Ampumisen silminnäkijät todistivat kauhunhetkiä Utrechtissa: ”Sitten kuulin lisää laukauksia ja he irrottivat otteensa naisesta”

rac

Julkaistu:

Utrechtin ampuminen tapahtui liikenteen vilkkaassa solmukohdassa.
Hollannissa Utrechtin kaupungissa useita ihmisiä on haavoittunut ampumisessa, kertoo paikallinen poliisi. Uutistoimisto ANP:n tietojen mukaan ainakin yksi on kuollut.

Mies avasi tulen raitiovaunussa.

– Useat laukaukset ammuttiin raitiovaunussa ja useita ihmisiä loukkaantui, kertoo paikallinen poliisi.
Erään NRC:n haastatteleman silminnäkijän mukaan ampuja vaikutti tähdänneensä raitiovaunun penkeillä istuviin ihmisiin.

– Kuljettaja ei saanut ovia heti auki, mutta kaksi kaveria vieressäni rikkoivat ikkunan, jotta pääsin ulos, silminnäkijä kertoi lehdelle.


Toinen silminnäkijä Jimmy De Koster kertoi paikalliselle tv-kanavalle RTV Utrechtille nähneensä naisen makaamassa kadulla. Hän arvioi naisen olleen iältään 20-35–vuotias.

– Kuulin kolme laukausta ja neljä ihmistä juoksi häntä kohti ja koetti raahata häntä pois. Sitten kuulin lisää laukauksia ja ihmiset irrottivat otteensa naisesta. Se oli kaoottista.

Eräs silminnäkijä kertoi paikallismedia NOS:lle nähneensä loukkaantuneen naisen, jolla oli verta käsissään ja vaatteissaan.

– Vein hänet autooni ja autoin häntä. Kun poliisi saapui paikalle, hän oli tajuton, silminnäkijä kertoi.

Ammunta tapahtui vilkkaassa liikenteen solmukohdassa 24 Oktoberplein -risteyksessä Kanaleneiland-asuinalueella, Utrechtin kaupungin lounaispuolella.

Poliisi selvittää paraikaa teon mahdollista terroristista motiivia. Viranomaiset ovat nostaneet terroriuhan tason Utrechtin maakunnassa korkeimmalle mahdolliselle tasolle.

Poliisi on kertonut lausunnossaan, että epäilty ampuja on yhä paossa.