Venäjällä alkoi taas kellokiista – pysyvä talviaika herättää närää - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäjällä alkoi taas kellokiista – pysyvä talviaika herättää närää

Venäjä on kokeillut viime vuosina sekä pysyvää kesäaikaa että pysyvää talviaikaa – ja nyt vireillä on jälleen uusi hanke paluusta kellojen siirtelyyn.

Mitä aikaa käy Kremlin kello? Venäjällä on kokeiltu kellojen siirtelyä, pysyvää kesäaikaa ja nykyistä pysyvää talviaikaa. Nyt haikaillaan takaisin kellojen siirtelyyn.

5.4.2019 9:47

Samaan aikaa kun Euroopan unionin maat ovat vasta hylkäämässä jokakeväisen ja -syksyisen kellojen siirtelyn, Venäjällä on virinnyt jo keskustelu paluusta takaisin viisarien kääntelyyn.

Venäjällä on kokeiltu viime vuosina sekä pysyvää kesäaikaa että pysyvää talviaikaa, eivätkä kokemukset kummastakaan ole kovin rohkaisevia.

Parhaillaan Venäjä elää pysyvässä normaaliajassa eli ”talviajassa” ympäri vuoden.

Venäjän talviaika tarkoittaa esimerkiksi Suomen kannalta sitä, että kun meillä siirrettiin vastikään kelloja tunti eteenpäin kesäaikaan, Suomi siirtyi samalla puoleksi vuodeksi samaan aikaan Moskovan vyöhykkeen kanssa.

Syksyllä Suomi jää taas tunniksi jälkeen Moskovan ajasta, kun meillä palataan takaisin talviaikaan vielä toistaiseksi vuoteen 2021 voimassa olevan käytännön mukaan.

Venäjä on noudattanut pysyvää talviaikaa vasta syksystä 2014 lähtien. Presidentti Vladimir Putin taipui kritiikkiin ja päätti lopettaa tuolloin vasta muutaman vuoden käytössä olleen pysyvän kesäajan.

Pysyvä kesäaika herätti venäläisten keskuudessa närää lähinnä siksi, että talvisin ihmisten oli vaikea herätä uuteen päivään pimeiden aamujen vuoksi. Työpaikoilla ja kouluissa ihmisten tehokkuus oli talviaamuisin huono.

– Minunkin on vaikea nousta aamuisin ylös, Putin moitti pysyvää kesäaikaa tammikuussa 2012 ja lupasi jo tuolloin harkita pysyvään talviaikaan siirtymistä.

Pysyvä kesäaika tuotti ongelmia liike-elämälle, koska Venäjän eri aikavyöhykkeiden ja läntisen Euroopan välinen aikaero kasvoi hankalan suureksi. Ongelmia aiheutui myös urheilulle, sillä kansainväliset pelit ja tv-lähetykset eivät osuneet inhimillisiin aikoihin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on suosittu kellotaulujen koriste. Tämä kuva on kazanilaisen hotellin seinältä.

Pysyvään kesäaikaan Venäjä oli siirtynyt puolestaan vasta vuonna 2011.

Presidenttinä oli tuolloin Dmitri Medvedev, ja hänen käskystään Venäjä päätti lopettaa siihen asti voimassa olleen käytännön kellojen siirtelystä.

Kesä- ja talviajan noudattaminen oli ollut vuoteen 2011 asti käytössä Neuvostoliitossa ja Venäjällä yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 alkaen.

Kellojen siirtely haluttiin kuitenkin lopettaa, koska sen katsottiin sekoittavan monien ihmisten ja eläinten luonnollisen elinrytmin kerran puolessa vuodessa pitkäksi aikaa.

Mutta ei asia näin yksinkertainen ole.

Pari viikkoa sitten Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustaja Andrei Baryshev toi duumaan lakiehdotuksen, jonka mukaan Venäjän pitäisi palata takaisin kellojen siirtelyyn.

– Olen saanut kirjeitä yli viideltäkymmeneltä Venäjän eri alueelta ihmisiltä, jotka pyytävät paluuta takaisin kesä- ja talviaikaan, Baryshev kertoi IS:lle puhelimitse Moskovasta.

Baryshevin mukaan monet venäläiset ovat havainneet nyt oman kokemuksen myötä, että sekä pysyvä kesäaika että pysyvä talviaika tuovat enemmän ongelmia kuin kellojen siirto tunnilla keväisin tai syksyisin.

Baryshev kertookin ihmettelevänsä, miksi Eurooppa haluaa lopettaa kellojen siirtelyn.

– Ihmisillä on tietenkin erilaisia mielipiteitä. Mutta me olemme jo kokeilleet pysyvää kesä- ja talviaikaa, joten meidän negatiiviset kokemuksemme kannattaisi ehkä ottaa teillä huomioon?

Näyttää kuitenkin siltä, että Baryshevin lakialoite ei ole etenemässä duumassa ainakaan nopealla aikataululla. Yksi syy voi olla jopa se, että kun Putin aikanaan korjasi Medevdevin kesäajan talviajaksi näyttävin elkein, niin uusiin korjauksiin ei voida enää Putinin aikana mennä.

Yhtenäinen Venäjä -puolueen lainsäädäntötyön varajohtaja Andrei Isajev selitti uutistoimisto Ria Novostille, että Venäjä ei voi tehdä toistuvasti uusia aikapäätöksiä.

– Tällä asialla on paljon puolustajia ja vastustajia, ja he voisivat jatkaa keskustelua loputtomiin. Mutta valtion on tuskin tarpeen muuttaa jatkuvasti kantaansa tässä näin herkässä asiassa, Isajev sanoi.

Venäjän kellonajan vertailua Suomeen vaikeuttaa se, että Venäjällä monet aikavyöhykkeet ovat valtavan suuria sekä itä-länsisuunnassa että pohjois-eteläsuunnassa.

Esimerkiksi Moskovan aikavyöhyke ulottuu käytännössä maantieteellisesti kolmen eri aikavyöhykkeen alueelle. Ihmiset kokevat sen vuoksi auringon nousun ja laskun hyvin eri tavalla jopa saman aikavyöhykkeen sisällä.

Venäjä on myös muuttanut useita kertoja sisäisiä aikavyöhykkeitään. Dmitri Medvedevin uudistuksissa aikavyöhykkeitä karsittiin yhdeksään, mutta siitäkin tuli ihmisille hankaluuksia.

Vladimir Putinin aikauudistusten myötä Venäjällä on palattu yhteentoista eri vyöhykkeeseen.

Eri alueet Venäjän sisällä ovat saaneet myös valita itselleen sopivamman aikavyöhykkeen, ja moni alue onkin hypännyt yhden tunnin suuntaan tai toiseen.

Venäjän kartalla valinnanvapaus näkyy siten, että maata ei ole jaettu pohjois-eteläsuunnassa selkeisiin ”aikaviipaleisiin”, vaan vyöhykkeiden rajat muistuttavat suurta palapeliä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?