Mika Aaltolan kolumni: Suomelta vaaditaan kylmänviileää pelisilmää

Julkaistu:

Kolumni
Suomen on tärkeää säilyttää tilannetaju nykyisessä geopoliittisessa kamppailussa, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
Suoran sodan kynnys on korkea. Sodan hinta ydinaseiden ja keskinäisriippuvuuden oloissa on liian suuri suhteessa mahdollisiin hyötyihin. Korkealla kynnyksellä on kuitenkin seurauksensa, jotka vaativat erityistä pelisilmää.

Geopoliittinen kilpailu kanavoituu muuhun kanssakäymiseen. Se näkyy kauppapolitiikassa tulleina ja niiden asettamisen eskalaatioina, kauppasotina. Toisaalta kamppailu kanavoituu digitalisaation suomin keinoin esimerkiksi vaalihäirinnäksi, disinformaatioksi, ja yhteiskunnalliseksi epävakauttamiseksi. Suomeen kohdistuu painetta myös korruptiivisten rahanpesuverkostojen kautta.

Samalla taloudellinen toiminta ja poliittiset suhteet, vaikka Venäjän ja Kiinan kanssa, joutuvat helposti outoon valoon. On kuitenkin muistettava, että kauppaa pitää käydä sekä suhteita ja vakautta ylläpitää.

Otetaan kolme esimerkkiä tilannetajun tärkeydestä. Euroopan neuvostossa, joka on maanosan vanhin ja laajin yhteistyöjärjestö, on käynnissä Venäjän lähtöön mahdollisesti johtava prosessi. Jotkut lännessä ovat tästä hyvillään. Jos Venäjä rikkoo sääntöjä, se saakin mennä.

Monet ovat myös Venäjällä mielissään. Miksi Venäjä olisi mukana järjestöissä, joka asettaa Venäjän samaan asemaan kuin minkä tahansa eurooppalaisen maan?

 

Miksi Venäjä olisi mukana järjestöissä, joka asettaa Venäjän samaan asemaan kuin minkä tahansa eurooppalaisen maan?

Venäjän näkökulmasta olisi hyvä luoda uusi järjestelmä, jonka paremmin huomioisi Venäjän erityisaseman ja -vaateet. On helppo ymmärtää, miksi Suomen ei kannata aktiivisesti olla mukana ulkoistamassa Venäjää niistä eurooppalaisista rakenteista, jotka takaavat pienelle ja suurelle samat säännöt.

Toinen esimerkki. EU asetti venäläisille tahoille lisää sanktioita Venäjän vaikeutettua Ukrainan mahdollisuuksia käyttää Asovanmerta. Tämä oli Suomen intressissä. Suomessa ei todellakaan katsota hyvällä Venäjän oikeudetonta tapaa säädellä merenkulkua läheisillä merillä, koska sillä on heijastevaikutuksia. Mutta Suomen intressissä ei ole napauttaa Venäjää sanktioimalla aivan ketä tahansa. Esimerkiksi Suomelle tärkeiden kontaktien laittaminen sanktiolistalle ei ole strategisesti mielekästä.

Kolmantena esimerkkinä voi mainita Kiinan infrastuktuuriprojektit. Kiina rakentaa silkkiteitä luodakseen oman maantieteensä, jolle muut eivät mahtaisi paljoa. Hankkeet ovat houkuttelevia, mutta samalla ne koukuttavat Euroopan maita ja Venäjää. Suurelta osin ne ovat vain hypnoottisia lupauksia, jotka saavat unohtamaan omat todelliset intressit lyhyemmän aikavälin voittojen toivossa. Kiinan kauppa kuitenkin kannattaa, mutta vain jos ymmärretään, minkälainen kauppa syö Suomen perimmäisiä etuja.

Kun Suomen presidentti matkustaa Kiinaan, julkisuudessa tunnutaan vaadittavan, että kauppoja syntyy ja että presidentti nostaa esille Kiinan kehnon ihmisoikeustilanteen. Tämä pelkistynyt kaksijakoisuus kuvastaa sitä, kuinka vähän julkisessa keskustelussa on ymmärretty Suomen omien strategisten intressien koko skaalaa ja tärkeysjärjestystä.

Keskeistä on kylmänviileä pelisilmä. Se, että osaa esimerkiksi erottaa selkeän strategisen toiminnan hyvästä ja kannattavasta kaupasta. Siivilöidä negatiivista ja korostaa positiivista. Suomen geostrategiana on olla maailmanluokkainen. Se kansallisine instituutioineen ja järjestelmineen on erityisen tärkeä linja korruptiivisten ja manipulatiivisten vaikutuksien suodattamisessa.

Nyt koittanut kilpailtu maailmanaika vaatii kokonaisymmärryksen terästämistä. Pelisilmä on käytännön viisasta hoksaamista siitä, mikä ovat Suomen edut sekä käytettävissä olevat sisä- ja ulkopoliittiset välineet.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt