Yksi maailman pahamaineisimmista lapsipornon tuottajista myi pimeässä verkossa kidutusvideoita – tuomittiin elinkautiseen

Julkaistu:

Filippiineillä videoita tuottanut ja kansainvälisen verkoston ympärilleen kerännyt Peter Scully on jo tuomittu elinkautiseen vankeuteen ihmiskaupasta ja raiskauksista, mutta hän odottaa vielä uutta tuomiota muun murhasta ja kidutuksesta syytettynä.
Suomalaisia ovat viime päivinä järkyttäneet uutiset lasten väkivaltaisesta hyväksikäyttöringistä, jonka jäsenten epäillään tuottaneen järkyttävää kuvamateriaalia levitettäväksi edelleen ulkomaille.

Tapaus on poikkeuksellisen vakava Suomen mittakaavassa, mutta maailmalla vastaavia rinkejä on paljastunut aika ajoin. Internet ja erityisesti sen anonyymin käytön mahdollistava Tor-verkko ovat luoneet lasten hyväksikäyttäjille mahdollisuuden verkostoitua keskenään ja jakaa kuvattua materiaalia toisilleen.

Yhtenä maailman pahamaineisimmista lapsipornon tuottajista pidetään australialaista Peter Scullya, 56, joka pidätettiin neljän vuoden kansainvälisen miesjahdin päätteeksi Filippiinien Mindanaon saarella helmikuussa 2015.

”Australian pahimmaksi pedofiiliksi” paikallisessa mediassa nimetty Scully tuotti oman lapsipornon äärimmäisintä alalajia hurtcorea, johon liittyy lapsiuhrien nöyryyttämistä, kidutusta ja muuta väkivaltaista kohtelua sekä jopa tappamista.
Kahden lapsen isä Scully pakeni vuonna 2011 kotimaastaan Filippiineille saatuaan syytteet useista petoksista. Mindanaon maaseudulta käsin hän alkoi rakentaa kansainvälistä pedofiilirinkiä, joka myi Tor-verkon kautta videoita ja suoria lähetyksiä lasten väkivaltaisesta hyväksikäytöstä.

Pakotti uhrit kaivamaan omia hautojaan

Uhreja, joista kaikki olivat tyttöjä, Scully haali nuorten filippiiniläisten tyttöystäviensä avulla. Itsekin lapsiprostituoiduiksi lapsena joutuneet tytöt osallistuivat myös videolle kuvattuihin, järkyttäviin tekoihin.

Kaikki uhrit olivat lähtöisin köyhistä perheistä, ja heidät saatiin mukaan tekoihin maksamalla perheille sekä lupaamalla vanhemmille, että heidän lapsensa saisivat ruokaa, huolenpitoa ja koulutusta, joita he eivät pystyneet itse tarjoamaan.


Yhdessä tapauksessa Scullyn teini-ikäinen tyttöystävä houkutteli kadulta 9- ja 12-vuotiaat serkukset miehen taloon, jossa heitä pidettiin kahlittuina, käytettiin eri tavoin seksuaalisesti hyväksi sekä kuvattiin. Epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen Scully pakotti tytöt kaivamaan omat hautansa.

– Seuraavana päivänä, aamiaisen jälkeen, meitä pyydettiin kaivamaan hautoja. Meille sanottiin, että meidät haudattaisiin hautoihin, joita kaivoimme, tytöistä toinen kertoi myöhemmin 60 Minutes Australia -ohjelman haastattelussa.
Tytöt onnistuivat pakenemaan Scullyn tyttöystävän tultua katumapäälle, mutta yhden uhrin jäänteet löydettiin miehen vuokraaman talon sementtilattian alta tämän pidätyksen jälkeen. Tyttö oli kuristettu kuoliaaksi, ja teko oli kuvattu myös videolle.

Video jätti jälkensä myös rikostutkijoihin

Miesjahti käynnistyi, kun Hollannin poliisi löysi tutkinnassaan Scullyn pahamaineisimpana tuotoksena pidetyn moniosaisen videon, jolla kidutetuista kolmesta uhrista nuorin oli vain 18 kuukauden ikäinen. Videon on kerrottu olevan niin raaka, että sen olemassaoloa on pidetty jopa urbaanilegendana.

