EU päättää brexitin lykkäyksen kohtalosta tänään – tästä on kyse

Julkaistu:

EU on tarjoamassa lyhyempää lykkäystä kuin Britannia toivoo. Edessä voi olla hätähuippukokous ensi viikolla.
Pääministeri Theresa May vetoaa tänään EU-johtajiin Brysselin huippukokouksessa, että nämä myöntäisivät Britannialle ”lyhyen lykkäyksen” brexitiin. Mayn on määrä evästää kollegoitaan BBC:n mukaan kello 15.30 Suomen aikaa ja poistua sen jälkeen odottamaan, mitä nämä päättävät.

27 EU-maan on saavutettava yksimielisyys jatkosta. Mitä EU päättääkin, se saattaa määrittää brexitin koko kohtalon. Tiedotustilaisuus on alustavasti sovittu torstaina iltakahdeksaksi Suomen aikaa.



Kyse on tästä: Mayn hallitus haluaa lykkäyksen kesäkuun loppuun asti. EU-lähteiden mukaan virkamiestasolla on tultu keskiviikkona siihen tulokseen, että tätä ei voida sallia, koska EU-parlamenttivaalit painavat päälle.

Brittilehti Guardianin mukaan EU olisi asettamassa brexitin toteutumisen ehdottomaksi takarajaksi 22. toukokuuta. Eurovaalit ovat sitä seuraavana päivänä.

Torstain tietojen mukaan EU-johtajat näyttävät tarjoavan lykkäysvaraa, sillä näin viestitti muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel.


Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Oli takaraja mikä tahansa, EU edellyttää, että Britannian parlamentti hyväksyy erosopimuksen ensi viikolla. Mayn hallitus pyrkiikin saamaan jo kahdesti hylätyn sovun vielä kolmanteen äänestykseen.

Mikään ei toistaiseksi viittaa siihen, että riitaisa parlamentti tukisi sopimusta. Neuvotteluja Britannian ja EU:n välillä ei enää käydä. Jos kolmas äänestys saadaan järjestettyä ja sopu hylätään jälleen, odotettavissa on EU:n hätähuippukokous ensi viikolla.

Siellä Britannialle voitaisiin myöntää pitkä lykkäys brexitin toimeenpanoon esimerkiksi tämän vuoden loppuun. Epäselvää kuitenkin on, miten esimerkiksi sotku Britannian eurovaaleihin osallistumisesta ratkaistaisiin.

Toinen vaihtoehto on se, yritykset brexitin lykkäämiseksi kariutuvat ja kello tikittää vääjäämättä loppuun. Silloin Britannia rysähtää ulos EU:sta ensi viikon lauantain varhaisina tunteina, eli Suomen aikaa 30.3. kello 01.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt