Isisin viimeiset hetket Baghuzissa käsillä: ”Heti, kun he ovat valmiita, ilmoitamme vapautumisesta”

Julkaistu:

SDF-joukot etsivät Isisin viimeisestä vallanlinnakkeesta Itä-Syyriassa vielä miinoja ja terrorijärjestön piilottelevia taistelijoita.
Terrorijärjestö Isisin viimeiset hetket Baghuzissa, Itä-Syyriassa ovat käsillä. Yhdysvaltojen johtaman liittouman tukemat SDF-joukot kertovat, että taisteluita on viimeksi käyty alueella tiistaina. SDF-joukot tutkivat parhaillaan aluetta miinojen ja piiloutuneiden Isis-taistelijoiden varalta.

– Joukkomme suorittavat edelleen alueen haravointi- ja etsintäoperaatioita ja heti, kun he ovat valmiita, ilmoitamme (kylän) vapautumisesta, SDF-joukkojen edustaja Mustafa Bali kertoi Reutersille.


Jos aiemmin syyrialainen media Hawar oli uutisoinut Isisin olevan lyöty ja operaation terrorijärjestön alueiden valtaamiseksi olevan ohi. SDF kuitenkin nopeasti totesi, ettei voittoa terrorijärjestöstä vielä voitu julistaa.


Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi keskiviikkona paikallista aikaa Isisin julistaman kalifaatin olevan mennyttä.

– Toin tämän teille, koska tässä kartassa kaikki on punaista. Tämä on vaali-illalta 2016, jolloin kaikki punainen oli Isisin aluetta. Ottaessani ohjat se oli sekasotku. Nyt tuossa alla näkyy sama, punaista ei ole. Itse asiassa siinä on pikkuruinen täplä, joka häviää tähän iltaan mennessä, Trump sanoi ja esitteli karttaa, joka koski Isisin ”kalifaatin” kutistumista.

Reutersin toimittaja kertoi torstaina, että tilanne Baghuzissa vaikutti olevan rauhallinen jo toista päivää. Liittouman sotakoneita ja lennokkeja näkyi alueen yläpuolella.


Kansainvälisen avustusjärjestö IRC:n mukaan 2000 naista ja lasta oli saapunut myöhään keskiviikkona al-Holin leirille Koillis-Syyriassa. Leiriin on saapunut tuhansia ihmisiä sen jälkeen, kun Isis on menettänyt alueitaan.

– Nämä naiset ja lapset olivat pahimmassa kunnossa mitä olemme nähneet sen jälkeen, kun kriisi alkoi. Moni oli joutunut taistelujen keskelle ja kymmenet olivat palaneet tai haavoittuneet vakavasti sirpaleista, IRC:n Irakin ja Koillis-Syyrian johtaja Wendy Taeuber sanoi lausunnossa.

– Odotamme tänne saapuvan pian 3000 ihmistä ja olemme huolissamme siitä, että he saattavat olla vieläkin huonommassa kunnossa.

Al-Holin leirillä on tällä hetkellä yli 72 000 ihmistä.


Vaikka Isis on menettänyt alueita, useat asiantuntijat ovat varoittaneet, että terrorijärjestö on edelleen uhka.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen armeija on todennut, että terrorijärjestöllä voi edelleen olla kymmeniä tuhansia taistelijoita Irakissa ja Syyriassa. Pentagonin sisäisen valvontaosaston raportin mukaan Isis voisi nousta Syyriassa uudelleen 6–12 kuukaudessa ja saada haltuunsa alueita, jos terrorijärjestöön ei kohdistu painetta.

Britannian tiedustelupalvelu MI6 on puolestaan varoittanut, että Isis saattaisi palata ”epäsymmetriseen sodankäyntiin” menetettyään maa-alueensa. Vielä heikennyttyäänkin Isis on ottanut nimiinsä useita ulkomailla tehtyjä terrori-iskuja, vaikka ne ovat usein olleet ”yksinäisten susien” tekemiä ilman ulkopuolista ohjausta.
Isisin johtajan Abu Bakr al-Baghdadin olinpaikka on kysymysmerkki. Vaikka hänen sijaintiaan ei tiedetä, uskotaan hänen olevan yhä elossa.

Joidenkin arvioiden mukaan Isisin kalifaatin vuonna 2014 julistanut mies piileskelee tällä hetkellä Irakissa.