Trumpia koskeva Venäjä-tutkinta on päättymässä – Robert Mueller luovutti raporttinsa oikeusministerille

Julkaistu:

Erikoissyyttäjä Robert Mueller on saanut valmiiksi raporttinsa Venäjä-tutkinnasta.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriö kertoo, että Robert Mueller on luovuttanut raporttinsa oikeusministeri William Barrille. Lähes kaksi vuotta jatkuneessa tutkinnassa on pyritty selvittämään, tekikö presidentti Donald Trumpin kampanja yhteistyötä venäläisten kanssa vuoden 2016 presidentinvaalien alla.

Odotettu raportti ei toistaiseksi ole julkinen. Oikeusministerin tehtävänä on päättää, miltä osin raportti voidaan julkaista yleisölle.

Raportista tullaan esittämään yhteenveto myös kongressille. Uutistoimisto AFP:n mukaan Barr kertoo kongressille osoittamassaan kirjeessä aikovansa esittää yhteenvedon raportin johtopäätöksistä jo viikonlopun aikana.

Barr toisti aiemman lausuntonsa siitä, että hän aikoo olla asiassa ”niin avoin kuin mahdollista”. Etenkin demokraattiedustajat ovat olleet tyytymättömiä Barrin lupaukseen ja vaatineet äänekkäästi Muellerin koko raportin julkistamista.

–On välttämätöntä, että Barr tekee koko raportista julkisen ja tarjoaa sen pohjana olevan näytön ja tulokset kongressille, vaativat edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ja senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer yhteisessä tiedotteessaan.

Valkoinen talo: Tervetullut uutinen

Valkoisesta talon tiedottajan mukaan raportin valmistuminen on tervetullut uutinen.

– Jatko on oikeusministeri Barrin käsissä ja odotamme prosessin etenemistä. Valkoinen talo ei ole vastaanottanut raporttia tai tietoja siitä, tiedottaja Sarah Sanders sanoi.

Myös Trumpin lakimiesten kerrotaan todenneen olevansa tyytyväisiä raportin valmistumiseen.


Presidentti Trump on arvostellut Venäjä-tutkintaa kovasanaisesti ja kutsunut sitä toistuvasti ”noitajahdiksi”. Trump on ollut tyytymätön tutkinnan pitkään kestoon ja sanonut meneillään olevan tutkinnan haittaavan hänen työtään.

Oikeusministeri Barr sanoi keskustelevansa apulaisoikeusministeri Rod Rosensteinin sekä Muellerin kanssa siitä, mitä osia raportista voidaan kertoa kongressille ja julkisuuteen.

Kymmeniä syytteitä

Tutkinnan aikana on nostettu syytteitä kymmeniä henkilöitä ja toimijoita vastaan. Joukossa on lukuisia Trumpin lähipiiriin kuuluneita henkilöitä, kuten entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort, Valkoisen talon entinen turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn ja Trumpin asianajaja Michael Cohen. Syyteitä ovat saaneet myös lukuisat vaalihakkerointiin osallistuneet Venäjän tiedustelun jäsenet.

Muellerin tutkijoiden tärkeimmät tutkinnan aiheet olivat presidentin ja tämän lähipiirin mahdollinen laiton yhteistyö venäläisten kanssa sekä mahdollinen oikeudenkäytön haittaaminen. Toistaiseksi ei tiedetä, sisältääkö raportti uusia syytöksiä presidenttiä tai tämän perheenjäseniä vastaan.

Kaapelikanava CNN:n haastattelema oikeusministeriölähde sanoo, ettei raportissa ehdotettaisi enää uusien syytteiden nostamista. Tutkinnan mahdollisesti paljastamat tiedot voivat kuitenkin johtaa muiden tahojen käynnistämiin jatkotutkintoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt