Katainen uusista brexit-käänteistä: ”Käsittämätöntä, mihin se maa on ajautunut”

Julkaistu:

Turhautunut Euroopan komission varapuheenjohtaja löytää kaksi loogista tietä eteenpäin, ja toinen niistä on se ikävin mahdollinen: sopimukseton ero EU:sta.
Britannian parlamentin alahuone eksyi jälleen kerran kuin sumuun Cornwallin nummella. Alahuone ei keskiviikkoiltana pystynyt osoittamaan hallitukselle, mihin suuntaan se haluaa brexitissä edetä. Vaihtoehtoja oli kahdeksan, mutta mikään niistä ei saanut enemmistöä äänestyksissä.

Monissa vaikeissa neuvotteluissa mukana ollut Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on yhtä ihmeissään kuin kaikki muutkin.

– Olemme edelleenkin samassa tilanteessa: me tiedetään, mitä Britannia ei halua, mutta kukaan ei tiedä, mitä se haluaa, sanoi Katainen suomalaistoimittajille komission päämajassa Brysselissä torstaina.

Kataisen arvion mukaan tulevaisuutta voi ajatella kahdella loogisella tavalla. Ensimmäinen on se, että Britannia ajautuu kovaan brexitiin, sopimuksettomaan eroon 12. huhtikuuta sen jälkeen, kun sovittu lykkäys brexit-päivälle päättyy. Toinen tie eteenpäin on mahdollisuus, että pääministeri Theresa Mayn ero toisi hänen hallituksensa neuvottelemalle erosopimukselle riittävästi tukea alahuoneessa. May lupasi keskiviikkona erota tehtävistään, jos hänen sopimuksensa hyväksytään.

– Eilisillan tapahtumien jälkeen vahvin yhteinen nimittäjä saattaisi olla se, että pääministeri May jättää tehtävänsä ja ostaa sillä riittävästi kannatusta neuvotellulle erosopimukselle, Katainen arvioi.

– Mutta en minä senkään puolesta paljon rahaa likoon laittaisi.

Mayn erosopimus on tyrmätty jo kaksi kertaa alahuoneen äänestyksissä, murskaluvuin. Se voitaisiin Kataisen arvion mukaan tuoda kolmannen kerran äänestykseen sillä verukkeella, että joku muu pääministeri hoitaa edessä olevat vaikeat neuvottelut Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta. EU on omasta puolestaan sopimuksen jo hyväksynyt.

Katainen pitää tilannetta täysin poikkeuksellisena.

– Käsittämätöntä, mihin se maa on ajautunut.

Kataisen on vaikea ymmärtää brittien ajattelua, että EU:n kanssa voitaisiin vielä sopia jostakin ihmeellisestä kikasta tai takaportista, joka avaisi umpisolmun. Yksi näistä ajattelijoista on entinen ulkoministeri ja kovan brexitin kannattaja Boris Johnson, pääministeri Mayn kilpailija ja mahdollinen vallantavoittelija.

– Boris Johnson sanoi maanantaina, ettei kannata pelätä kovaa brexitiä sen takia, että silloinhan voidaan vain pidentää siirtymäaikaa, jossa neuvotellaan. Se on ihan käsittämätön lausunto: mitään siirtymäaikaa ei ole, jos ei ole vetäytymissopimusta. Sen tason ihminen puhuu puuta heinää!

Mayn väistyminen voisi puolestaan selkeyttää asioita, mutta se voi myös mutkistaa niitä. Pääministerin vaihtuminen voisi avata tien uudelle brexit-kansanäänestykselle, mutta silloin brittien pitäisi saada selkä tieto siitä, mistä he äänestävät. Tietoa ei vielä ole.

– Se, että kansanäänestykseen päädyttäisiin, tarkoittaisi todennäköisesti vielä enemmän hallitsematonta prosessia, joka syntyisi jostakin kaaoksesta, Katainen pohti.

– Poliittiset puolueet toteaisivat, että hallitus kaatuu ja mennään uusiin vaaleihin, ja sen takia pyydettäisiin (EU:lta) pitkä aikalisä.

Tämä vaihtoehto on yhtä auki kuin muutkin.

– Niin kuin on nähty, ei tämä minunkaan pohdiskeluni perustu oikeastaan yhtään mihinkään, Katainen päivitteli.