassa

Julkaistu:

Kommentti
Kongressin demokraatit eivät päästä presidentti Trumpia pihdeistä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala.
Ensimmäiset tulkinnat Robert Muellerin raportista kertovat syvästä polarisaatiosta amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Samaa raporttia luettiin torstai-iltana kahdella täysin vastakkaisella tavalla. Tulkinnat sotivat toisiaan vastaan, samoin tulkitsijat. Riitelylle ei tule loppua.

Ulkopuolisin silmin katsottuna Muellerin raportti on paljon monisyisempi kuin oikeusministeri William Barr antoi ymmärtää torstaina, ennen tämän 448-sivuisen asiakirjan julkaisemista.

Ei ihme, että se on monisyinen. Muellerin tutkinta kesti 22 kuukautta. Sen aikana kuultiin 500 todistajanlausuntoa. Haasteita esitettiin 2 800. Kotietsintöjä tehtiin lähes 500. Tutkijat kahlasivat läpi 1,4 miljoonaa sivua asiakirjoja. Tästä valtavasta työstä tiristetty lopputulos on täynnä yksityiskohtia ja mutkikasta raportointia.

Raportti on aika selkeä kolluusiota koskevassa kohdassa. Se toteaa, ettei ole näyttöä Trumpin tai hänen vaalikampanjatiiminsä – tai kenenkään amerikkalaisen – toimimisesta yhteistyössä Venäjän kanssa vuoden 2016 vaaleihin vaikuttamiseksi.

Lue myös: Trump määräsi Muellerille potkut, alaiset kieltäytyivät tottelemasta – 10 paljastusta Venäjä-tutkinnan raportista

Eniten ristiriitoja sen sijaan herättävät kappaleet Trumpin yrityksistä vaikeuttaa Venäjä-tutkintaa – raportti mainitsee kymmenen tapausta.

Juuri tässä Barr veti mutkat suoriksi. Hän totesi, ettei Trump syyllistynyt oikeuden estämiseen. Trump ja hänen kannattajansa ovat tietenkin samaa mieltä.


Muellerin raportti muotoilee asian toisin: tutkijat eivät pystyneet tekemään tästä lopullista johtopäätöstä.

Jos pystyisimme faktojen perusteellisen tutkimisen jälkeen luottamaan siihen, ettei presidentti selvästikään estänyt oikeuden toteutumista, olisimme näin lausuneet. Faktojen ja voimassa olevien laillisten standardien perusteella emme kuitenkaan voineet tehdä tätä johtopäätöstä”, lukee raportissa.

Lue myös: Venäjä-raportti julkistettiin – Mueller ei julista Trumpia täysin syyttömäksi

Raportti kuvaa, kuinka Trump yritti estää oikeutta, mutta yritykset eivät onnistuneet. Alaiset kieltäytyivät noudattamasta presidentin käskyjä.

Valkoisen talon lainopillinen neuvonantaja Don McGahn ei esimerkiksi totellut Trumpin ohjeistusta ottaa yhteyttä vt. oikeusministeriin Rod Rosensteiniin, jotta tämä antaisi Muellerille potkut. McGahn teki viisaan päätöksen ja kieltäytyi, ja se suojasi sekä häntä että presidenttiä.

Samalla tavalla FBI:n johtaja James Comey kieltäytyi lopettamasta presidentin turvallisuusneuvonantajaan Michael Flynniin kohdistunutta tutkintaa, joka liittyi valehteluun FBI:lle.

Tapauksia on muitakin, ja niistä muodostuu toistuva kuvio. Se kertoo paljon presidentistä.

Raportti ei siis ole Trumpin synninpäästö.

Mueller antaisi viimeisen sanan kongressille toteamalla, ettei hänellä, oikeusministeriön voimassa olevien ohjeiden mukaan, ole valtuuksia päättää presidentin syyllisyydestä oikeuden estämiseen. Se on kuin kutsu kongressin demokraateille. Nämä yrittävät nyt pitää Trumpia pihdeissä jatkamalla tutkintaa edustajainhuoneen valiokunnissa. Viraltapanosyyte on yksi mahdollisuus, mutta sen menestyksellinen ajaminen tuskin onnistuu.

Tähtitodistaja on jo kutsuttu Capitol-kukkulalle. Hän on Robert Mueller.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt