Neljä loukkaantui salaman iskettyä Akropolis-kukkulalle – yksi uhreista skandinaavinainen

rac

Julkaistu:

Kreikka
Skandinaviasta kotoisin oleva naisturisti sekä kolme muuta henkilöä saivat lieviä vammoja salamaniskun aiheuttamista tuhoista Ateenassa.
Salama iski turistien suosimalla Akropolis-kukkulalle keskiviikkona sademyräkän yhteydessä. Kaksi turistia ja kaksi museon vartijaa saivat lieviä vammoja, mutta antiikin aikaiselle temppelille ei aiheutunut vaurioita, kertovat Kreikan viranomaiset AP:n mukaan. Akropolis kuitenkin suljettiin loppupäivän ajaksi salaman katkaistua sähköt alueelta.

Kulttuuriministeriön mukaan salama iski kukkulalla olevaan valopylvääseen särkien ikkunat läheisestä lipunmyyntikopista. Sisällä olleet kaksi lipunmyyjää ja kaksi turistia saivat vammoja lasinsirpaleista.

AFP:n mukaan loukkaantuneet turistit olivat alle 30-vuotiaat korealainen mies ja skandinaavinainen. Hänen kansallisuuttaan ei mainittu. Loukkaantuneet saivat hoitoa sairaalassa, josta pääsivät pian pois.

Ateenaa ovat viime päivinä vihmoneet useat poikkeuksellisen rajut myrskyt.