Video on jättänyt jälkensä myös tapauksen tutkijoihin, joista moni on kertonut, ettei ole koskaan nähnyt mitään yhtä kauheaa.

– Se oli liikaa. Lapsia kohdeltiin kuin nukkeja. Heitä kidutettiin ja alistettiin liian kovalle kivulle. Kukaan, joka tekee tällaista, ei ole normaali. En voinut tehdä muuta kuin itkeä nähtyäni videon, on kertonut muun muassa Janet Francisco, joka johtaa Filippiineillä keskusrikospoliisi NBI:n alaista ihmiskaupan torjuntaan keskittyvää virastoa.

Kansainvälisellä yhteistyöllä Scully jäljitettiin lopulta Mindanaolle. Viime kesäkuussa hänet tuomittiin Filippiineillä elinkautiseen vankeuteen ihmiskaupasta sekä viidestä raiskauksesta.

Kaikkiaan 75 syytettä saanut mies odottaa edelleen toista oikeudenkäyntiä lukuisista lapsiin kohdistuneista rikoksista, mukaan lukien lapsipornon tuottamisesta ja levittämisestä, kidutuksesta sekä murhasta.

Vanhempiensa luona asunut nuori mies levitti järkyttävää materiaalia makuuhuoneestaan käsin

Saman tutkinnan yhteydessä tuomiolle on joutunut myös videoiden tuotannossa ja levityksessä mukana olleita Scullyn rikoskumppaneita, joiden joukossa oli muun muassa kaksi filippiiniläismiestä, yksi saksalaismies sekä brasilialainen lääkäri. Myös Scullyn nuoret naisystävät ovat joutuneet vastuuseen teoistaan.
Scullylla oli läheinen kytkös myös australialaiseen Matthew Grahamiin, joka tuomittiin 23-vuotiaana keväällä 2016 viideksi vuodeksi vankeuteen hurtcoreen keskittyvien lapsipornosivustojen pyörittämisestä. Vanhempiensa luona Melbournessa asunut ja makuuhuoneestaan käsin materiaalia ympäri maailmaa levittänyt Graham oli nostanut sivustonsa pedofiilien suosioon nimenomaan Scullyn tuottaman videon avulla.

Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI on kuvaillut Grahamia yhdeksi kaikkien aikojen tuotteliaimmista lapsipornon levittäjistä verkossa. Toiminnan mittakaavasta kertoo jotakin se, että miehen sivustot ehtivät kerätä yli kolme miljoonaa käyntiä ja niillä oli noin 1 000 aktiivista ja säännöllistä käyttäjää maailmanlaajuisesti.

”Epäillyt eivät erotu joukostamme”

Myös Suomen tapaus alkoi paljastua ulkomailta virkamiesteitse tulleen vihjeen kautta. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sanna Springare on kertonut, että ringin toimintaa voi verrata jopa järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Esitutkinnan perusteella kaikki muut epäillyt ovat linkittyneet pääepäiltyyn, joka on hallinnut isoa osaa tapahtumista ja luonut itselleen laajat verkostot Suomessa ja ulkomailla. Hänen mukaansa vyyhdissä on ollut myös piirteitä saatananpalvonnasta, natsismista ja erilaisista fetisseistä.


– Erityispiirteitä ovat väkivalta ja lasten satuttaminen, joka on keskeisessä asemassa. Vaikka meillä on seksuaalirikoksia tutkittavana, kysymyksessä on väkivalta, sen ihannointi, ja sitä kautta seksuaalisen tyydytyksen saaminen, sanoo Springare sanoi aiemmin KRP:n tiedotustilaisuudessa.
Springare kritisoi suomalaista yhteiskuntaa siitä, että raa’oista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista vaietaan puhumista mieluummin, koska aihetta pidetään epämiellyttävänä. Hänen mukaansa suomalaisten pitäisi ”ottaa nyt pää pensaasta” ja uskaltaa katsoa, mitä ympärillä tapahtuu.

– Epäillyt eivät erotu joukostamme, vaan ovat työssäkäyviä ihmisiä, eivätkä esimerkiksi mitenkään syrjäytyneitä, Springare totesi vyyhdissä epäillyistä viidestä suomalaismiehestä.

Lähteet: 60 Minutes Australia, News.com.au, The Age, ABS-CBN News, Guardian, Rappler